Blogi: Jukka Hankamäki, to 08.02.2018 14:22

Toimittajien kunniattomalla "kunnialla" syövytettiin sananvapautta

Eräänä merkkinä toimittajien punavihreästä kuplasta on perinnemedian, vaihtoehtoisen uusmedian ja sosiaalisen median piiriin muodostunut kaksi todellisuuden tulkintalinjaa, jotka etääntyvät päivä päivältä toisistaan.

Kun kansalaisten kokemus poikkeaa huomattavasti valtamedian esittämästä narratiivista, median ja ihmisten välille syntyy tietenkin konflikteja. Kieli kovenee, ja toimittajat ja heidän yleisönsä ovat (ainakin vertauskuvallisesti) toistensa tukassa tai kurkussa kiinni kiistellessään blogeissa, lehtien palstoilla ja sosiaalisen median laareissa.

Niinpä toimittajakunta pyrkii pitämään kiinni sananvaltansa riekaleista entistä raivokkaammin. Se jopa käräjöi sananvapautensa puolesta muiden ihmisten sananvapautta vastaan, mikä on varsin orwellilainen kannanotto mielipiteenvapauden ja ilmaisunvapauden puolesta.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi äskettäin sakkoon ja vahingonkorvaukseen erään mieshenkilön, joka oli Uuden Suomen toimittaja Linda Pelkosen kirjoittamasta jutusta hermostuttuaan lähettänyt toimittajalle tekstiviestin: ”Toivon hartaasti, että seuraava kulttuuririkastus osuu kohdallesi henkilökohtaisesti. Törkeä ämmä olet”.

Pelkosen kirjoittama ja Kempeleen raiskaustapausta käsittellyt juttu 24.11.2015 herätti laajaa paheksuntaa, sillä toimittaja oli tiedustellut poliisilta, miksi raiskaajien ulkomaalaistaustaisuus piti mainita poliisin tiedotteessa. Vaikka itse kysymys olikin kenties motiiveiltaan neutraali, toimittajan tekemä juttu tuli lukijoiden taholla ymmärrettyä kannanotoksi, jonka mukaan toimittaja asiaa tiedustelemalla oli toivonut tekijöiden ulkomaalaisuudesta vaiettavan.

Tämä ei välttämättä pitänyt paikkaansa, mutta moraalipaniikin vuoksi yleisöt ilmeisesti lukivat siitä ulos omia harhakuviaan vastaavia näkemyksiä vaahdoten lopulta niistä. – Pelkkä väärinkäsityksestä noussut kohu siis: myrsky vesilasissa.

Entä sitten oikeudenkäynti ja tuomio? Helsingin syyttäjäviranomainen Sonja Varpasuo päätti (aivan oikein) esitutkinnan rajoittamisesta vähäisyysperusteella, minkä jälkeen Pelkonen valitti asiasta, ja asianajaja Markku Fredman lähetti kantelukirjelmän valtakunnansyyttäjänvirastoon pyytäen arvioimaan asiaa sananvapauden näkökulmasta. Myös Julkisen sanan neuvosto antoi aiheesta lausunnon, jossa vaadittiin poliisia ja syyttäjää suhtautumaan ”aktiivisemmin sananvapautta uhkaviin rikoksiin”.

Vuosien 2016 ja 2017 aikana juttu eteni syyteharkintaan, haastehakemukseen syyttäjänvirastolle, oikeudenkäyntiin ja 5.2.2018 annettuun tuomioon. Mies tuomittiin lopulta kunnianloukkauksesta 15 päiväsakkoon ja 300 euron vahingonkorvauksiin sekä maksamaan yli tuhannen euron oikeudenkäyntikulut.

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko kiitteli käräjäoikeutta todeten, että ”[t]oimittajaan kohdistuva viestihyökkäys voidaan tulkita pyrkimykseksi rajoittaa sananvapautta. Se ei ole oikeusvaltiossa hyväksyttävää.”

