Blogi: Vieraskynä , pe 09.02.2018 15:52

Älymystön sentimentaalinen autoritaarisuus

Miksi koulutettu älymystö on noussut vastustamaan länsimaista sivilisaatiota? Miten juuri intellektuellit ovat olleet helposti vedettävissä monikulttuuriseen hurmokseen? Intellektuelli ylläpitää mieluummin itsepetoksellisia toiveita kuin katsoo ympärillään vellovaa kaaosta.

Tavallinen kansa ymmärtää yhteisen kansakunnan ja yhtenäiskulttuurin arvon, sille demografinen muutosprosessi tulee eletyksi kokemusten ja havaintojen kautta, ei teorioista ja ideologioista kuten eliitillä, joka esittelee ihanteitaan edistääkseen omaa asemaansa ja paistatellakseen hyveen esikuvana. Intellektuellit eivät näe kansaa selviytymistaistelua käyvänä, työnteolla laskujaan maksavana kunnon kansalaisten joukkona, vaan kokevat sen vihollisekseen.

Mieli tulkitsee todellisuutta etsien tukea toiveiden mukaiseen elämään pääsemiseksi. Myös monet tunnolliset ja hyvää tarkoittavat ovat taipuvaisia heittäytymään ensisijaisesti tunteidensa vietäviksi. Yliopistot tuottavat näitä idealisteja, jotka janoavat oikeudenmukaisuutta ja joiden myötätunto vähemmistöjä kohtaan saa vastakaikua opetettavien yhteiskuntatieteitten ihanteista ja myyteistä: valkoisten etuoikeudet, patriarkaatti, piilosyrjintä, mikroaggressiot, media.

Demokratia merkitsee vapautta myös pahoittaa toisen mieli, koska ilman tällaista vapautta ei voi etsiä ratkaisua ongelmiin. Nykyään opiskelijat opetetaan huomioimaan todellisuutta vinoutuneesti ensisijaisesti vasemmiston progressiivisen unelman agendan käsittein. Monet tarkoittavat hyvää puolustaessaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta, sorrettujen oikeuksia, mutta valmiina omaksutuista ratkaisuista, yhdenmukaisesta ajattelusta ei ole vastaamaan yhteiskunnan monimutkaisiin haasteisiin. Teeskentelevä hyveellinen suuttumus vaientaa toisinajattelijoita, kun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturit nostavat tuon tuostakin äänensä jatkuvasti esiin tulevista syrjintätapauksista.

Omista etuoikeuksistaan ja hyvinvoinnistaan monikultturisti-intellektuelli ei ole valmis luopumaan. Taka-ajo vääryyksiä etsien ei sekään ole kovin tuloksellista tai vilpitöntä, koska siinä vältellään ristiriitaisia kysymyksiä; puhutaan identiteetistä yhdistävänä tekijänä, vaikka se ennemminkin jakaa ihmisiä; islamin naisten silpomista, pakkoavioliittoja ja seksiorjuutta ei uskalleta haastaa, koska se toisi keskusteluun arvoarvostelmia; haluttomuus tunnustaa relativistisen arvokäsityksensä todellinen sisältö, sillä jos kaikki arvot ovat samantasoisia, ei arvoja ole lainkaan. Sentimentaalisen autoritaarisen mielen tuhoavaa vaikutusta on vaikea ylikorostaa.

Sillä sen voimalla läntisen sivilisaation tuhoa valmistellaan. Läntinen sivilisaatio on perinteiltään kristillinen. Poliittisen teologian piirissä tutkitaan uskonnollisten järjestelmien vaikutusta poliittiseen yhteiskunnalliseen käsitykseen. Kysymys ei ole uskontoon perustuvasta politiikasta vaan täysin sekulaarista tutkimussuunnasta, mikä tunnistaa teologisten kysymysten syvän merkittävyyden sivilisaation perustuksissa.

Välittömästi kun kolonialismi pääsi alkuun ja Amerikan intiaanit alkoivat menettää alkuperäistä elämäntapaansa, Euroopan intellektuellit asettuivat sivistyksestä syrjään jääneiden vähemmistöjen puolelle. Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) ylisti kolonisaation kohteeksi joutuneita kunnioitettavina luonnon ihmisinä. Syntyi käsite ”jalo villi”, sivilisaatio ei ollut turmellut häntä, häneen liitettiin adjektiivit: vaatimaton, rehellinen, hyväntahtoinen, moraalinen, rauhantahtoinen, antelias ja ystävällinen. Voltaire totesikin kuivasti Rousseauta tarkoittaen ”Koskaan ei ole käytetty niin paljon älyä tekemään meistä niin typeriä”.

Valistuksen tärkeimpiä kehityskulkuja on Rousseausta lähtien Saksan kirjallisen romantiikan kautta jatkunut hyökkäys länsimaista sivistystä kohtaan. Rousseauta on pidetty henkisenä kummisetänä postmodernistiselle liikkeelle, jonka näkyvin edustaja on Michel Foucault. Länsimainen kulttuuri on saanut maineen sortavana, korruptoituneena ja hallitsevaan hierarkiaan perustuvana. Sivilisaation tuhon kautta yksilölle saataisiin enemmän tasa-arvoa ja vapautta.

