Blogi: Arto Luukkanen, pe 01.12.2017 13:23

Jääkäreistä Helsingin tolvanaattiin

Miten kaksi erilaista maailmaa!

Mietiskelin tässä eilen 100-vuotisen Suomen tärkeitä kohtaloita. Tänään taas on talvisodan syttymisen päivä ja eilen saatiin tietää, että Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi laittomille tulijoille täydet palvelut.  

Toisaalla on historian havinaa, menneiden sukupolvien isoja unelmia vapaasta Suomesta ja toisaalla on korskea; fiktiivisen ”nousukauden” hypessä elävä pääkaupunkimme. Toisaalta nyt muistellaan 100-vuotta sitten isoa imperiumia vastaan nousseita nuoria ihmisiä, toisaalta nykyhetkessä mämmeltää laulaja, joka kaipaa ”anti-isämaallista meininkiä”. Toisaalta, ihmisille uhoaa palkittu skribentti, joka pilkkaa suomenkielisiä juntteja ja toisaalta jossain täällä elävät päivästä päivään ne tottelevaiset juntit, joiden työn ja rahan takia hän saa meuhkata.

Mitkä vastakohdat!

Laitan tässä Uuden Suomen lukijoille muistin virkistämiseksi ja torstai-illan iloksi jääkärien viimeisistä vuosista Saksassa.

Jääkärien viimeinen vuosi 1917

Taistelu pakkasta, koti-ikävää ja venäläisiä vastaan

Viimeinen vuosi Saksaan vapaaehtoisina lähteneille suomalaisille vapaaehtoisille ts. jääkäreille oli tukala. Venäjän keisarikunnan silmissä he olivat virallisesti valtionpettureita mutta he olivat omasta mielestään kuitenkin oikealla isänmaan asialla.  Koulutus oli ollut kovaa ja nyt jääkärit oli viety rintamalle saamaan kokemusta. Jääkärit oli koulutettu Lockstedtin sotilasleirissä Holsteinissa aina huhtikuuhun 1916 saakka.  Pahin paikka tuli kun vuoden 1917 tammikuussa 7 pnä Kalnzemnin hiekkasärkillä venäläiset kasakat olivat päässeet osittaiseen läpimurtoon ja pyrkivät kiertämään saksalaisen rintaman taakse.

Suomalaisten joukko - kuninkaallinen 27. preussilainen jääkäripataljoona - oli koottu vastarynnäkköön, josta olisi epäilemättä tullut verinen. Suomalaista joukkoa johtava kapteeni Zimmer ei osannut kuitenkaan suunnistaa ja suomalaiset saapuivat hyökkäyspaikalle myöhässä. Pakkanen paukkui ja majoitustilanne oli vaikea. Oli vain telttoja ja muutamia taloja, jotka olivat alttiita vihollisen tulitukselle.

Rintamapalvelus harmitti jääkäreitä, jotka kokivat vuodattavansa verta turhaan; kaatuneita oli tullut ja rintamaelämä oli rasittanut myös henkisesti. Myös venäläiset olivat saaneet tietään joukon olemassaolosta kun kesällä Misse-joella, kolmen yliloikkarin (Tuominen, Wicström, Rissanen) antamien tietojen takia venäläiset olivat kohdistaneet sinne voimakkaan tykistökeskityksen.

Kylmää, pakkasta ja moraalin horjumista

Misse ja Aa-joen taisteluiden jälkeen eli yhteensä noin puolen vuoden mittaisen taistelukokemuksen jälkeen jääkärit siirrettiin lopulta joulukuun 15. pnä Libauhun, jossa joukko-osastoa alettiin kehittämään kotimaahan siirtämistä varten.

Tilanne oli kuitenkin jääkäreille uhkaava, sillä Saksa ja keskusvallat ehdottivat joulukuun 12. pnä 1916 vihollisilleen rauhaa. Nootin mukaan ”keskusvallat ovat todistaneet tuhoutumattoman voimansa sodassa” ja siksi ne olivat valmiita neuvottelemaan ympärysvaltojen kanssa ilman ehtoja tai ennakkovaatimuksia.

Mikäli Venäjä olisi suostunut näihin neuvotteluihin ja vielä olisi päästy rauhaan, niin jääkäreiden poliittinen merkitys oli romahtanut. Heistä olisi tullut vihattuja maanpettureita.

Jääkäriajatus syntyi vuoden 1914 syksyllä

Näiden suomalaiseen unelmaan luottavien nuorten miesten matka Saksaa oli alkanut I maailmansodan alussa. Ajatus aseellisesta vastarinnasta syntyi lokakuun 27. pnä 1914, jolloin pieni joukko ylioppilasjohtajia osakunnista piti Ostrobotnialla kokouksen maisteri Väinö Kokon johdolla. Mukana olivat maisteri Kai Donner, Yrjö Ruutu, Pehr Norrmen, P.J. Hynninen, Väinö Puhakka, K.J. Kalliala sekä V.E. Tiiri.

Kokouksen lopputulemana oli ajatus siitä, että Suomen oli ehdottomasti päästä Venäjästä irti. Oman valtion muodostamisen piti tapahtua aseellisella kansannousulla, jota varten piti saada koulutusta. Ensin ajateltiin koulutuksen antajaksi Ruotsia mutta pian vedottiin Saksaan.  

Ylioppilaiden ajatus sai vastakaikua Saksan sotilasasiamieheltä Tukholmassa ja tammikuussa 1915 suostuttiin siihen, että Saksa tarjoaisi sotilaskoulutuksen 200 miehelle (ns. Pfadfinder-kurssi). Varsinainen jääkärivärväys ja nuorten miesten siirtyminen Saksaan alkoi vähitellen niin, että tähän joukkoon kuului parhaimmillaan 1895 miestä. Liikkeen lopputuloksena oli kuninkaallinen preussilainen jääkäripataljoona No. 27. 

Nuoret miehet edustivat vastarinnan ajatusta: Venäjän keisarikunnasta oli päästävä irti, muuten Suomi venäläistettäisiin. Toisella puolella olivat passiivisen vastarinnan kannattajat, joiden mukaan kapinaliike tulisi vahingoittamaan kansaa sekä saattamaan suomalaiset huonoon valoon ulkomaailman silmissä. Venäjälle lojaalien piirien mukaan hanke oli hulluutta ja kapinaa. Heidän mukaansa suomalaisten piti lähettää nuoriso sotaan Venäjän puolelle ja sillä tavalla todistaa uskollisuutensa tsaarille.

Aseellisen vastarinnan puolella oli silloin hyvin harva ja jääkärien ystävät olivat silloin harvassa.

Pettureita vai sankareita?

Erityisesti Venäjää nojaavat talousmiehet vastustivat tätä ”valtiopetoksellista” hanketta parhaansa mukaan. Heille ajatus siitä, että Suomi menettäisi hyvät markkina-alueet idästä ja suuntautuisi Venäjää vastaan oli typeryyttä ja vastoin suomalaisten etua.

Kaiken kaikkiaan jääkärien yritys oli äärimmäisen uskallettu mutta toisaalta nämä miehet edustivat hyvin suomalaista yhteiskuntaa vaikka esimerkiksi ylioppilaat olivatkin hyvin edustettuina. Jääkäreistä 390 oli suorittanut ylioppilastutkinnon, mutta mukana oli myös 370 työmiestä ja 300 maanviljelijää. Tie Saksaan ei ollut sekään helppo, sillä venäläiset viranomaiset saivat nopeasti selville maanpetoksellisen toiminnan mittasuhteet.

Useat näistä jääkäreistä saatiin kiinni ja vangittiin (ns. kalterijääkärit). Värväystä jatkettiin kuitenkin täydellä teholla liikkeen esikunnan (AK – Toimintakomitea) työjaoston kautta ja se toiminta naamioitiin metsäalan yritykseksi. Näennäisesti tämä yritys osti ja myi puutavaraa mutta todellisuudessa sen johtajan Elmo E. Kailan johdolla organisoitiin värväystä ja tulevia suojeluskuntia.   

