Lewis Carroll ihmemaassa
Journal of a Tour in Russia, 1867. In: The Russian Journal and Other Selections from the Works of Lewis Carroll (Ed.&with and Introduction by John Francis McDermott. Dover Publications, 1977.
Lewis Carroll, tuo tunnettu Oxfordin satusetä ja Ihmemaan Liisan luoja kirjoitti myös kiinnostavia matkakuvauksia.
Ainakin minun mielestäni niiden pääasiallinen viehätys on siinä, etteivät ne kuvaa mitään poikkeuksellisen erikoislaatuisia ja harvinaisia asioita, vaan nimenomaan sitä jokapäiväistä rutiinia, jonka ulkomaanmatka tuon ajan ihmiselle tarjosi.
Englantilaisten matkailu mannermaalle taisi tuohon aikaan olla kovasti lisääntymässä, kiitos rautateiden. Anekdootit tosin kertoivat englantilaisten olevan usein haluttomia matkailemaan. Muuan herrasmies oli kuulemma kerran mennyt laivalla Calais’hen ja palannut heti seuraavalla takaisin, kirjoittaen päiväkirjaansa: ”ranskalaiset ovat pienikokoisia, ruskeatukkaisia ja sangen hävyttömiä”.
Englantilaisten, kuten useimpien muidenkin turistien suurimpia ongelmia ulkomailla oli yhteisen kielen puute. Suorastaan hurjalta vaikutti niiden amerikkalaisten tilanne, jotka olivat tulleet Saksaan osaamatta sanaakaan maan kieltä. Amerikkalaisillakin oli nimikortti maailmankielellä, ranskaksi, kertoo Carroll.
Carroll itse osasi äidinkielensä lisäksi ainakin jotenkuten sekä ranskaa että saksaa, mutta kun normaalit yleisönpalvelijat eivät useinkaan näitä kieliä osanneet, joutui hän Venäjällä opiskelemaan joitakin sanoja ja sanontoja ja käyttämään runsaasti elekieltä.
Kun senkin teho loppui, piirsi Carroll kerran kuvan siitä, miten halusi saada takkinsa takaisin venäläiseltä ajurilta, jolle oli sen jättänyt. Sivilisaatiossa oli siis palattu Niniven ajan hieroglyfien tasolle…
Toki englanti oli kieli, jolla tuohonkin aikaan pärjäsi ainakin Englannin nykyisissä ja entisissä siirtomaissa ympäri maailmaa. Myös Venäjällä oli tietty joukko ns. anglomaaneja, jotka sekä osasivat englantia että pyrkivät käyttäytymään kaikessa englantilaisten esikuviensa mukaisesti.
Kyseessä joka tapauksessa olivat yläluokan edustajat ja Carroll nyt oli vain tavallinen pappi ja satusetä, jolla ei ollut pääsyä ns. suurmaailman piiriin. Moskovassa ja Pietarissa oli kyllä englantilaiset klubinsa, mutta niissä tämä turisti ei käynyt, englantilaisissa kirkoissa ja jumalanpalveluksissa kyllä.
Käytännössä turisti joutui yleensä pärjäämään paikallisella kielellä ja Pietarissakin jopa ranskan puhujat olivat, outoa kyllä, harvinaisia, vaikka Nevskillä olivatkin ranskalaiset liikekyltit vallitsevina. Vasilinsaarella nekin olivat vain venäjäksi. Sivumennen sanoen, sehän oli muuan saksalaisuuden keskus.
Venäjän kieli oli vaikuttava kokemus ja Carroll vallan innostui kirjoittamaan lukijan ihmeteltäväksi sanan zaštšištšajuštšihsja (защищающихся). Sehän on lähes sama kuin se kuuluisa shibboleth самозащищающихся женщина, jota ei venäläisen patrioottisen taruston mukaan kukaan ulkomaalainen kykene lausumaan.
No, onhan meilläkin nyt vaikkapa tämä järjestelmällisyydellistyttämättömyydellänsäkäänköhän. Siitä vain ulkomaalaiset lausumaan!
Joka tapauksessa Carroll oppi pian jopa venäjäksi tinkimään ajurien taksoista, joka pitikin tehdä joka kerta. Moinen oli ihan hupaisaa, mutta olisipa ollut ikävää tehdä sitä Lontoossa joka päivä!
Ruoka oli osittain outoa ja joka paikassa sai aluksi kaalikeittoa, щи, johon sekoitettiin smetanaa. Kun sen happamuuteen tottui, niin hyväähän se oli. Joskus ateriat olivat kerrassaan mainioita.
