Blogi: Timo Vihavainen, la 06.01.2018 10:51

Primus inter pares

Primus inter pares

 

J.K. Paasikivi kannatti aikoinaan innokkaasti kuninkuutta ja perusteli asiaa muun muassa sillä, ettei maastamme voisi löytyä ketään, joka nauttisi tarpeellista kunnioitusta. Kaikkihan täällä olivat ryypänneet yhdessä.

Sitten aikoinaan Juho Kustista taisi tulla ehkäpä kunnioitetuin presidenttimme ja kyllähän hän myös eläytyi rooliinsa nimenomaan suurten asioiden parissa askartelevana valtionpäämiehenä. Tätä hän korosti myös sihteerilleen: hänelle kuuluvat valtakunnan suuret asiat eivätkä mitkään vähäpätöisyydet.

Mutta jo K.J. Ståhlberg oli enemmän kuin primus inter pares eli ensimmäinen vertaistensa joukossa. Onneton se, joka luuli olevansa jotenkin presidentin vertainen. Kuten Toivo T. Kaila muistelmissaan kertoo, jopa presidentin koiralle osoitettiin ylenpalttista kunnioitusta. Sen isäntä sentään henkilöi koko valtion arvovaltaa.

Suomen kansaa pidettiin ymmärtääkseni aina moitteettoman alamaisena ja siis myös kuningasmielisenä kansana silloin kun meillä kuningas oli. Tässähän toteutettiin sitä Matti Klingen mainitsemaa Aaron Perttilän valtio-oppia: kuningas ja talonpoika tarvitaan. Ne herrat siinä välissä ovat joutavaa joukkoa ja osaavat vain nylkeä talonpoikaa.

Keisarivallan aikana perinne sitten jatkui ja samaan aikaan, kun keisari sai Venäjällä pelätä henkensä edestä ylioppilasnuorisoa, se Suomessa tuli spontaanisti esittämään hallitsijalle laulutervehdyksiä.

Kuitenkin, kun itsenäisyys sitten saavutettiin, ei kansa kiiruhtanutkaan valitsemaan itselleen kuningasta, vaan haluttiin presidentti. Valentin Kiparsky mainitsee jonkun venäläisen kirjailijan saaneen kuulla, että syynä oli se, että presidentti tulisi halvemmaksi.

Voi tätä kansaa, jolla on sydämen sijasta viiden pennin kuparikolikko, päivitteli kirjailija, jonka nimeä en nyt saa tarkistetuksi, sillä Kiparskyn teoksen on joku minulta besorkannut. Taisi olla jo kolmas kappale.

Olipa asia miten tahansa, jotakin yllättävää tuossa tasavaltaisuudessa oli. Tynkäeduskuntahan tunnetusti oli kuninkuuden kannalla ja se oli ymmärrettävää sen pohjalta, mitä vuonna 1918 oli tapahtunut. Muistamme kuitenkin, että jo itsenäisyysjulistuksessa mainittiin Suomen olevan riippumaton tasavalta.

Ja muistakaamme myös se Nikolain valarikko. Oikea hallitsijahan oli Jumalasta, mutta väärä valtias itsensä Antti-ristuksen asiamies. Eiköhän Nikolain auktoriteetin romahdus muutenkin heijastunut myös Suomeen? Rasputinista kertovat huhut tiedettiin ja Japanin-sodan tappioille ilkuttiin. Vielä Turkin-sodassa suomalaiset olivat olleet keisarin innokkaita puoltajia.

Mutta keisarivalta meni sitten menojaan. Suomalaisten ei tarvinnut sitäkään asiaa itse hoitaa, mikä saattaa tuntua kummalliselta, kun historiaamme lukiessa joskus tuntuu siltä, että meillä Helsingissä ne kaikki asiat joka tapauksessa ratkaistiin, hyvin taikka enimmäkseen huonosti tai ainakin moraalisesti arveluttavalla tavalla..

Saksalaisen kuninkaan valintaa on pidetty skandaalina ja suurena naiiviutena. Pidettiinhän vaalista kiinni vielä sitten, kun Saksan jo tiedettiin hävinneen sodan. Mutta minkä arvoinen se maa olisi, joka ei vastaa huutoonsa, vaan muuttaa päätöksiään aina konjunktuurin mukaan?