Katsotaanpa kuitenkin tarkemmin, mikä on sananvapauden rajoittamista. Päätöstä voidaan arvostella monella perusteella.

(1) Tapauksessa ovat olleet vastakkain toimittajan sananvapaus ja yleisöjen yleinen sananvapaus. Toimittajan sananvapautta ei voida puolustella tavalla, joka rajoittaa yleistä perustuslaillista sananvapautta etenkään, koska toimittajat ammattinsa puolesta käyttävät huomattavaa valtaa verratuna joukkotiedotuksen yleisöihin. Niinpä tuomio ei ole perusteltavissa toimittajien sananvapauden pohjalta, kuten päätoimittaja Huusko katsoo.

(2) Koska syyttäjälaitoksessa ja tuomioistuimessa nähtävästi ymmärrettiin, ettei sananvapautta voida puolustaa rajaamalla sananvapautta pois yleisöiltä ja toimittajakunnan eduksi, keskityttiin oikeudenkäynnissä tapauksen arvioimiseen kunnianloukkausrikoksena. Kunnianloukkaus puolestaan on asianomistajarikos, eikä siihen liity rikosoikeudellista yleisen edun näkökulmaa tai rangaistavuuden tarkoituksenmukaisuusharkintaa, kuten puolustettaessa ratkaisua ”sananvapaudella”. Koska toimittajien pitää poliitikkojen ja tieteenharjoittajien tavoin sietää ammattinsa puolesta laajaa ja voimakastakin arvostelua, ei tuomio olisi mahdollinen myöskään vetoamalla kunnianloukkaukseen. Tässä mielessä alkuperäinen syyttäjäviranomainen teki oikean ratkaisun rajatessaan tapauksen syyttämiskynnyksen alapuolelle.

(3) On syytä huomata, että kunnianloukkauksen ulkopuolelle on rikoslain tekstissä rajattu tieteellinen argumentaatio ja tapaukset, joilla on laajaa julkista tai poliittista merkitystä, joten kunnianloukkaukseen perustuva syyte on käynyt mahdolliseksi vain fokusoimalla tapaus ammatista riippumattoman yksityisyyden ja henkilökohtaisen kunniansuojan piiriin. Näytön tästä antaa lausuma, jonka mukaan ”[o]ikeus kuitenkin katsoi, että halventavat ilmaisut eivät kohdistuneet Pelkoseen toimittajana, vaan liittyivät hänen henkilöönsä, ja halvensivat häntä henkilönä.”

(4) Edellä mainitusta seuraa, että tuomiolla ei loppujen lopuksi ollutkaan mitään tekemistä asianajaja Fredmanin, Julkisen sanan neuvoston eikä Markku Huuskon kannanottojen kanssa, joilla tuomiota vaadittiin tai puolustettiin sananvapauteen vedoten. Sakko ja vahingonkorvaustuomio langetettiin puhtaasti henkilökohtaisen elämän alueelle liittyvän koetun loukkaantumisen perusteella.

(5) Kunnianloukkaus on tuomion perusteena hutera, sillä syyttämisen kohteena olevaa retoriikkaa kohtaa laajalti kaikkialla, kannanotot liittyvät subjektiivisten mielipiteiden ilmaisuihin ja rikkovat lähinnä sosiaalisia ”hyvän tavan” tai ”soveliaan käytöksen” normeja eivätkä vahingoita kohdettaan tavalla, joka täyttäisi rikoslain tunnusmerkit (ammatin tai elinkeinotoiminnan haittaaminen). Mikäli arvostelu on kovaa tai haitallista, se voi olla myös ansaittua, ja siksi oikea tapa reagoida olisi tarkistaa toimittajan omaa toimintaa, mikäli se ei kritiikkiä kestä.

