Blogi: Timo Vihavainen, su 28.01.2018 11:07

Tuhat

Tuhat kertaa

 

Nyt näyttää blogeja puolen vuosikymmenen aikana kertyneen tuhatkunta. Tarkka tuo luku ei ole, vaikka mittarissa nyt onkin juuri luku 1000. Siinä on mukana myös luonnoksia ja jotakin on tullut tuplana. Toisaalta löytyy myös blogi toisella nimellä ja tosiasiassa niitä on jonkin verran yli tuhat.

Mutta joskushan sitä tekee mieli vähän pysähtyä ja numeromagia tarjoaa sellaiseen aina sopivan syyn. Kävijöitäkin on sivulla ennen pitkää ollut 1,8 miljoonaa, mikä tuntuu aika huikealta.

Paljonkohan lienee lukijoita julkaistuilla kirjoilla, sellaisilla, joiden painos on noin tuhat? Mahtanee usein jäädä korkeintaan pariin tuhanteen.

Tästä hommasta ei makseta mitään eikä tarvitsekaan. Kirjoista saa jonkun orvon tuhatlappusen, josta verottaja haukkaa heti puolet, joten se homma saattaa olla myös turhauttavaa, tämä taas on pelkkää iloa.

Tai sanotaan nyt, että on se mukavaa päästä suoraan kosketuksiin lukijan kanssa. Reaktiot ovat aina tervetulleita ja mikäli itse usein jätän niihin reagoimatta, ei se tarkoita, ettei niitä lukisi. Ei se myöskään tarkoita, että ne allekirjoittaisin.

Minusta jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä enkä ole koskaan ketään blokannut tai kenenkään tekstiä pois pyyhkinyt. Pidän kirjoittajaa aina sanoistaan vastuullisena ja netissä hän on myös oma julkaisijansa. Minä en ainakaan ole mikään sensuuriviranomainen.

Kun ajattelee, miten vaikeaa ihmisen oli vielä parikymmentä vuotta sitten saada ajatuksensa maailman tietoon, voi vain siunailla tekniikan edistymistä. Venäjällä sanan valvonta oli niin tarkkaa, että kirjoituskoneetkin rekisteröitiin ja pidettiin yleensä poissa rahvaan ulottuvilta.

Eipä ihme, että siellä sanottiin, tunnettua sananpartta soveltaen, että vaikka Jumala loi ihmiset, niin vasta internet (eikä Samuel Colt) teki heistä tasa-arvoisia.

Nyt sitten riittää näköjään huolta vihapuheesta, josta yritetään kaiketi tehdä suuren luojan rikosta. Niin vaikea sitä tasa-arvoa on joidenkin kestää.

Kuitenkin sananvapauden ainoa mahdollinen merkitys on oikeus olla julkisesti eri mieltä. Mikäli samalla syyllistytään rikokseen, kuten laittomaan uhkaukseen, on kyseessä poliisiasia. Mikäli syyllistytään vain ajatteluun, on se sallittava, muuten on kyseessä mielipiteenvapauden tukahduttaminen, ei enempää eikä vähempää.

On tyrmistyttävää havaita, miten suopeita monet ihmiset nyt ovat sensuurin eri muodoille. Sananvapaus on asia, jota on myös internetissä vaalittava, muuten se menetetään. Kaiken maailman bännäykset ovat se vaarallinen asia, josta on nyt syytä olla huolissaan. Vihapuheen koodisanaa käyttävä sensuurileimasin on älyllisesti alamittaisten tapa yrittää tukahduttaa sanavapautta.

Kansalliskirjastossa on nyt myynnissä paitoja ja kasseja, joissa on sanavapautta puolustavia tekstejä. Asiasta aikoinaan väitellyt ylikirjastonhoitaja Kaj Ekholm ymmärtää tämänkin asian.

Yhdessä kassissa luki Luen kiellettyjä kirjoja. Ostin sen oitis. Luen niitä hyvin mielelläni. Nythän sen voi tehdä.

Silloin kun kirjoja kielletään tai sananvapautta muuten rajoitetaan, on joku ottanut itselleen jumalallisen vallan, joka ei hänelle kuulu.

Internet on kuitenkin yhä vielä pysynyt enimmäkseen vapauden valtakuntana, vaikka uhkaavia merkkejä on jo enemmän kuin tarpeeksi.

Koetetaanpa vaalia vapauttamme itse kukin! Paljon kiitoksia niille, jotka ovat tätäkin blogia seuranneet ja toivotaan, että se tuntuu sen arvoiselta jatkossakin!

Timo Vihavainen su 28.01. 11:07

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Voimaantukaamme itse kukin

su 22.04. 13:34

Leninin kätyrit

la 21.04. 18:35

Vanhaa palautetaan

pe 20.04. 15:55

Usko vastaan skepsis

to 19.04. 15:42

Viipuri meni ja saatiin

ke 18.04. 16:28

Käännekohdassa vai koskessa kolisten?

ti 17.04. 17:34

Suomen vaikutusvaltaisin mies

ma 16.04. 13:28

Aikansa sankari

ke 11.04. 10:19

Peilit on peilejä

ti 10.04. 10:53

Darkies are gay

su 08.04. 11:40

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Salaperäisen suomalaisen voimahahmon taustat paljastuvat

pe 20.04.2018 16:04

Professorin Ajatuksia

Kohti parempaa journalismia

su 22.04.2018 13:33

Jukka Hankamäki

Maailma olisi parempi ilman mediaa

pe 20.04.2018 16:03

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Geza Szilvay ja pysäyttävä patriotismi

la 21.04.2018 21:45

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

"Vain mamut synnyttävät" ja siinä on suurin turvallisuuspoliittinen uhkamme

la 21.04.2018 09:48

Heikki Porkka

Yleisradion toimittaja johti katsojia harhaan A-studiossa

pe 20.04.2018 14:03

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Kyllä kansa tietää ja on oikeassa. Siksi pitää toimia kansan tahdon mukaisesti.

la 21.04.2018 11:21

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Voimaantukaamme itse kukin

su 22.04.2018 13:34

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52