Blogi: Reijo Tossavainen, to 23.11.2017 09:50

Islamilaisen kulttuurin pimeistä puolista ei saa vaieta!

Suomessa erityisesti punavihreä mukasuvaitsevaisto pitää meteliä pienistäkin tasa-arvon ongelmista. Joskus siihen on perusteita, mutta turhan usein hössötys menee överiksi.

Mukasuvaitsevaiston pimein piste on suhtautuminen islamilaiseen kulttuuriin. Silmät suljetaan ongelmilta kokonaan tai sitten suorastaan hyväksytään asiat, jotka ovat täysin erilaiset kuin mihin länsimaisen kulttuurin piirissä olemme tottuneet.

Esimerkkinä olkoon tässä avioliitto ja avioero. Aiheeseen liittyen Verkkouutiset kertoo, että toimittaja Mari Turusen uudessa Kääntyneet-kirjassa (SEKL) Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan imaami Anas Hajjar myöntää, että puolison käännyttyä islamista kristinuskoon avioero astuu voimaan heti. Islamin jättänyt ei peri eikä häntä peritä. Verkkouutiset kirjoittaa näin:

Islamista ei katsota olevan mahdollista luopua. Shariaa rikoslaissaan noudattavissa maissa siitä rangaistaan kuolemalla.

Turusen mukaan Anas Hajjar katsoo vastauksensa perusteella, että islamin jättäneen kohtelu kuuluu muslimiyhteisön johtajan päätäntävaltaan. Hajjar ei tuominnut Turusen mainitsemia muslimiyhteisön toimesta annettuja tappouhkauksia tai hylkäämisiä.

Mari Turusen mukaan ”hänen kommenttinsa vahvistavat haastateltujen kokemukset, ja samalla hän tulee paljastaneeksi, että Suomessa toimii jo yhteisön sisäinen laki, kun muslimiyhteisö ratkaisee islamin hylänneen kohtalon”.

– Vähintään hän menettää aviopuolisonsa ja perimysoikeutensa.Tällaisesta ajatusmaailmasta nousee monen vastaajan kokemus, että he ovat kuin lainsuojattomia. Silloinkin, kun he eivät pelkää henkensä menettämistä, monia kohdellaan tavoilla, jotka ovat julmia, kirjassa todetaan.

– Se, mikä on ollut tavanomaista lähtömaassa, voi kuitenkin täyttää Suomessa rikoksen tunnusmerkit. Nämä törmäykset ovat vakavia.

Tämä edellä kerrottu on vain yksi esimerkki islamilaisesta elämäntavasta. Siis vain yksi, sillä monilta muiltakin osin tavat ja sharian määräykset ovat jyrkässä ristiriidassa länsimaisen elämäntavan ja lainsäädännön kanssa.

Näistä asioista pitäisi keskustella avoimesti. Niin ei kuitenkaan tapahdu, sillä media on pääosin punavihreän mukasuvaitsevaiston hallussa.

                                                           .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

 

Reijo Tossavainen to 23.11. 09:50

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Kyllä kansa tietää ja on oikeassa. Siksi pitää toimia kansan tahdon mukaisesti.

la 21.04. 11:21

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04. 16:33

Agendajournalismi syrjäytti luotettavan tiedonvälityksen

pe 06.04. 10:27

Gallupit ovat median totista viihdettä

to 29.03. 15:29

Suvaitsevaisuus on silmitöntä vihaa ja joukkovainoa

su 25.03. 09:53

Median kenttäoikeus unohtaa kohtuuden. Tärkeintä ovat punavihreät klikkiotsikot.

ti 20.03. 11:43

Juudas Iskariotin ja hänen opetuslastensa hillotolppa ja mierontie

ma 19.03. 15:32

Suomen kielen syrjintä Ruotsissa kiihtyy. Koska "bättre folk"!

su 18.03. 19:37

Isänmaallisuus on vihaa ja vastakkainasettelua, pauhaa Petteri Orpo

la 17.03. 11:55

Venäjä on roistovaltio, joka valehtelijat, varkaat ja sotakiihkoilijat johtavat

ke 14.03. 18:07

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Salaperäisen suomalaisen voimahahmon taustat paljastuvat

pe 20.04.2018 16:04

Professorin Ajatuksia

Kohti parempaa journalismia

su 22.04.2018 13:33

Jukka Hankamäki

Maailma olisi parempi ilman mediaa

pe 20.04.2018 16:03

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Geza Szilvay ja pysäyttävä patriotismi

la 21.04.2018 21:45

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

"Vain mamut synnyttävät" ja siinä on suurin turvallisuuspoliittinen uhkamme

la 21.04.2018 09:48

Heikki Porkka

Yleisradion toimittaja johti katsojia harhaan A-studiossa

pe 20.04.2018 14:03

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Kyllä kansa tietää ja on oikeassa. Siksi pitää toimia kansan tahdon mukaisesti.

la 21.04.2018 11:21

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Voimaantukaamme itse kukin

su 22.04.2018 13:34

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52