Pakistan karkottaa kaksi miljoonaa pakolaista

Pakistanin hallitus on ilmoittanut karkottavansa kaksi miljoonaa pakolaista maastaan. Pakistanin karkotusoperaatio kohdistuu afgaanipakolaisiin, joita maassa on yli kaksi miljoonaa.

Ulkomaat ma 05.02.2018 06:53
Pixabay

Tammikuun alussa Pakistanin hallitus päätti karkoittaa kaksi miljoonaa afgaanipakolaista maastaan ja antoi näille 60 päivän määräajan maasta poistumiselle. Keskiviikkona rajavalvonnasta vastaavan ministeriön tiedottaja jatkoi määräaikaa aina kesäkuun loppuun asti.

Pakistanissa on paljon afgaanipakolaisia

Pakistaniin on virrannut pakolaisia Afganistanista jo vuosia. Pakolaiset pakenevat oman kertomuksensa mukaan Taliban-järjestöä ja sen väkivaltaisuuksia. Pakistania on syytetty sekä Afganistanin että USA:n toimesta Taliban-järjestön tukijaksi.

Pakistanin viranomaistietojen mukaan maassa oli vuoden 2016 laskelmien mukaan 1,4 miljoonaa rekisteröitynyttä afgaanipakolaista ja arviolta useita satoja tuhansia, joita ei ole rekisteröity missään.

Lähde: Kronen Zeitung.
Kansalainen.fi

Jukka Rahkonen ma 05.02. 06:53

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Reijo Tossavainen

Paperilehtiä ei haluta tilata eikä verkkolehdistä maksaa. Onneksi on some.

Klo 07:56.

Jukka Hankamäki

Trumpista uusi Nixon?

su 17.06. 16:41

Timo Vihavainen

Potkupallon puolustus

su 17.06. 16:12

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06. 12:23

Professorin Ajatuksia

Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua

la 16.06. 11:36

videot