Blogi: Arto Luukkanen, ke 07.02.2018 14:42

Saksan sopu ja Sipilän tuska

Saksan hallitusneuvottelut jatkuvat viimeisillään loppusuoralla ja näyttää siltä, että kansleri Angela Merkel joutuu tekemään vaalien häviäjälle SDP:lle “tuskallisia kompromisseja”. 

Näistä neuvotteluista on tullut pitkitettyä piinaa Saksan kristillisdemokraateille. Aikatauluja on venytetty yhä uudelleen ja SDP lypsää nyt viimeisen päälle kumppaniaan myönnytyksillä niin terveysjärjestelmän kuin myös työmarkkinauudistusten kanssa.

Sen on saatava erinomaisen positiivinen tulos näissä neuvotteluissa, sillä se on sitoutunut kysymään jäsentensä kantaa äänestyksessä ennen kuin se voi lähteä mukaan. Duunareita kosiskellaan muutenkin oikein kunnolla:  Saksan ammattiliitot ovat jo ominpäin hyväksyneet työajan lyhentämisen (meillä ei haluta antaa kesälomarahoja takaisin!).

Toisaalta Baijerin sisarpuolue (CSU) pyrkii pitämään hinnan mahdollisimman alhaisena. Kuten Andreas Scheuer, ko. puolueen pääsihteeri on todennut, että näitä neuvotteluja ei kannata pitkittää liikaa. Sisarpuoluetta kismittää myös migraatiopolitiikan löysyys.

Toisaalta myös globaalit sijoittajat ovat nyt silmä kovana: kykeneekö Merkel luovimaan tässä tilanteessa, jossa euroaluetta haastetaan ja jossa Iso-Britannian lähtee EU:sta? Pelkona on myös se, että jollei hallitusta saada kasaan, on edessä uudet vaalit, joissa AfD - Vaihtoehto Saksalle – puolue kasvaisi huomattavasti.

Uuteen EU:hun – kulutussirkus alkaa!

Uuden mahdollisesti syntyvän hallituskoalition suhde EU:hun on repäisevä: Saksa luopuu fiskaalikuristaan ja aikoo hypätä syvenevään federaatiokuiluun Ranskan kanssa.

Suomelle tämä merkitsisi jäsenmaksujen korottamista ja uusien taloudellisten vastuiden ottamista.

Me omaksuisimme ns. todellisen yhteisen vastuun. Se tarkoittaisi sitä, että Suomi maksaisi federaation suolaiset laskut.

Selko-suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että me maksaisimme Etelä-Euroopan hummauksen – nyt oikein tosimielessä. Näistä ”pietarinpenningeistä” tulisi maallemme yhä kasvavampi ja selvempi kahle.

Aikoinaan Suomen SDP:n ja Urpilaisen avaama tie maamme taloudelliselle hyväksikäytölle olisi vasta alkua: meidän rakkaiden demariemme allekirjoittamat ”takuutukset” olisivat vasta ensimmäinen suupala.  

Saksan hallitussopu sinetöi Kepun kohtalon

Heti kun Saksa saa kasaan tämän uuden ”unelmahallituksensa” koottua merkitsee se lähtölaskentaa meidän omalle Kepullemme. Se on virallisesti sitoutunut nykyisen Saksan hallituksen linjaan… että nykyinen menokuri pysyy. Tottelevaisuus kostautuu.

Kepu kohtalon sinetöi se, että nykyinen hallitus on sitoutunut siihen mutta tulevaa nämä lupaukset jonkinlaisesta tolkusta eivät sido. Kepusta tulee näin painolasti.

Kuten valtiopäivien avajaisissa kuultiin: kokoomus ja presidentti Niinistö ovat valmiita euroalueen ”uudistamiseen”.  Kepu ei ole. Kepun perinteiselle siivelle ajatukset verotuksen uudistamisesta ja lisävastuiden ottamisesta olisivat myrkkyä.

Sipilän edustamalle ”ääriliberaalille” siivelle nämä tietysti kävisivät mutta ongelma on siinä, että kannattajat ja äänestäjät eivät tämän tangon taivutuksia enää hyväksy.

Mauri on tehtävänsä tehnyt, Mauri saa mennä. Hallituksen on siksi lähdettävä. Ongelmat SOTE:ssa ja kevään lainsäädäntötyössä tarjoavat sille kunniallisen tavan poistua takavasemmalle.

Tilalle tottelevainen ja aulis vaihtoehto - ”Unelmahötön hallitus”

Tilalle tulisi syksyn aikana kahviloissa kuulutettu ”unelmahallitus” jossa olisi pääministeripuolueena Kokoomus ja "lankkipoikina" vihreät & SDP. Tämän koalition avulla olisi sitten mahdollista kulkea ytimiin saakka ja lampsia loppuun saakka Merkelin meille pohjoisille marginaali-kansoille viittoma tie.