Saksalainen romantiikka lisäsi Rousseaun ajatuksiin käsityksen, että alistavan, turmeltuneen ja dominoimaan pyrkivän kehityksen nihilistinen luonne saattaa lopulta kaataa koko sivilisaation, koska se elää vain materialistisista voitoista ja ruumiillisista nautinnoista ellei sitten ole sotaan lähdössä. Saksalaiset halusivat säilyttää puhtaan, vapaan, hedelmällisen kulttuurin, toisin kuin Rousseau, joka näki sivilisaation pahana.

Postmodernistit yhdistävät Rousseaun ja romantiikan, ja ymmärtävät myös selkeästi, että läntinen sivilisaatio on yhdistynyt menneisyyden kristittyyn perinteeseen. Sortavan sivilisaation tuhossa on oltava mukana myös kristillinen perintö. Alkuperäisestä ei saa jäädä jäljelle synnin sovitustakaan. On jo olemassa todellinen liittoutuminen radikaalin vasemmiston ja islamistien välillä, molemmat taistelevat yhdessä läntistä kulttuuria vastaan. Tässä liittoutumassa feministit, naisten ja LGBTQ- oikeuksien puolesta julkilausumiaan esittävät ovat vain statisteja odottaen kuitenkin saavansa osansa tulevaisuuden utopiasta.

Uudet opinkappaleet oikeudenmukaisuudesta, identiteettiryhmien oikeuksista, monikulttuurisuudesta, kansalaisten lähtökohtien tasoittamisesta tasa-arvon nimissä, ovat jo turmelleet kieltä siinä määrin, että on asioita, joita ei enää voi sanoin käsitellä. Näiden dogmien arvo lepää niiden tunnevaikutuksessa. Moninaisuuden nimeen vannotaan, silti alkuperäisyyttä muokataan yhdenmukaiseksi. Kärsimykselle omistautumisesta on tullut pelkkää teknistä kyvykkyyttä. Harhakuvitelmista on tullut intellektuelliluokan keskeinen olemus, he elävät monikulttuurisessa valemaailmassa, valitettavasti journalisteina, opettajina, tuomareina, poliitikkoina heillä on valtaa ja vaikutusvaltaa. Yhdysvaltain ns. sanctuary city -ketju laittomille maahanmuuttajille on tästä esimerkki, lakimiesten suojaama järjestelmä.

Elämme keskellä jatkuvaa hyökkäystä sivilisaatiota kohtaan. Se tulee monelta taholta, tämän kamppailun perusteista tietämättömien ”sallivan nihilismin” liberaalilta puolelta ja individualismin suunnasta; muslimien ja vasemmistoradikaalien taholta, jotka kyllä tietävät, mitä ovat tekemässä. Kristittyjen tukea Donald Trumpille on arvosteltu myös kirkon piiristä, mutta emme elä täydellisessä maailmassa, meitä vedetään joka suuntaan, ja vaikka presidentti Trump ei aina tiedä, miten kaikkia asioita hoidetaan, on tärkeämpää, että hän tiedostaen tai tiedostamattaan toimii kilpenä niitä vastaan, jotka pyrkivät repimään rikki läntisen sivilisaation ja sen kristillisen perinnön.

 

Lähteitä:

Krause, P. 2018. Civilization and its enemies. Crisis-magazine 18.1.

DeGroot, C. 2017. Ordinary people against the multiculturalist intellectuals. The Imaginative conservative 17.12.

 

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.

Vieraskynä pe 09.02. 15:52

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Puolustuksen puheenvuoro

ma 20.08. 22:44

Je Suis Alex Jones

la 18.08. 23:18

Sananvapauden puolesta

to 16.08. 22:35

"Viisi syytä, miksi olen muuttanut mieleni Donald Trumpista"

ke 08.08. 23:00

Kansankodista humanitaariseksi suurvallaksi: Maksun aika

la 04.08. 10:33

Lisää tiedepolitiikkaa, konservatiivit!

ma 30.07. 21:42

Professori Tapio Puolimatka: Kampanja pedofilian laillistamiseksi

pe 27.07. 21:42

Uusgnostilaista sukupuoliopetusta kouluihin?

su 22.07. 21:06

Siniristin Liitto

ti 17.07. 21:07

Trump ja liberaalien epätoivo

ma 09.07. 12:55

blogit

Vieraskynä

Puolustuksen puheenvuoro

ma 20.08.2018 22:44

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Halla-ahon vertaus järkytti

ma 20.08.2018 22:39

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Henkist holhontaa Turuus...

pe 17.08.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Ett folk ett parti - Ruotsidemokraattien lopullinen kuolinisku demareille?

su 19.08.2018 10:30

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Kansallinen kokoomus?

su 19.08.2018 14:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

Pölhöpopulisti Stubb oli täysin pihalla

ti 21.08.2018 08:34

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Piru merrassa?

su 19.08.2018 22:06

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40