Vastaus toki kuuluu, että sellainen on normaali länsimainen demokratia, mutta meillä ilmeisesti oli säilynyt vanhanaikaisen kunniakäsityksen rippeitä, jotka lienevät vaikuttaneet myös Amerikan-velkojen maksamiseen sitten myöhemmin. Ainakin ne vaikuttivat Saksa-suhteeseemme 1920-luvulla.

Mikä kauhea kohtalo meitä olisikaan odottanut, jos Saksa olisi sodan voittanut? Tällä hetkellä näyttää monen mielestä itsestään selvältä, että hirmuinen orjuushan se olisi seurannut.

Ihanko olisi paronien ruoska alkanut viuhua talonpojan selässä kuten Baltiassa aikanaan?

Eihän mistään vastaavasta ollut kyse. Sen sijaan haluttiin mennä Eurooppaan ja varmistaa samalla maan itsenäisyys eli riippumattomuus Venäjästä. Onko meillä koskaan ollut jotakin muuta riippumattomuutta?

Se, että tälle erolle tarvittiin takuumies, ei paljon järkeä vaatinut. Neuvostojen maa oli todellakin valmis liittämään takaisin itseensä niitä alueita, jotka olivat Venäjästä eronneet. Tämä ihan huolimatta Lenin-sedän sympaattisesta olemuksesta.

Saksa toimi tässä roolissa aikansa ja sen jälkeen olo Britannian vuoro. Siinä samalla sitten päästiin taas sinne Eurooppaankin.

Koska ero Venäjästä vaati ulkomaankaupan täydellistä uudelleenohjausta, oli tilanne Suomelle myös sikäli vaarallinen. Saksalle tehdyt myönnytykset olivat epäilemättä aika taitamattomasti tehtyjä, mistä niitä jo heti syytettiin, mutta olipa hätäkin suuri.

Kun tässä nyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on menty Eurooppaan, myyty sinne kruununjalokivet ja pantu tyrkylle kaikki, mitä maassa on, jotta saataisiin ulkomaista pääomaa, niin on vähintäänkin kummallista samaan aikaan päivitellä, että saksalaisille aikoinaan annettiin samanlaisia etuja. Miksei olisi annettu?

Mutta presidentistähän se puhe oli. Kustaa Mannerheimo, joka oli huomannut ulkomaalaisuuden sittenkin purevan paremmin, oli C.G.E. Mannerheimina ehdolla presidentiksi, mutta pärjäsi kehnosti.

Itse asiassa tätä ei kannata pitää kovin mystisenä asiana, vaikka Manne olikin ehdolla paalupaikalta eli valtionhoitajan virasta. Kyllähän puolet kansasta oli ilman muuta valkoiseen kenraaliin sangen suuttunut ja siitä loppuosastakin moni ymmärsi, että nyt riittää sotiminen.

Kaarlo Juho Ståhlberg oli varmasti onnistunut valinta presidentiksi sikäli, että hän oli liberaali ja laillisuusmies. Hänen kaltaistaan sovittelijaa maa tarvitsi.

Toisaalta valinta oli aika onneton. Ståhlberg ei halunnut edes neuvotella Suomen valtioalueen muuttamisesta, mikä olisi ollut välttämätöntä itsenäisen valtion rajan sijoittamiselle asianmukaiseen paikkaan.

Vallitseva rajahan oli peräisin vuodelta 1812 ja silloin muutettu suuriruhtinaskunnan tarpeiden mukaiseksi, suurena suosionosoituksena uusille alamaisille. Sitä ennenhän raja oli ollut Rajajoella ennen vuotta 1721, käytännössä 1600-luvulla. Vuonna 1809 palautettiin vuoden 1743 raja, joka jakoi Sulkavan ja muunkin Savon kahtia.

Mutta aika oli mikä oli. Bolševikkejä ei kukaan halunnut hännystellä eivätkä he olisi sitä ansainneetkaan. Kun nykyään kauhistellaan aikoinaan Saksan kanssa harjoitettua yhteistyötä, kannattaisi muistaa, että todellinen, avoimesti terroristinen valta oli siellä itärajan takana. Saksalaiset salasivat oman barbariansa viimeiseen saakka.

Joka tapauksessa, kun ei kuningas Väinö sitten tullutkaan maahamme, saimme tyytyä presidenttiin. Kustavilaisen ajan peruina meillä oli perustuslait, jotka antoivat valtion päämiehelle suuret valtaoikeudet ja ne vaikuttivat olennaisesti vuoden 1919 valtiosääntöön.