Pietarin nähtävyydet olivat mahtavia myös Euroopan nähtävyyksiin tottuneille ja Palatsiaukiota kirjoittaja arveli maailman suurimmaksi lajissaan. Taitaa tosin Pekingissä ainakin olla suurempi, mutta siellähän sankarimme ei kai ollut käynyt.
Eremitaasin kokoelmat olivat hyvin vaikuttavia, samoin Pietarhovi ja myös Iisakin kirkko. Pietari-Paavalin linnoituksessa turistille oli avoinna kirkko keisarillisine hautoineen, mutta ei toki sen sijaan Aleksein raveliini, joka oli aktiivikäytössä…
Pietarin ihmeisiin kuului myös suolattoman ja vuorovedettömän Suomenlahden jäätyminen talvisin kulkukelpoiseksi.
Vähäkielitaitoinen turisti matkaili sitten vielä Moskovaan ja Nižnyi Novgorodiin ja tunsi itsensä Robinson Crusoeksi Uuden Jerusalemin luostarissa, jossa ymmärrettävällä kielellä puhuvia ihmisiä ei ollut mailla eikä halmeilla.
Kaiken kaikkiaan Carrollin Venäjän-matkan kuvaus on kohteelleen sympaattinen ja nykylukijaa siinä kiinnostavat lähinnä arkipäivän banaliteetit. Joskus harvoin, kuten poistuessaan Venäjän keisarikunnan alueelta Preussin puolelle, kirjoittaja yltyy suuriin yleistyksiin:
Hurjien, karkealta näyttävien venäläisten sotilaiden tilalle tulivat sivistyneemmän ja intelligentimmän näköiset preussilaiset. Jopa talopojatkin näyttivät olevan korkeammalla tasolla ja heissä oli enemmän yksilöllisyyttä ja itsenäisyyttä.
Venäläinen talonpoika, jonka kasvot ovat lempeät ja hienot ja usein jalomuotoiset, tuo minulle aina mieleen alistuneen eläimen, joka on vanhastaan tottunut hiljaa sietämään karkeutta ja epäoikeudenmukaisuutta, sen sijaa, että näyttäisi mieheltä, joka sekä kykenee että uskaltaa puolustaa itseään.
Näin siis saatettiin kirjoittaa aikana, jolloin poliittinen korrektius oli vielä tuntematon käsite. Sanomattakin on selvää, että tässä kyse on vain vaikutelmista, impressioista, joita vain, sanoisinko, älykääpiö yrittäisi muitta mutkitta soveltaa konkreettisiin yksittäistapauksiin.
Carrollin vaikutelmat eivät kuitenkaan ole sui generis. Kertomuksissa Venäjän rajan ylittämisestä toistuvat yhä uudelleen huomiot jyrkästä kulttuurirajasta, joka muuten ei tässä tapauksessa suinkaan sijoittunut Iso-Venäjälle, vaan Puolaan ja luultavasti ihmiset myös Preussin puolella olivat usein samaa puolalaista juurta kuin Venäjänkin puolella.
Mutta tämä nyt on sivuseikka. Myös meidän päiviemme maailmasta tällaiset jokapäiväisiä kokemuksia kartoittavat matkakertomukset ovat kiinnostavaa luettavaa, ainakin tulevaisuudessa.
Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.
Ooppera too
la 14.04.2018 14:49Salaperäisen suomalaisen voimahahmon taustat paljastuvat
pe 20.04.2018 16:04Kohti parempaa journalismia
su 22.04.2018 13:33Maailma olisi parempi ilman mediaa
pe 20.04.2018 16:03Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva
ke 06.12.2017 08:52Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!
pe 13.04.2018 14:00Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi
ke 18.04.2018 06:51Geza Szilvay ja pysäyttävä patriotismi
la 21.04.2018 21:45Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä
ke 21.02.2018 20:30Viimeisen muurin takana on totuus
ke 14.02.2018 10:55"Vain mamut synnyttävät" ja siinä on suurin turvallisuuspoliittinen uhkamme
la 21.04.2018 09:48Yleisradion toimittaja johti katsojia harhaan A-studiossa
pe 20.04.2018 14:03Euroopan suuri huijaus
ti 17.04.2018 09:59Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia
la 27.01.2018 19:25Punikkitoimittajat taas vauhdissa
pe 06.04.2018 21:32Kyllä kansa tietää ja on oikeassa. Siksi pitää toimia kansan tahdon mukaisesti.
la 21.04.2018 11:21Tehkää enemmän töitä, siskot!
ke 01.11.2017 09:55Kokonaisuuden hahmottaminen
ti 17.10.2017 12:43Voimaantukaamme itse kukin
su 22.04.2018 13:34Vehviläinen
ke 11.04.2018 00:52
Kommentit: 0
Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.