Blogi: Timo Vihavainen, la 16.12.2017 16:03

Venäjän synnit

Oma maa on aina oma

 

 My country, right or wrong! on yksi noita niin usein väärinkäytettyjä ja niin usein yhteydestään irrotettuja lainauksia. Se on peräisin amerikkalaiselta meriupseerilta Stephen Decaturilta ja liittyy parisataa vuotta sitten esitettyyn maljapuheeseen.

Itse asiassa puhuja ei pöyhkeästi julistanut, että hänen maansa on aina oikeassa, tekipä mitä tahansa. Sen sijaan hän esitti toivomuksen, että se kanssakäymisissä vieraiden valtojen kanssa aina noudattaisi oikeutta ja tämähän se oli ensisijaista.

 Mikäli näin ei ollut, oli asia tietenkin mitä valitettavin ja aivan erityisesti siitä syystä, että kyseessä oli joka tapauksessa oma maa. Olihan siitä tunnettava vastuuta. Olihan se sittenkin minun maani. Näin sitä ideaa on kommentoitu, mielestäni oikein.

Mitä tällaisesta asenteesta sitten voisi seurata? Ainakin se, ettei omaan maahansa identifioitunut henkilö irtisanoudu siitä aina kun sen käytöksessä näyttäisi olevan jotakin vialla. Tätähän voisi verrata siihen, että isä irtisanoutuisi pojastaan tai poika isästään aina vastaavassa tapauksessa.

Mikäli oma maa on väärässä, on sen kansalaisten velvollisuutena saada väärä oikaistuksi. Asia on tavalla tai toisella moraalisesti, joskaan ei juridisesti sen kansalaisten vastuulla eikä sitä voi paeta aina silloin kun sattuu mieli tekemään. Olisi paitsi alhaista, myös naurettavaa pyrkiä omimaan maansa historiasta vain sen hienot ja ylpeilyn arvoiset asiat ja irtisanoutua kaikesta muusta.

Kuuluminen tiettyyn maahan ja sen kulttuuriin merkitsee normaalitapauksessa myös identifioitumista kansakunnan sukupolvien ketjuun ja niihin kohtaloihin, joita tuo maa on saanut kokea.

Tämä ei toki tarkoita sitä, että olisi ehdottomasti oltava tuossa maassa syntynyt voidakseen omaksua sen identiteetin. Joka tapauksessa se auttaa asiaa ja on todennäköistä, etteivät hiljattain maahan muuttaneet ole voineet täysin kehittää itselleen paikallista identiteettiä. Kuinka olisivatkaan voineet?

Tietyt rajoitukset siinä, missä määrin joku tulokas joitakin asioita voi tai edes haluaa omaksua, ovat tietenkin luonnollisia, eivätkä ne toki kenenkään ihmisarvoon tai muihin vastaaviin perusasioihin vaikuta.

Siitä huolimatta suhde omaan maahan on maan kannalta tärkeä seikka ja se voi vaihdella hyvinkin paljon. Tämä koskee myös syntyperäisiä kansalaisia.

Jostakin syystä asia tuli mieleeni kuunnellessani stalinismi-seminaarin keskustelua pari viikkoa sitten Moskovassa. Stalin loi inhottavan hirviövaltion, joka sitten sai seuraajia ympäri maailmaa.

Stalin oli suuri lurjus, mutta ei hän yksinään kaikkea pahaa tehnyt. Mukaan mobilisoitiin miljoonia ja he menivät, kuka innoissaan, kuka peloissaan, kuka kyynisenä ja kuka joukon jatkona, yrittäen piiloutua.

Kun koko tätä vyyhteä yritetään avata ja selvittää, mistä kaikesta siinä oli kyse, ei riitä viitata johonkin häthätää hatusta nostettuun suureen lukuun uhrien määrästä ja julistaa, että Stalinin nimen saa lausua vain hammasta purren.

Näille ihmiselle kyseessä oli minun maani. Omat esi-isät olivat kaikessa tavalla tai toisella mukana.

Tiedämme kaikki, saksalaisetkin, että Saksa toteutti Hitlerin aikana rikollista politiikkaa. Jostakin syystä näyttävät monet lähtevän siitä, ettei sitä saisi edes yrittää ymmärtää, enempää kuin stalinismiakaan.

Tuollainen näkemys merkitsee yksinkertaisesti rationaalisuudesta luopumista ja pelkään pahoin, että se on vaarallisen läheistä sukua itse sille totalitarismille, jota se niin kavahtaa.

Pidän todennäköisenä, että vasta tunnustamalla patrioottinen rakkaus isänmaahan ja ottamalla moraalinen vastuu sen historiasta, voidaan aikaansaada hedelmällinen suhde menneisyyden ja nykyisyyden välille.

Pelkkä ylpeily omasta historiasta on yhtä naiivia kuin sen kauhistelu, jota monet tänäkin päivänä tohkeissaan harrastavat. Näyttää siltä, että he henkisesti sijoittuvat yleensä lähelle totalitaarisia liikkeitä, jotka tänään ovat yhtä suosittuja kuin usein ennenkin, vaikka itse liikkeillä ei olisikaan valtiollista luonnetta. Turha niitä lienee tässä nimetä.

On usein sanottu, että Saksa on tehnyt tilit selväksi menneisyytensä kanssa, mutta Venäjä ei.

Tiedä häntä. Ainakin Saksan kanssa tehtiin aikoinaan tilit selväksi, kuten myös Japanin kanssa. Siinä tarvittiin raakaa voimaa.

Venäjän kanssa sellaista ei ole tapahtunut eikä taida tapahtua.  Kuitenkin myös siellä menneisyyden rikoksista on irtisanouduttu korkeimmalla taholla eikä vain siellä.