(6) Koska toimittajakunta ja Julkisen sanan neuvosto yrittävät käyttää ”loukkaantumisesta” annettua rangaistusta oman sananvapautensa ja siihen liittyvän erityisasemansa puolustelemiseen kansalaisten sananvapautta vastaan, on toimittajakunnan ja sitä edustavan järjestön toiminnassa kyse sananvapauden pidättämisestä median omaan valtaan. Näin tuomiota puolusteleva argumentti on kiertynyt ”henkilökohtaisen kunnian” kautta poliittiseksi ja julkisen elämän piirissä vaikuttavaksi kannanotoksi, jonka piirissä rikoslaillisella kunnianloukkaussäädöksellä ei pitäisi olla relevanssia.

(7) Toimittajan ammatissaan toteuttama sananvapaus ja kunnian tai yksityisyyden suoja on tuomion taustalla vaikuttavissa presuppositiossa keinotekoisesti rajattu pois toimittajan yksityishenkilönä nauttimista vastaavista oikeuksista, ja sitten on keskitytty suojelemaan yksityishenkilön oikeuksia. Toisaalta on kuitenkin käytetty ”henkilökohtaisen kunnian suojaa” kilpenä oman ammattikunnan etujen edistämiseksi!

(8) Johtopäätös: ”toimittajan kunniaa” (sosiaalinen normi) on käytetty median vallan puolustelemiseen ja sananvapauden kaventamiseen yleisöiltä.

(9) Yleinen seuraus edellä mainitusta johtopäätöksestä on, että kyseisen tuomion kautta yleisöjen ja kansalaisten perustuslaillinen sananvapaus kärsii tappion toimittajien ammatikseen käyttämää sananvapautta vastaan.

(10) Tämä on ristiriitaista jo sinänsä mutta erityisesti siksi, että yleisön sananvapauden pitää olla laajempi kuin toimittajien sananvapauden. Toimittajien sananvapaudelle asettavat jo journalistin ohjeetkin muodollista laillista sananvapautta ahtaamman kehyksen.

(11) Koska toimittajien sananvapauden pitäisi olla yleistä sananvapautta kapeampi, tuomiossa on käännetty sananvapauden alaa koskeva perusasetelma täysin päälaelleen. Se puolestaan ei ole hyväksyttävää, sillä juttu päätyi VKSV:n kautta syyttäjälle nimenomaan sananvapauteen vedoten. Lopulta tuomio annettiin täysin eri perusteisiin viitaten, eli henkilökohtaiseen kunniaan liittyen.

(12) Henkilökohtaisella kunnialla ei puolestaan voida perustella perustuslaillisen sananvapauden rajoittamista laajoilta yleisöiltä, kuten uhkaa käydä, jos vastaavat tuomiot saavat jatkokäsittelyissä sitovan ennakkotapauksen aseman. Näistä ja muista tässä kirjoituksessa mainituista syistä on toivottavaa, että Helsingin käräjäoikeuden antama tuomio kaatuu ylemmissä oikeusasteissa.

(13) Edellä mainitun oikeusfilosofisen argumentaation ohella myöskään pragmaattinen näkökulma ei tue yleisöjen tuomitsemista kritiikistä, jota ne esittävät toimittajia kohtaan, sisältävätpä nuo arviot sitten aggressiivista tai pahennusta herättävää kieltä tai eivät. Vertauskuvallisina kannanottoina ne joka tapauksessa ovat olleet vaikutusvallattomia. Perustaessaan tuomionsa symbolisiin näkökantoihin, kuten raiskaustoiveisiin, tuomioistuimet nojaavat pelkkään spekulatiiviseen tai hypotettiseen aineistoon ja sen vastaanottajissa herättämiin subjektiivisiin tuntemuksiin, joista ei pitäisi olla tuomion pohjaksi. Koska sormi, joka osoittaa kuuta ei ole kuu, ei myöskään raiskaustoive ole raiskaus tai sillä uhkaaminen. Niinpä tuomiota ei voitu lukea myöskään laittomasta uhkauksesta, ja ainoaksi tuomitsemisen verukkeeksi jäi kunnianloukkauksen veräjänrako, josta luikertelemalla tuomio saatiin aikaan deduktiivisesti: päättämällä ensin syyllisyydestä ja etsimällä käsiin syyllinen. VKSV on pudottanut syyttämisen rimaa niin alas, että maalaisvallesmannitkaan eivät mahdu ryömimään sen alta, ja lautamiesten pururata on syyttäjien järjenjuoksua ajatellen liian pitkä.

