Trump vahvisti viittauksen Fox-kanavaan

HS puhuu edelleen ”terrorivihjailuista”

Ulkomaat ma 20.02.2017 11:30
Carl Bildtin tweetti 19.2.2017

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vahvisti twiitissään, että hän viittasi Ruotsi-viittauksellaan perjantai-iltana Fox-kanavalla Yhdysvalloissa esitettyyn dokumenttiin maahanmuuttajien rikollisuudesta Ruotsissa.

Oikea Media kertoi jo sunnuntaina, että valtavan mediakohun ja Ruotsissa jopa diplomaattisia toimia synnyttänyt viittaus todennäköisesti koski kyseistä dokumenttia eikä terrori-iskua.

Ilmeisen epäuskottava terroritulkinta Trumpin epäselvästä viittauksesta levisi mediassa Suomessa ja maailmalla kyseenalaistamatta koko viikonlopun. Helsingin Sanomat otsikoi maanantaina aamupäivällä, että "Trumpin terrorivihjailut Ruotsista perustuivat Fox-kanavan hatariin tietoihin maahan­muutosta – ruotsalaislehti listasi viisi virhettä".

Helsingin Sanomat ei ole oikaissut alkuperäistä uutistaan, jonka mukaan "Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa". Trump ei todellisuudessa viitannut terrori-iskuun, vaan mainitsi Ruotsin epäselvällä, hämmentävällä ja monitulkintaisella tavalla muiden Euroopan terrori-iskujen yhteydessä.

Marko Hamilo ma 20.02. 11:30

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot