Blogi: Timo Vihavainen, pe 01.12.2017 13:21

Imperialistin nuoruus

Imperialistin nuoruus

 

Winston S. Churchill, Nuoruuteni. Otava 1954, 380 s. (My Early Life, 1930). Kääntänyt Erkki Arni

 

Winston Spencer Churchill kuului Britannian korkeimpaan aateliin. Hän oli Marlborough’n herttuan sukulainen ja arvovaltaisen torypoliitikon poika, mikä ei välttämättä predestinoinut häntä mukavaan elämään.

Kunnianarvoisat sisäoppilaitokset, joita Englannissa yhä on, tuntuvat olleen yhtä epämiellyttäviä kuin useimpien asioiden kannalta hyödyttömiäkin kasvuympäristöjä. Ajanmukainen didaktiikka ei ankaruudestaan huolimatta onnistunut houkuttelemaan esiin erikoislahjakkaan pojan kykyjä, joten menestys jäi yleisesti ottaen varsin kurjaksi.

Vihaamiensa oppiaineiden sijaan Churchill löysi suuren ja palkitsevan kiinnostuksen kohteen klassisen historiankirjoituksen piiristä. Gibbonin ja Macaulayn tekstit olivat myös suurta kirjallisuutta ja nuori mies ahmi niitä intohimoisesti.

Niinpä Winstonia saattoi aikuisena sanoa sivistyneeksi mieheksi huolimatta siitä, ettei hän saanut koskaan yliopistokoulutusta. Itse asiassa koulusivistykseen jäi Harrowistakin ammottavia aukkoja, joita hän sittemmin yritti paikkailla armeijassa palvellessaan.

Sandhurstissa keskityttiin sotilasaineisiin ja Winstonistakin tuli kelpo ratsumies, aikana jolloin ratsuväki oli vielä aselajien aatelia, jonne aristokratian kelpasi liittyä.

Churchill oli muutaman vuoden Mannerheimia nuorempi ja myös hän tuli näkemään ajan, jolloin uudet aseet tekivät rakkaasta ratsuväestä vanhanaikaisen.

Itse asiassa tämä tapahtui jo ennen ensimmäistä maailmansotaa ja kirjoittajaa siunaa sitä, että sai itse asiassa ratsuväkihyökkäykseenkin aseekseen huippumodernin ukkomauserin eikä miekkaa, jota hän ei olisi olkapäävammansa takia kyennyt käyttämään.

Joka tapauksessa niissä siirtomaasodissa, joita kirjoittaja kuvaa, olivat keskenään taistelevat joukot pitkälti samalla viivalla: niin Intiassa kuin Afrikassa molemmilla puolilla oli samanlaisia aseita -missä suhteessa, ei sanota- ja taistelut saatettiin ratkaista kylmillä aseilla. Ampuminen joskus jopa kiellettiin kuten Kaarle XII:n aikoina konsanaan.

Elämästä Englannin siirtomaajoukoissa kirja antaa koko lailla samanlaisen kuvan kuin odottaa saattaakin. Britit olivat pienenä vähemmistönä ja uskollisten paikallisten joukkojen ohella oli aina myös niitä, joiden lojaalisuus oli kyseenalainen.

Itse nuorten upseerien päivät menivät usein hyvin mukavasti ja kiintoisasti pelatessa pooloa, joka oli valtavasti resursseja imevä ja sotilaalle sopivan ronski harrastus. Siinä nuori kornetti pärjäsi erinomaisesti.

Oman lukunsa ansaitsee kuvaus kapinallisten pashtujen rankaisemisesta. Nämä olivat närkästyneet tien rakentamisesta alueelleen ja sotaisten tapojensa mukaan alkaneet käyttää uusia takaaladattavia kivääreitään.

Imperiumin kunnia ja sen nauttima arvonanto edellyttivät ankaraa rankaisua, joka ei ollut mikään läpihuutojuttu. Lopulta kapinallisten asuma-alue oli saatu muutettua elinkelvottomaksi erämaaksi ja sen asukkaat -niin syylliset kuin syyttömät- tapettua tai karkotettua. Myös rankaisijat olivat saaneet pahasti selkäänsä.

Kaiken kaikkiaan sodan kuvaaminen reippaana pelinä, jossa tappioihin suhtaudutaan huumorilla ja ne usein kuitataan understatementillä, oli ilmeisesti sitä, mitä lukijat halusivat. Televisiokuva olisi ollut jotakin muuta, pahempaa.

Churchill alkoi jo varhain kirjoittaa kokemuksistaan raportteja, jotka menivät erinomaisesti kaupaksi. Asiasta innostuneena hän ottikin eron armeijasta, mutta seurasi sitä silti useisiin taisteluihin sotakirjeenvaihtajana, jollaista ylemmät upseerit usein huonosti sietivät ja joka oli kiinni joutuessaan myös vaarassa tulla teloitetuksi.

Churchill ei nimittäin malttanut pysyä sivussa sotatoimista, vaan osallistui niihin aktiivisesti, myös Etelä-Afrikassa, jossa hän taisteli buureja vastaan ja joutui vangiksi.

Vankeutta seurasi uhkarohkea pako ja runsas julkisuus, joka varmasti paljon auttoi poliittisen uran kehittymistä. Sitä Winston oli aloitellut jo aiemmin ja, kuten tunnettua, se vei hänet ministerinpaikalle jo ensimmäisessä maailmansodassa ja sittemmin suureksi kansalliseksi symboliksi.

Kirjailija ja seikkailija Churchill antoi torypuolueelle sopivan sankarihahmon aikana, jolloin liberaalit ja Labour hyökkäsivät noita joutilaiksi peltopyiden ampujiksi leimautuneita vanhan aatelin edustajia vastaan.

Ilmeisesti jopa sosialistisia aatteita kannattavat työväestön edustajat saattoivat valita ehdokkaakseen Churchillin tapaisen miehen, joka edusti henkilössään parhaiksi brittiläisiksi hyveiksi luettuja rohkeutta, reiluutta ja urheiluhenkeä. Imperiumin mahti saattoi toimia korvikkeena ankealle arjelle suurissa tehtaissa.

Kuvatessaan siirtomaasotien taisteluita Churchill palaa usein siihen, miten toisenlaista olikaan sitten mädäntyä länsirintaman juoksuhaudoissa, joissa tappamisesta oli tehty teollisuutta eikä vihollista enää kohdattu henkilökohtaisesti.

Sivumennen sanoen, ensimmäinen maailmansota oli tuolloin ja on Englannissa yhäkin nimeltään suuri sota, The Great War, mikä hyvin sopii brittiläiseen ympäristöön myös tänään. Meille se ei sen sijaan sovi ollenkaan ja on jälleen yksi merkki aikamme suuresta tylsistymisestä, että sitä on siitä huolimatta ruvettu meillä yhä useammin käyttämään.

Ensimmäinen maailmansota toki merkitsi Britannialle miljoona-armeijan kutsumista aseisiin ja myös suunnilleen miljoonan ihmisen tappioita kaatuneina. Toisessa maailmansodassa selvittiin puolta vähemmällä.

Joka tapauksessa suursodan uusi luonne oli vanhan koulun miesten näkökulmasta jotakin saatanallista ja sen myötä jäi jopa koko etummainen aselaji, ratsuväki vanhanaikaiseksi. Kun hevosmiehiä -chevalier- ei enää ollut, ei ollut sen mukaista käytöskoodiakaan -chivalry. Sotaan liittynyt romantiikka kävi mahdottomaksi, onttoahan se varmasti oli aina ollut.

Tosin yksi aselaji sinnitteli yhä romantiikan tuntumassa ja se oli lentoase. Siihen myös Churchill oli ihastunut ja kuvaili paljon ilmaseikkailujaan eräässä toisessa kirjassaan. Mutta se on jo toinen juttu.

Nuoren Churchillin seikkailut imperiumin huippuhetkillä tarjoavat ajankuvaa ja myös melko lailla kiinnostavia detaljeja alkaen oppilaitosten kuvauksista ja päätyen alkoholikulttuuriin.

Nuori Winston, joka aina kertoo olleensa kohtuuden ystävä, oppi viskisoodan viehätykset vasta aikamiehenä. Sotilaat, toisin kuin yliopistoväki, eivät nimittäin harrastaneet ryyppäämistä opiskeluaikanaan ja tällä oli vaikutuksensa myös myöhempään elämäntyyliin.

Timo Vihavainen pe 01.12. 13:21

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Imperialismin kanssa tanssiessa

pe 21.09. 22:40

Raakuuden koulussa

to 20.09. 22:31

Kulttuurin kukkatarhat

ma 17.09. 23:22

Turmion tieltä terveyteen!

pe 14.09. 23:19

Viimeistä vitsiä myöten

to 13.09. 23:00

Sanat ja vapaus

ke 12.09. 22:16

Kansan petos

ti 11.09. 22:05

Pietarin nostalgiaa

ma 10.09. 22:53

Tappajakansaa

pe 07.09. 20:46

Oppia ikä kaikki

ma 03.09. 11:21

blogit

Vieraskynä

Suojeleeko oikeus ns. kansanryhmää sananvapauden kustannuksella?

su 16.09.2018 21:32

Juha Ahvio

Trumpin nimittämä tuomari Brett Kavanaugh Soros-vehkeilyn kohteena

pe 21.09.2018 22:46

Professorin Ajatuksia

Mitä tapahtuu eurooppalaisten genetiikalle tulevaisuudessa?

pe 21.09.2018 22:39

Jukka Hankamäki

Moniosaajat loihtivat kaikille miehille porttikiellon omilla raiskauksillaan

ke 19.09.2018 22:12

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Mykkänen haluaa puoli miljoonaa pakolaista vuosittain Eurooppaan

pe 07.09.2018 21:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Merkelin auringonpaiste jatkuu lehmänkaupoilla

pe 21.09.2018 22:43

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Neuvostoliittolainen Suomi

pe 21.09.2018 10:18

Olli Pusa

Ilmastonmuutos on suuren luokan huijaus?

ke 19.09.2018 17:30

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Marine Le Pen kertoi totuuden terroristeista. Siksi hänen mielenterveyttä epäillään!

pe 21.09.2018 11:42

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Imperialismin kanssa tanssiessa

pe 21.09.2018 22:40

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40