(14) Oikeuksien toimintaa sitoo universaalisuusperiaate. On kuitenkin mahdotonta ajatella, että kaikista vastaavanlaista halveksuvaa kieltä sisältävistä kannanotoista olisi nostettavissa syytteitä. Mikäli tuomioistuimet perustavat täydellistä suvaitsemattomuutta edustavan nollatoleranssinsa ”ämmittelystä” rankaisemiselle, joutuvat tulilinjalle Jämsän äijätkin. Sellaiset tuomiot loukkaisivat ihmisten perusoikeuksia ja kansanvaltaista yhteiskuntaa enemmän kuin ne hyvittäisivät mielensä pahoittajien kärsimyksiä. Ennakolta vaikuttavana ratkaisuna tällainen päätös vaikuttaisi äärimmäisen haitallisesti siihen, mitä kansalaiset katsovat voivansa esittää toimittajia ja mediaa vastaan jatkossa. Siten se johtaisi käytännössä itsesensuurin vaatimukseen kansalaisille ja välillisesti myös perustuslain vastaiseen ennakkosensuuriin.

(15) Vertailun vuoksi voidaan panna merkille, että Suomessa ei ole (ainakaan minun havaintojen mukaan) luettu yhtään tuomiota perussuomalaisiin poliitikkoihin kohdistetusta halveksunnasta, herjaamisesta, solvaamisesta, kunnianloukkauksesta tai laittomasta uhkauksesta. Toimittajat ovat voineet vääristellä perussuomalaisten ihmisten sanomisia ja haukkua heitä perättömästi esimerkiksi ”rotutohtoreiksi” ilman, että myöskään Julkisen sanan neuvosto olisi antanut asiasta mitään huomautusta. Pelkosen tapauksessa JSN on voinut päätyä suorastaan ratkaisijan rooliin, sillä sen intressisidonnaiset (median edustaja) lausunnot kelpuutetaan jostakin järjen vastaisesta syystä todistusaineistoksi oikeudenkäynneissä, vaikka kyseessä ei ole myöskään viranomainen. Tosiasiassa JSN ei ole median (sinänsä naurettava) ”itsesäätelyelin”, jollaisena se esiintyy, vaan se on median puolueellinen etujärjestö, joka ei arvostele mediaa vaan hyökkää ”journalistin ohjeineen” niitä ihmisiä vastaan, jotka arvostelevat mediaa. Tämä osoittaa, kuinka puolueellista asioiden käsitteleminen syyttäjälaitoksessa, tuomioistuimissa ja median edustuselimissä on. Vaarassa on tätä kautta perustuslaillinen yhdenvertaisuus.