Hertta Kuusinen väitetään vuonna 1947 Messuhallissa huudahtaneen: ” "Tsekkoslovakian tie on meidän tiemme". Silloin maamme eli vaaran vuosia, jolloin iso monikansallinen imperiumi vaani Suomea liittääkseen sen itseensä.

Tuolloin selvittiin Paasikiven poliittisen realismin ja oman kansan itsenäisyystahdon avulla. Nyt on hieman toisin mutta onneksi kansa haluaa pysyä itsellään ja omillaan. Valtaenemmistö kansasta ei halua maksella etelän hummauksia eikä seisoa asennossa euroherrojen edessä.

Voimansa ja rahan tunnossa rehentelevä kokoomus, supistuvan kannatuksen edessä vapiseva SDP ja alati altis serviilipuolue vihreät ovat tähän valmiit - viis ydinvoimasta, mitäpä turpeesta tahi vähät välittäen Talvivaarasta.

Joten...

ps.

Ps. Uutisia: sopu on saavutettu. Näyttää siltä, että juuri äsken saatiin läpimurto neuvotteluissa. Luvassa on vain muodollisuuksia. SDP:n kannalta tulos oli hyvä: saksalaisten lähteiden mukaan Martin Schulz’ista tulee ulkoministeri.  Puolue sai monessa asiassa tahtonsa lävitse, parhaiten pätkätöiden rajoittamisessa. Nyt on vain odotettava 3 viikkoa SDP:n jäsenäänestystä, joka joko siunaa tuloksen tai hylkää sen.

Ratkaisu näyttää siltä, että Saksan EU myönteisyys on varmistettu seuraavat 4 vuotta. Toisaalta, on huomattava, että tulos on laiha kompromissi kaikille: Saksan talouskuri pysyy kuitenkin jollain lailla voimassa – ehkä lievennettynä ja ”Martin Schulz-populismilla” höystettynä. Ranskan täytyy noudattaa tai olla edes noudattavinaan kulukuria ja se saa siitä hyvästä EU:n johtoroolin. Saksa taas peesaa sitä. Saksalla on siten edessään 4 vuoden unelmahöttöhallitus, joka ei ollut vaalituloksen mukainen mutta ainoa mahdollinen ilman uusia vaaleja. Sipilän hallitus voi saada tässä hieman lisäaikaa.

Arto Luukkanen ke 07.02. 14:42

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Saksan hallituskriisi ja hyvisten jenkka

ti 18.09. 23:14

Pidetään lehmät Suomen kulttuurimaisemassa - ostetaan suomalaista

pe 14.09. 23:20

Järkevää ympäristöpolitiikkaa - ei siirtomaameininkiä

to 13.09. 23:11

Ruotsin vaalit: SD otti ison askeleen eteenpäin

ke 12.09. 22:18

Kun toimittaja valehtelee ja salainen poliisi suhmuroi

su 09.09. 00:11

Vanhuksen nakki ja pyrskäys sosetta

ke 05.09. 22:11

Chemnitzin "sisällissota" ja median laukka

su 02.09. 12:13

Suomen pojat kärsimään taas vilua ja nälkää?

ke 29.08. 22:14

Kaikki eduskunnassa olevien gradut ja opinnäytteet tarkistettava!

ma 27.08. 22:46

Jääskeläisen salaliittoteorioita kirkkokansan rahoilla

ti 21.08. 22:28

blogit

Vieraskynä

Suojeleeko oikeus ns. kansanryhmää sananvapauden kustannuksella?

su 16.09.2018 21:32

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiiviset Ruotsidemokraatit nousevat Ruotsissa

la 01.09.2018 10:25

Professorin Ajatuksia

Suurin osa eurooppalaisista haluaa pakolaisia

to 20.09.2018 22:29

Jukka Hankamäki

Moniosaajat loihtivat kaikille miehille porttikiellon omilla raiskauksillaan

ke 19.09.2018 22:12

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Mykkänen haluaa puoli miljoonaa pakolaista vuosittain Eurooppaan

pe 07.09.2018 21:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Saksan hallituskriisi ja hyvisten jenkka

ti 18.09.2018 23:14

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Yleisradio todellisuutta muokkaamassa

ke 19.09.2018 21:39

Olli Pusa

Ilmastonmuutos on suuren luokan huijaus?

ke 19.09.2018 17:30

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Eduskunta on Suomen tehottomin ja turhauttavin työpaikka

to 20.09.2018 07:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Raakuuden koulussa

to 20.09.2018 22:31

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40