Ongelmana onkin, ettei saavutuksista haluta irtisanoutua, vaan niistä samaan aikaan ylpeillään ja niitäkin sentään oli.

Myös imperialistinen valloituspolitiikka ja yhteistyö Hitlerin kanssa vuosina 1939-1941 ja toisen maailmansodan aloittaminen on haluttu kokonaan vierittää pois omilta niskoilta. Ottakoon Hitler kantaakseen nämäkin, hyökkäsihän hän sitten aikanaan.

Historia taitaa olla liian vaikea laji laajojen kansanjoukkojen harrastettavaksi. Taistelujen rekonstruointi ja hylsyjen kerääminen ei vielä mahdollista historian todellisten kysymysten esittämistä, saati niihin vastaamista.

Ehkäpä rautalangasta väännettyjen mustavalkoisten olkiukkojen rakentaminen onkin se korkein taso, jolla kansakunnan muisti voi liikkua tässä maassa.

Älkäämme siis odottako liikoja myöskään Venäjän kansalta, kun se omaa menneisyyttään tarkastelee. Kansa teki parhaansa ja totteli ja ainakin se kärsi aivan suunnattomasti

Sitä paitsi kärsimyksen uskotaan aina vapahtavan kansan sen veriruskeista synneistä. Ajatelkaamme nyt vaikkapa talvisodan aikalaiskirjallisuutta ja romaanikilpailun voittajaa, jonka nimi oli Lunastettu maa.

Vaatii sitten jo aika lailla kapasiteettia, jos kaiken kärsimisen jälkeen tunnustetaan vielä velka kaiken maailman puolalaisille ja balteille ja jopa ukrainalaisille, joilla itse asiassa oli silloin aikanaan sama neuvostoidentiteetti. Kuinka se voisi nyt olla jokin muu? Onko kyseessä kyyninen valehtelu vai puhuvatko jotkut natsimieliset ukrainalaisten suulla?

On mielestäni helppo ymmärtää, että tällaisia kysymyksiä tulee venäläisten mieleen ja että heidän syyllisyydentuntojaan on vaikea herätellä.

Sitäkin suurempaa arvostusta mielestäni ansaitsevat ne, jotka tasapainoisesti ja oman maansa patriootteina pysyen pyrkivät selvittämään ja analysoimaan menneitä syntejä, myös kansakunnan vastuulla olevia. Se on sentään heidän maansa ja heillä on asioihin väistämättä oma näkökulmansa.

Joskus näyttää siltä, ettei Venäjän politiikan huipulla ymmärretä sitä myönteistä merkitystä, mikä politiikassa ja kulttuurissa on lojaalilla oppositiolla. Sitä pidetään a priori epäilyttävänä ja vihamielisenä. Ikävä kyllä, se usein antaakin perusteita näille epäilyksille.

Tilanne opposition suhteen taitaa olla samanlainen kuin aikoinaan, yli sata vuotta sitten. Itsevaltiuden ollessa voimissaan kaikenlainen oppositio ja yleensä poliittinen toiminta kuuluivat kiellettyihin asioihin.

Niinpä tsarismi hukkasi etsikkoaikansa ja myös duumakauden ohjattu demokratia päätyi katastrofiin. Nikolain aikana Venäjän talous nousi hurjaa vauhtia, mutta samalla repesivät auki myös yhteiskunnalliset ongelmat, joihin ei ehditty tai ymmärretty asianmukaisesti vastata.

Putinin kausi on venäläisille merkinnyt ennen näkemätöntä talouskasvua ja hyvinvointia. Se tosin jakaantuu yhtä epätasaisesti kuin amerikkalaisten hyvinvointi ja se tarkoittaa suurta epätasaisuutta.

Silti on hyvin ymmärrettävää, että presidenttiä kannatetaan hyvin laajoissa piireissä. Suosio lähentelee Kekkosen suosiota sen ollessa suurimmillaan.

Monen mielestä venäläisten pitäisi nyt ehdottomasti hylätä Putin, joka on vienyt maan kansainväliseen paitsioon ja laiminlyönyt talouden kehittämisen nykyistäkin paremmaksi.

Asia nyt kuitenkin on niin, että Venäjä on heidän maansa ja sitä paitsi se useimpien mielestä on kansainvälisissäkin suhteissa menetellyt oikein, kuten tutkimukset osoittavat.

Ehkäpä asia kannattaisi hyväksyä tosiasiana ja ymmärtää sekin, ettei millään värivallankumouksella ole paljon mahdollisuuksia.

Sellainen saattaisi sitä paitsi nostaa pintaan ne, jotka Putinin aikana ovat pysyneet aisoissa. Tarkoitan niitä risupartoja, jotka haluaisivat tuoda oman fundamentalisminsa Venäjän viralliseksi politiikaksi.

On todella sääli, ettei Venäjällä ole vakavana vaihtoehtona maltillista, patrioottista oppositiota. Eihän tässä kyllä mitään uutta ole, valitettavasti.

Siitä huolimatta juuri sellaiset ainekset ovat niitä, joita myös lännessä kannattaisi arvostaa, eivät ne, jotka ovat keinolla millä tahansa Putinia kaatamassa.

Kansan enemmistön mielestä oma maa on aina oikeassa, mutta intelligentsija, kansan aivot, kuten ennen sanottiin, tietää, ettei näin ole. Se kärsii maaparkansa puolesta ja ansaitsee kunnioituksemme silloinkin, kun se näkee maansa edut ja velvollisuudet toisin kuin esimerkiksi me.

Timo Vihavainen la 16.12. 16:03

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44