(16) Oikeussosiologisena huomiona voidaan todeta, että loukkaantumisesta on tullut kansanhuvi, jolla muutamat ammatikseen pahastujat kiusaavat eri mieltä olevia ja pyrkivät käyttämään viranomaisia oman valtansa välineinä. Erityisesti ovat kantelupukkeina esiintyneet muutamat nuorehkot neidot, jotka huomattavaa valtaa käyttävien tiedotusvälineiden suojista ovat käynnistäneet vyörytyskampanjoita heitä arvostelleita yleisöjä vastaan. Linda Pelkosen tapauksen ohella mieleen muistuu Turun Sanomien toimittajan Rebekka Härkösen Jussi Halla-ahoa vastaan aloittama hyökkäys, jossa Halla-ahon esittämä kritiikki esitettiin yksiselitteisesti, suorasukaisesti ja deluusiomaisesti ”vihakampanjaksi” ja ”somevainoksi”. Toisen esimerkin tarjoavat Yleisradion toimittajan Jessikka Aron jo pitkään potemat vastoinkäymiset ja hänen kyvyttömyytensä vastata ansaitsemaansa arvosteluun muulla tavoin kuin syyttämällä kriitikoitaan ”Venäjän agenteiksi” tai moittimalla yleisöjä ja muita tiedostusvälineitä vainosta tai häirinnästä. Myös täysin vastaansanomattomia paljastuksia, joihin medialla ei ole ollut nokan koputtamista, on tullut esiin. Yksi on Yleisradion ”faktantarkastajan” Johanna Vehkoon paljastuminen vasemmistonuorten aktivistiksi.

(17) On kenties ymmärrettävää, että valtamedian toimitukset asettuvat omien intressiensä ja ammatti-identiteettinsä vuoksi tukemaan kitisijöitään ihan vain lavastaakseen näyttöjä ”sankarillisista toimittajista” tai puolustaakseen hurskaasti ja puhtain purjein ”sananvapauden asiaa”, vaikka kyse on sananvapauden pois korventamisesta. Tällaisessa toiminnassa on piirteitä kollektiivisesta narsismista ja häiriökäyttäytymisestä, jonka mukaisesti muutamat toimittajat katsovat tehtäväkseen jakaa yleisöjä ystäviin ja vihollisiin. Hankkeensa vahvistamiseksi he marttyyrisoivat itsensä olettaen, ikään kuin uhriutuminen tuottaisi tietoa todellisuudesta. Toimittajan tehtävä on tehdä totuudenmukaisia juttuja maailmasta eikä työskennellä persoonansa performoimiseksi tai oman julkisuuspositionsa parantelemiseksi.

(18) Nykyisten ”some-pöyristymisten”, ”some-raivon” ja ”vihapuheeseen”, ”rasismiin” sekä ”ihmisoikeuksiin” viittaavan retoriikan keskellä on syytä muistaa, että suuri osa median käyttämästä argumentaatiosta on täysin ideologista, käsitesisällöiltään määrittelemätöntä ja tyhjäksi jätettyä blanco-argumentaatiota, jossa vahvoja mielleyhtymiä herättävät käsitteet on otettu käyttöön täysin tendenssimäisen manipulaation ja propagandan välineinä. Paikkaansa pitävät vanhat sanonnat: ”Ilman lähteitä ihminen vain väittää, ja lähteiden kanssa hän väittää, mitä joku muu väittää”, ”Vain huorat ja varkaat huutavat kunniansa perään, mutta jokainen kunniallinen kansalainen pitää itse huolta maineestaan” ja ”Arguing with a fool proves there are two”.

On suuri tyhmyys kuvitella, että sensuroiminen ja tuomioilla ripittäminen vähentäisivät niin sanottua ”vihapuhetta”. Päinvastoin: vastalauseiden tukahduttaminen vain lisää kansalaisten katkeruutta ja epäluottamusta valtamediaa kohtaan. Sosio- ja psykodynamiikkaa tuntien on oletettavaa, että sensuroinnin tuloksena kasvaa aineellinen väkivalta, mikäli kantta pidetään kattilan päällä.

Puheena oleva tuomio on tietenkin vain yksi osa kaiken kattavaa sananvapauden pois syövyttämistä, josta huolestuttavaa näyttöä ovat antaneet lähes kaikki ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta” ja ”uskonrauhan rikkomisesta” langetetut tuomiot. Sananvapauden tila on synkistymässä myös Saksan käyttöön ottaman sensuurilain myötä, kun Internet-operaattorit velvoitettiin poistamaan kaikki sellainen aineisto, joka voi herättää vihareaktioita tai kiusaantumista jonkun vastaanottajan päässä.

