Palestiinalaisten mellakointi ja terrorismi johti jälleen kuolonuhreihin

"Palestiinalaiset ajattelevat Islamin hengen mukaisesti, että koko tämä Israelin alue kuuluu heille ja etteivät tänne mahdu juutalaiset."

Ulkomaat la 09.12.2017 07:05
Kuva heinäkuun 2017 mellakoista Jerusalemin läheisyydessä.

Palestiinalaiset ovat jälleen mellakoineet ja turvautuneet väkivaltaan. Palestiinalaisten johtajien lietsomia mellakoita on ollut eilen noin kolmessakymmenessä kohteessa Samarian ja Gazan alueilla.

"Palestiinalaiset ajattelevat Islamin hengen mukaisesti, että koko tämä Israelin alue kuuluu heille eikä tänne mahdu juutalaiset. Itse voit todeta tämän kun menet ostamaan Itä-Jerusalemista Islaminuskoisilta kauppaialta Palestiinan karttoja. Noissa kartoissa ei ole olemassa mitään Israelia vaan koko alue pelkkää Palestiinaa pohjoisesta Libanonin rajalta aina etelän Eilatiin saakka. Itse olen ostanut ja kysellyt samalla miksi he myyvät tälläisiä karttoja, jos haluavat kahden valtion ratkaisua ja rauhaa. Vastaus on ollut, että heille koko tämä alue on Palestiina...", kertoo alueella vuosia asunut suomalainen.

Palestiinalaisjohto päätti yllyttää kansaa mielenosoituksiin sulkemalla kouluja, jotta kaduille saataisiin mahdollisimman paljon mellakoita ja jotta yhteenotoista saataisiin jälleen syitä lisäväkivaltaisuuksille. Koululaisten yllyttäminen mukaan mellakointeihin viittaa palestiinalaisjohdon toivovan mahdollisimman monia lapsia mellakointien uhreiksi, koska se olisi hyödyllistä heidän propagandalleen. Palestiinalaisten käynnistämissä mellakoissa ja väkivaltaisuuksissa kuoli eilen kaksi mellakoitsijaa.

Vasemmistolaisten ja islamilaisten toimintatavoissa on havaittavissa paljon samoja piirteitä ja samankaltaisuutta. Lapset ovat heille tärkeitä kilpinä ja uhreina.

Palestiinalaisterroristit ampuivat myös raketteja Gazasta Israelin puolelle. Palestiinalaiset tähtäävät Israelin siviilikohteisiin kuten kouluihin, mutta Israelin onneksi heidän osumatarkkuutensa on ollut heikkoa. Israelin ainutlaatuinen ohjustorjuntajärjestelmä pystyy myös estämään suuren osan kaupunkeja kohden lentävistä raketeista.

Vastuu mellakoiden kuolonuhreista on jälleen kokonaan Palestiinalaisjohdolla ja heidän tukemillaan terroristeilla.

Jukka Rahkonen la 09.12. 07:05

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot