Blogi: Reijo Tossavainen, ma 11.12.2017 13:02

Mukasuvaitsevan median mielestä ei ole oikeutta saada oikeita ja olennaisia tietoja

"Puolusta suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta, journalismia, sinistä tulevaisuutta - kritisoi natseja, PVL:ää, MV-julkaisua ja perussuomalaisia ."  Näin kannusti STT:n uutispäällikkö Mimma Lehtovaara.

"Helsingin Sanomissa me ajatellaan itse. On sattuma, että me ajatellaan kaikki samalla tavalla." Näin naivisti paljasti arjen todellisuuden toimittaja Saska Saarikoski.

Tampereella toimittajiksi opiskelevista noin puolet ilmoittaa puoluekannakseen vihreät ja noin neljännes on vasemmistoliiton kannattajia. Työssä olevien näkemyksiä ei ole selvitetty riittävän laajasti, mutta luultavasti tilanne on samansuuntainen.

Punavihreä tarkoitushakuisuus näkyy myös journalistin ohjeiden johdannossa.

Aiemmin siellä luki: "Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta."

Nykytoimittajien mielestä se oli väärin. Nyt siinä lukee: "Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä."

 Toistan vielä: oikeus vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.

Ei siis enää oikeutta saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla voidaan muodostaa totuudenmukainen kuva maailmasta ja yhteiskunnasta.

Yhteiskunnan kehitys on aaltoliikettä. Olemme palanneet suvaitsemattomalle 1970-luvulle. Elämme eräänlaista uustaistolaisuuden aikaa.

                                                           .........................

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen ma 11.12. 13:02

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Huhtasaaren poliittinen ajojahti on perusteeton

to 18.01. 09:58

Huhtasaari halutaan vaieta "kuoliaaksi". Koska persu.

ti 16.01. 11:00

Kepulla edessään pitkä korpivaellus

su 14.01. 17:08

Eu-uskoiset riemuitsevat - Eurostoliitto nyt!

la 13.01. 10:23

Tarvitaan "Julkisen sanan korjaamo" oikomaan punavihreää vääristelyä

ke 10.01. 23:56

Pankkikriisin ja laman järkyttävät vääryydet on korjattava

ti 09.01. 09:58

Maahanmuuttajia lisää Suomeen, kiitos!

pe 05.01. 15:48

Sipilän arvopohja hyväksyy ilkivallan?

ti 02.01. 09:08

Vuonna 2017 Eurooppa valitsi uuden, paremman suunnan

su 31.12. 12:56

Mukasuvaitseva mielivalta ylitti kipukynnyksen

pe 29.12. 09:45

blogit

Vieraskynä

Gazan rintamalta kuuluu kyllä jotakin

to 04.01.2018 16:15

Juha Ahvio

Mistä on kysymys Trumpin ja Bannonin vastakkainasettelussa?

ti 09.01.2018 17:58

Professorin Ajatuksia

Talouttamme vaivaa turvallisuushakuisuus

to 18.01.2018 16:15

Jukka Hankamäki

Gallup-kannatusten salaisuus

ke 17.01.2018 18:42

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Feminististä ei ole miesliikkeen johtoon

pe 05.01.2018 08:15

Arto Luukkanen

Tänään Ylessä: matelevaisuuden huippu?

ma 15.01.2018 16:49

Mika Niikko

Toinen kierros konservatiivien käsissä

to 18.01.2018 16:21

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Vuosi 2017 ja terroriunohdusteollisuuden nousu

la 30.12.2017 11:36

Heikki Porkka

Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa

ma 15.01.2018 19:37

Olli Pusa

Onko Ruotsi menetetty maa?

to 18.01.2018 20:16

Alan Salehzadeh

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01.2018 19:52

Janne Suuronen

Sauli Niinistö uudenvuodenpuhe ja ilmastonmuutos

ma 01.01.2018 17:10

Reijo Tossavainen

Huhtasaaren poliittinen ajojahti on perusteeton

to 18.01.2018 09:58

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vuoden 1918 sodan syyt

to 18.01.2018 16:16

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49