Blogi: Professorin Ajatuksia, to 25.01.2018 13:08

Turvapaikanhakuoikeus on rajattava yhteen kertaan

Helsingin Sanomat kertoi, että maahamme on rakennettu eräänlainen ikiliikkuja. Tarkoitan turvapaikanhakijoiden rajatonta valitusoikeutta maahanmuuttoviraston ja oikeuden päätöksistä.

Lehden mukaan joillakin vuonna 2015 maahan saapuneilla turvapaikanhakijoilla on menossa peräti viides valituskierros. Sana "joillakin" ei tuossa edellä tarkoita mitään yksittäistapauksia, vaan "viime vuonna turvapaikkayksikkö teki noin 9 500 päätöstä. Samana vuonna noin 7 500:sta päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen. Suurin näistä koski vuosina 2015–2016 tehtyjä päätöksiä."

Edelleen meitä valistettiin siitä, että "päätöksissä on rajaton valitusoikeus. Turvapaikanhakija voi valittaa viraston päätöksestä hallinto-oikeuteen niin kauan, kunnes oikeus katsoo, että viraston päätös on perusteltu ja lainvoimainen. Sen jälkeen valituslupaa voi hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta."

Eikä tässä kaikki, sillä kierroksen voi aina aloittaa uudelleen. Lehden mukaan "Maahanmuuttoviraston arvion mukaan lähes 2 000 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa jätti viime vuonna uusintahakemuksen. Kaikista viime vuonna jätetyistä turvapaikkahakemuksista noin 40 prosenttia oli tällaisia."

Helsingin Sanomat totesi myös, että "useimmiten valittaminen kannattaa, sillä ensimmäinen päätös ei usein ole oikea." Olen itse eri mieltä ja totean, ettei asialla ole tekemistä päätöksen oikeellisuuden tai vääryyden kanssa, vaan kyseessä epäsymmetrisen ja usein äärimmäisen epäselvän tilanteen luoma todennäköisyyksiin perustuva lainalaisuus. Koska valituksia tehdään vain negatiivisista päätöksistä, ja ne menevät jollain frekvenssillä läpi, syntyy valituksenteon kannattavuus pelkästään siitä.

Oleellista on ymmärtää prosessin lottomainen luonne. Lotto syntyy siitä epäselvyydestä, että oikeuksien vaatimuksen Maahanmuuttoviraston päätösten taustoiksi ovat sille ja suomalaiselle veronmaksajalle täysin kohtuuttomia, joten ratkaisut ovat todelliseen turvapaikantarpeeseen nähden enemmän tai vähemmän satunnaisia.

Lehden mukaan hovioikeuksissa on esimerkiksi "vaadittu, että selvitetään tarkemmin jonkin tietyn kylän tai kaupungin eli kotialueen tilannetta, erityisesti Irakin, Afganistanin ja Somalian osalta. Tai sitten sitä, onko matkareitti turvallinen juuri kyseiselle hakijalle.”

Eli turvapaikanhakija voi koettaa tässä lotossa onneaan, mikäli Suomessa ei ole tietoa jokaisen lähtömaan kaikkien kylien tai niihin johtavien matkareittien tilanteesta. Eikä sellaista tietenkään ole - ei edes resursseja vaadittujen selvitysten tekemiseksi.

Valitettavasti HS ei kertonut paljonko tämä valitusrumba maksaa. Lienee kuitenkin selvää, ettemme kokonaiskustannusten osalta puhu pikkurahoista, vaan jokaisen valittajan kohdalla sellaisista summista, joiden kokoisista valtion tukiaisista tavallinen suomalainen voi vain haaveksia valittaessaan itseään koskevista viranomaispäätöksistä.

Edelle kuvatun absurdiuden korjaamiseksi ehdotan maamme poliitikoille, että he  ryhtyvät välittömästi toimiin, jotta turvapaikanhakijoiden valitusoikeus rajoitettaisiin yhteen kertaan ja sen jälkeen negatiivisen päätöksen saaneet palautettaisiin kotimaahansa. Tai ainakin jonkinlaiseen muusta väestöstä eristettyyn turvapaikkaan.

Samalla on syytä rajoittaa myös turvapaikkahakemusten tekemisoikeus yhteen kertaan ja siirtää turvapaikan tarpeen osoittamisvastuu hakijalle itselleen. Eli osoittakoon hakija itse pitävästi syyt sille, ettei esimerkiksi Maahanmuuttoviraston osoittama kylä tai kaupunki tai sinne johtava reitti ole hänelle turvallinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nigerialaiskertomuksen todennäköisyydestä
Sunniva Drake muuntelee irakilaista totuutta
Mitä tilastot kertovat irakilaisten kansainvaelluksesta Suomeen?

Professorin Ajatuksia to 25.01. 13:08

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Macronin hallitus toimii, vaikka taakka on Suomea pienempi

Klo 10:08.

Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari

ke 21.02. 20:12

Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn

ti 20.02. 17:42

Naisia viehättää suunnitelmatalous ja maailmanparantaminen

ma 19.02. 10:14

Kehitysavusta on kuin onkin hyötyä

su 18.02. 06:03

Brändin arvo

pe 16.02. 19:15

Ranskalaisnainen kuoli: syynä vapaa liikkuvuus ja rokottamisen "vähäinen tarve"

to 15.02. 16:57

Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?

ke 14.02. 10:49

Maksamme valkoisen rodun kollektiivista velkaa

ma 12.02. 17:12

Metsä hyötykäytössä

su 11.02. 13:00

blogit

Vieraskynä

Postmodernismin kritiikki - Jordan Peterson

ke 21.02.2018 20:37

Juha Ahvio

Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin

pe 16.02.2018 19:19

Professorin Ajatuksia

Macronin hallitus toimii, vaikka taakka on Suomea pienempi

pe 23.02.2018 10:08

Jukka Hankamäki

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa

su 18.02.2018 06:11

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01.2018 06:34

Arto Luukkanen

Sipilä huijaroi "kuolleilla sieluilla"

pe 23.02.2018 19:31

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Avoin kirje päätoimittajille ja JSN:lle

ke 07.02.2018 16:53

Heikki Porkka

Kokoomuslaista rehellisyyttä

to 22.02.2018 10:16

Olli Pusa

Antti Häkkänen populistina

pe 23.02.2018 14:03

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Hurstin valinta

la 27.01.2018 15:30

Reijo Tossavainen

Orpo: "Pakolaisten maahantulon motiivien arvostelu rasismia"

ke 21.02.2018 20:20

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Pahanteon merkityksiä

pe 23.02.2018 10:09

Matti Viren

Plagiointi

pe 19.01.2018 16:36