Jääkärien tie pettureista sankareiksi

Vielä vuonna 1916 hyvin harva suomalainen oli valmis pitämään näitä Saksaa siirtyneitä suomalaisia kansallissankareina. Asia oli pikemminkin päinvastoin. Myös jääkärien omissa riveissä oli levottomuutta. Oliko tarkoitus, että he vuodattaisivat verta Saksan puolesta? Eikö tarkoitus ollut vapauttaa Suomi Venäjän vallasta? Miten pitkään he odottaisivat komennusta Suomeen? Monille jälkijoukoissa tai Saksasta jääkärijoukkoon tulleille ajatus sotilaskoulutuksesta oli vieras.

Myös Saksan ylimmässä johdossa oli vielä epävarmuutta suomalaisten suhteen. Mitä tehdä tälle erikoiselle joukko-osastolle? Erityisesti Preussin sotaministeriö näki suomalaiset ongelmallisina ”venäläisinä kapinoitsijoina” ja olisi halunnut hajottaa joukko-osaston. Toisaalta saksalaiset upseerit panivat merkille suomalaisten jääkärien sotilaalliset kyvyt harjoituksissa. Erityisesti ammuntataidot saivat kiitosta.  

Tämä ristiriita näkyi hyvin kun tammikuun 4. päivänä saksalaiset sotilasviranomaiset siirsivät pois suomalaisten arvostaman majuri Maximilian Bayerin rykmentinkomentajaksi muualle ja komensivat jääkärit venäläisten yllättävän hyökkäyksen torjuntaan Tukkumiin, Aa-joestä itäänpäin olevalle rintamalohkolle.

Kymmenen jääkäriä kieltäytyi tästä retkestä, kun heille oli luvattu koulutusta Suomeen varten tapahtuvaa toimintaa varten.  Myös edellä mainitut taistelut Kalmnzemin hiekkasärkkien luona koetteli jääkärien luonnetta; oli majoituttava telttoihin ja pakkanen ylsi 25-asteeseen saakka. Tämä retki tuntui turhalta ja kulutti jääkärien moraalia.

Niskuroitsijat eroon

Taistelut jatkuivat vielä tammikuussa ja jääkärien joukosta kieltäytyi 60 muuta lähtemästä rintamalle. Niskuroivat jääkärit komennettiin Altona-Bahrenfeldiin erityiseen työkomennuskuntaan, jossa näitä yritettiin murtaa huonolla ravinnolla ja ankaralla kurinpidolla. Kaikkiaan näitä rangaistuskomennuskunnassa olleita miehiä oli yhteensä 224 kappaletta.

Vallankumous pelasti

Helmikuussa 1917 suomalaiset siirrettiin takaisin Mitauhun ja vasta maaliskuun 24. päivänä – kun Venäjän vallankumous oli jo tosiasia - sotaministeriö suostui siihen, että suomalaisia ruvettaisiin kouluttamaan kotimaahan tehtävää operaatiota varten. Maaliskuusta aina seuraavan vuoden jääkärit odottivat ja harjoittelivat joukkojen kouluttamista ja erikoisaselajien hallintaa.

Odottaminen oli myös kuluttavaa ja se näkyi alkoholin kohonneena kulutuksen ja erilaisten sukupuolitautien leviämisenä. Tätä puuduttavaa odotusta vastaan taisteltiin kehittämällä urheilutoimintaa aina jalkapallosta painiin saakka. 

Turhautumista yritettiin myös vähentää komentamalla jääkäreistä erikoisjoukko ns. Polangenin komennuskunta harjoittelemaan sabotaasia ja räjäytyksiä Suomessa. Odottaminen oli kuitenkin äärimmäisen rasittavaa ja koetteli hermoja. Kesällä 1917 koottiin ns. ”Liettuan komennuskunta” jonka uskottiin merkitsevän nopeaa paluuta Suomeen.

Asia kuitenkin viivästyi taas ja vasta tammikuun 6. 1918 jääkärit saivat tietää, että Saksa on tunnustanut Suomen itsenäisyyden ja että heidät tuotaisiin Suomeen.

He eivät olleet enää isänmaattomia tai maanpettureita!