Sama sairaus vaivaa Euroopan unionia, joka painosti Googlen, Microsoftin, Twitterin ja Facebookin harjoittamaan palveluidensa piirissä sensuuria. Huonoin tilanne on kuitenkin Suomessa, jota on jostakin syystä erehdytty pitämään sananvapauden mallimaana. Objektiivinen tieto kertoo aivan muuta.

Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto ry (EOT) on todennut, että Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on jakanut 15 viime vuoden aikana Suomelle enemmän tuomioita kuin muille pohjoismaille yhteensä. Suomi on saanut 15 vuodessa 74 langettavaa päätöstä. Samaan aikaan Ruotsi on todettu syylliseksi 22 kertaa, Norja 19 kertaa, Tanska 9 kertaa ja Islanti 6 kertaa.

EOT toteaa, että ”Suomen oikeuslaitoksen ja EIT:n tulkinnat perusoikeuksista näyttävät eroavan toisistaan. EIT on yleensä painottanut sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen merkitystä, kun taas kotimaiset oikeusistuimet ovat korostaneet yksityisyyden suojaa.” EOT jatkaa: ”On olemassa näyttöä siitä, että kansalliset tuomioistuimet avoimesti ja vapaasti vastustavat Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä ja jättävät huomiotta ihmisoikeuslainsäädännön päätöksenteossaan.”

Järjestö päättää lausuntonsa johtopäätökseen, jonka mukaan ”EOK:n tietojen mukaan viimeaikainen kehitys Suomessa on johtanut siihen, ettei yksittäisillä kansalaisilla ole mahdollisuutta puolustaa tasapuolisesti oikeuksiaan erityisesti tilanteissa, joissa vastapuolena on vahvan taloudellisen tai valta-aseman omaava taho.”

Jukka Hankamäki to 08.02. 14:22

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

"Vihervasemmistoa ei ole" - Kunpa se olisi totta

ma 17.09. 23:24

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa

la 15.09. 22:31

Läkerolit väärään kurkkuun Tervaleijonia poskeen

ke 12.09. 22:20

Miksi Ruotsidemokraatit voittivat vaalit?

ma 10.09. 22:54

Vihervasemmiston someraivo myrkyttää eduskuntatyöskentelyä Esimerkkeinä aborttikiistely ja luottamusäänestys

su 09.09. 00:09

Kepu Perussuomalaisten apajilla

to 06.09. 22:48

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08. 22:34

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07. 21:03

Kansantaiteilijan tuomitseminen on kansanryhmän vastaista

to 05.07. 21:15

Kultaranta-keskustelut: paljon puhetta, vähän asiaa

ke 20.06. 17:44

blogit

Vieraskynä

Suojeleeko oikeus ns. kansanryhmää sananvapauden kustannuksella?

su 16.09.2018 21:32

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiiviset Ruotsidemokraatit nousevat Ruotsissa

la 01.09.2018 10:25

Professorin Ajatuksia

Toivotan sinulle jaksamista, Jani Toivola!

ti 18.09.2018 23:12

Jukka Hankamäki

"Vihervasemmistoa ei ole" - Kunpa se olisi totta

ma 17.09.2018 23:24

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Mykkänen haluaa puoli miljoonaa pakolaista vuosittain Eurooppaan

pe 07.09.2018 21:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Saksan hallituskriisi ja hyvisten jenkka

ti 18.09.2018 23:14

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Totuusmedia suojelee Paavi Fransiskusta

su 09.09.2018 09:06

Heikki Porkka

"Pieni tyttäreni murhattiin järjettömän maahanmuuttopolitiikan seurauksena"

ma 17.09.2018 10:29

Olli Pusa

Vihreät tieteenvastainen puolue?

ti 11.09.2018 18:22

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Loikkareiden tarina lähestyy kuilun reunaa

la 15.09.2018 08:15

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kulttuurin kukkatarhat

ma 17.09.2018 23:22

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40