Se oli luultavasti taas kerran suuri onnenpotku maallemme.  Keskitetty valta teki mahdolliseksi jäntevän politiikan. Mikäli meillä olisi ollut samanlainen eduskuntavaltainen valtiosääntö kuin vaikkapa Virolla, olisi meillekin saattanut käydä ihan samoin sitten, kun se joutui koetukselle.

Ymmärrettävää toki on, että politiikan hyeenat olivat tyytymättömiä valtansa rajoituksiin ja etsivät vain tilaisuutta päästä kukoiksi tunkiolle. Menetelmänähän saattoi periaatteessa olla maan tekeminen ensin tunkioksi ja sitten itsensä muuttaminen kukoiksi.

Käytännössä asia pyrittiin saamaan aikaan mitätöimällä kansan valitseman presidentin valtaoikeudet. Asiaa voitiin tietenkin perustella mitä koreimmilla demokraattisilla fraaseilla, mutta tuskinpa ne moniakaan pettivät. Vastakkain olivat yksinkertaisesti puoluetoimistojen valta ja kansan valitseman presidentin valta.

Kun Eurooppaan taas kerran mentiin että rytisi, tuntui tulleen sopiva tilaisuus ottaa presidentiltä valta pois ja sehän myös tehtiin, ainakin melkein.

Onko kansa nyt sitten voimansa tunnossa ja tunteeko se valtansa toteutuvan, kun vanhat kuningasvallan jäänteet eivät enää häiritse vallankäyttöä?

Eipä se niin taida mennä. On ilmeistä, että suurin osa valitsijoista ei ymmärrä, ettei nyt enää voidakaan valita uutta Kekkosta, koska presidentti on vain se ensimmäinen vertaistensa joukossa ja sitäkin vain seremonioissa.

Siitä huolimatta kansa tarvitsee kuninkaansa, olkoonkin että ilman kruunua. Aaron Perttilän valtio-opin mukaisesti kuningas kuuluu jumalalliseen järjestykseen, herrat sen sijaan ovat korkeintaan välttämätön paha.

Mitäpä tässä sitten muuta kuin uurnille taas kohta. Kansa puhuu taas kerran. Paras voittakoon!

Timo Vihavainen la 06.01. 10:51

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Vuoden 1918 sodan syyt

to 18.01. 16:16

Usko ja usko

ke 17.01. 17:04

Goodthinkin peruskysymyksiä

ti 16.01. 15:19

Näkökulma naapurista

ma 15.01. 16:47

Kiljuakin saa

pe 12.01. 16:24

Ruumiin epäkulttuuri

to 11.01. 13:52

Salaiset aseet

ma 08.01. 15:03

Primus inter pares

la 06.01. 10:51

Tiernapojat

ke 03.01. 10:07

Tunnettu sotilas

ma 01.01. 16:00

blogit

Vieraskynä

Gazan rintamalta kuuluu kyllä jotakin

to 04.01.2018 16:15

Juha Ahvio

Mistä on kysymys Trumpin ja Bannonin vastakkainasettelussa?

ti 09.01.2018 17:58

Professorin Ajatuksia

Talouttamme vaivaa turvallisuushakuisuus

to 18.01.2018 16:15

Jukka Hankamäki

Gallup-kannatusten salaisuus

ke 17.01.2018 18:42

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Feminististä ei ole miesliikkeen johtoon

pe 05.01.2018 08:15

Arto Luukkanen

Tänään Ylessä: matelevaisuuden huippu?

ma 15.01.2018 16:49

Mika Niikko

Toinen kierros konservatiivien käsissä

to 18.01.2018 16:21

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Vuosi 2017 ja terroriunohdusteollisuuden nousu

la 30.12.2017 11:36

Heikki Porkka

Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa

ma 15.01.2018 19:37

Olli Pusa

Onko Ruotsi menetetty maa?

to 18.01.2018 20:16

Alan Salehzadeh

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01.2018 19:52

Janne Suuronen

Sauli Niinistö uudenvuodenpuhe ja ilmastonmuutos

ma 01.01.2018 17:10

Reijo Tossavainen

Salailu ja vääristely aiheuttavat vihapuhetta

pe 19.01.2018 13:22

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vuoden 1918 sodan syyt

to 18.01.2018 16:16

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49