Helmikuun 13. pnä eversti Thesleff otti vastaan jääkärien uskollisuudenvalan uudelle hallitukselle ja pari päivää tämän jälkeen höyrylaivat Arcturus ja Castor ottivat jääkärit mukaansa.

Matka Suomeen sai alkaa.

Edessä oli raskas sisällissota, jossa 10% jääkäreistä kuoli ja 19% haavoittui. Viimeinen näistä, jääkärikenraali Väinö Valve kuoli vuonna 1995 Marian sairaalassa Helsingissä. 

Ps. kaksi maailmaa

Tosiaan. Eilen Helsingin kaupungin äidit ja isät päättivät eilen tehdä maailmanhistoriaa. Helsinkiläiset veronmaksajat sitoutettiin maksamaan laittomien ts. paperittomien maahantulijoiden terveyskulut. Päätös on tuontitavaraa…olisiko peräti tuontitavaraa Saksasta? Se ei kumpua Suomen omista lähtökohdista vaan nyt apinoidaan kaukaisten ulkovaltojen sisäisiä järjestelyjä. Tämä kupla toimii, tieto on kulkenut maailmalle ja me saamme odottaa nyt aivan uusia jännittäviä asioita.

**

Jotenkin näyttää siltä, että olisimme siirtymässä aivan uudenlaiseen aikaan. Kuitenkin aika on niin kovin samanlainen.

Se muistuttaa niitä aikoja kun Suomi päätti näennäisesti omista asioistaa mutta ”kummisedät” naureskelivat takana.

Mieleen juolahti: kun meillä on nämä kaksi maailmaa, niin pitäisikö Helsingin pitäisi erota muusta Suomesta? Pitäisikö Helsingin perustaa alueestaan oma enklaavinsa?

Sen nimeksi voisi laittaa vaikkapa: Helsingin tolvanaatti?

Arto Luukkanen

Arto Luukkanen pe 01.12. 13:23

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Tänään Ylessä: matelevaisuuden huippu?

ma 15.01. 16:49

Onko "bitching" journalismia vai manipulaatiota?

to 11.01. 13:54

Ruotsi ihmemaa - maasta kasvaa käsikranaatteja?

ma 08.01. 15:06

SOTE:n kähmäilyt: verotus kiristyy?

la 06.01. 18:48

Suomen historian toiseksi huonoin hallitus terminaalivaiheessa

to 04.01. 16:45

Seksmompolo vai Kursy? 2018 - kirkon kohtalonvuosi

ma 01.01. 15:56

Aktiivimalli vai Juhanan malli?

la 30.12. 10:49

Sipilä sai Kainin merkin?

ti 26.12. 12:46

Veli Mikko - olet harhateillä

ma 18.12. 13:27

Niinistö - Iso Vilunki!

to 14.12. 17:25

blogit

Vieraskynä

Gazan rintamalta kuuluu kyllä jotakin

to 04.01.2018 16:15

Juha Ahvio

Mistä on kysymys Trumpin ja Bannonin vastakkainasettelussa?

ti 09.01.2018 17:58

Professorin Ajatuksia

Talouttamme vaivaa turvallisuushakuisuus

to 18.01.2018 16:15

Jukka Hankamäki

Gallup-kannatusten salaisuus

ke 17.01.2018 18:42

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Feminististä ei ole miesliikkeen johtoon

pe 05.01.2018 08:15

Arto Luukkanen

Tänään Ylessä: matelevaisuuden huippu?

ma 15.01.2018 16:49

Mika Niikko

Toinen kierros konservatiivien käsissä

to 18.01.2018 16:21

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Vuosi 2017 ja terroriunohdusteollisuuden nousu

la 30.12.2017 11:36

Heikki Porkka

Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa

ma 15.01.2018 19:37

Olli Pusa

Onko Ruotsi menetetty maa?

to 18.01.2018 20:16

Alan Salehzadeh

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01.2018 19:52

Janne Suuronen

Sauli Niinistö uudenvuodenpuhe ja ilmastonmuutos

ma 01.01.2018 17:10

Reijo Tossavainen

Salailu ja vääristely aiheuttavat vihapuhetta

pe 19.01.2018 13:22

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vuoden 1918 sodan syyt

to 18.01.2018 16:16

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49