Blogi: Heikki Porkka, ke 15.11.2017 10:08

Valemedia vai luotettava media?

Yleisradion toimittaja Eero Mäntymaan toistuvat ylilyönnit somessa ja hänen valheelliset viestinsä twitterissä ovat herättäneet jälleen keskustelun siitä, kuinka luotettavia itseään luotettaviksi kutsuvat valtamediat ovat.

Yleisradiolla on ylipäätään ollut vuosien ajan vaikeuksia uutisoida totuudenmukaisesti ja kattavasti aihepiireistä, jotka liittyvät maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen, turvapaikanhakijoihin, Yhdysvaltoihin, Venäjään, Saksaan ja Ruotsiin.

Yleisradion manipuloivasta toiminnasta on lukuisia esimerkkejä blogissani Oikeassa Mediassa ja julkisella fb-seinälläni.

Ylen harhaanjohtavasta uutisoinnista kerrotaan tässä, tässä , tässä ja tässä, jonka lisäksi blogista löytyy useita muita esimerkkejä aiheista, joita Yle on käsitellyt propagandan merkit täyttävästi kuluvan vuoden ja viime vuoden aikana.

Huomattavaa on, että kirjoitukset käsittelevät Ylen uutisointeja, jotka on toteutettu päätoimittajien luotettavan median puolesta 1.3.2016 julkistaman vetoomuksen jälkeen.

Seuraavassa otteita valtamedian 22 päätoimittajan julkaisemasta vetoomuksesta:

”Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään.”

”Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin.”

”Aiomme vastaisuudessakin olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita, osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa.”

Päätoimittajien vetoomuksella on ollut ainakin yksi positiivinen seuraus. Se on tuottanut useita humoristisia hetkiä niille, jotka vertaavat kansainvälisen median ja esimerkiksi toimittaja Pertti Rönkön Saksasta raportoimia tosiasioita suomalaisen ”luotettavan median” uutisointiin.

Ennen internetin aikaa median silmänkääntötemppu olisi saattanut onnistua, mutta nykyaikana vetoomusten julkistaminen ilman merkittävää muutosta on tuhoon tuomittu jo syntyvaiheessaan.

Yleisradio ei ole ainoa ”vanha media”, joka on syyllistynyt ja syyllistyy edelleen manipuloivaan uutisointiin, mutta Ylen velvollisuus pyrkiä tasapuoliseen ja totuudenmukaiseen uutisointiin on muita suurempi ainakin kahdesta syystä.

Ensinnäkin eduskunta on pakottanut valtaosan suomalaisista maksamaan Yle-veroa ja toisekseen Ylellä on rahoituksensa puolesta määräävä asema Suomen mediamaailmassa.

Eduskunnan päätös siunasi Ylen aseman Suomen pravdana. Pravda on venäjää ja tarkoittaa totuutta. Nimi on neuvostoajalta, jolloin Neuvostoliitossa oli vain yksi totuus, kommunistipuolueen lehden Pravdan kertoma totuus, jolle ei ollut vaihtoehtoa, vaikka elävä elämä osoitti aivan muuta.

Ylen uutisten nykyinen päätoimittaja Riikka Venäläinen antoi viime kesänä (2017) Porin SuomiAreenan yhteydessä haastattelun Yle-uutisille. Haastattelussa Venäläinen totesi (sanatarkka lainaus):

”Kyllä ne on ne perinteiset vahvuudet eli (1) faktan tarkistus, (2) luotettavuus, (3) oikea tieto, (4) pyritään antamaan tasapainoinen kuva, (5) ei valikoida faktoja, (6) ei luoda mielikuvia, vaan (7) pyritään antamaan mahdollisimman niinkun, paras mahdollinen saatavissa oleva käsitys todellisuudesta, niin se on se perinteisen median vahvuus.”

Päätoimittajien vetoomuksen ja Venäläisen reilu vuosi sen jälkeen antaman lausunnon seurauksena olisi luullut, että malli muuttuu ja toimittajat pakotetaan journalismin pariin.

Mäntymaan ja useiden muiden punavihreään tai äärivasemmistoon vivahtavien toimittajien kohdalla näin ei ole käynyt vaan he ovat jatkaneet vanhalla mallilla. Tyytyväinen ei voi olla esimerkiksi Ylen Saksa- , Ruotsi-, Britannia-, Viro- ja Yhdysvallat -uutisointiin, joita sävyttää manipulaatioon viittaava pimitys ja vain ”sopivien” aiheiden käsittely.

Yleisradion kaikki viimeisimmät Tukholmaa asemapaikkanaan pitäneet kirjeenvaihtajat ovat ihmeellisen sokeita ja kuuroja tosiasialle, jonka mukaan monikulttuurisuus ja maahanmuutto ovat nostaneet Ruotsin Euroopan raiskaustilastojen ja kranaatti-iskujen ykkösmaaksi.

Ruotsin poliisi on kertonut 21.6.2017 julkaistussa raportissa, että maassa on jo 61 ongelma-aluetta, joista 23 on erittäin ongelmallisia.

Polisens rapport om utsatta områden (utsatta = vaaranalainen, uhattu)

Idag presenteras polisens nationella lägesbild om utvecklingen i utsatta områden. Totalt omfattas 61 områden i landet, varav 23 bedöms vara särskilt utsatta.”

Epävirallisesti sanotaan, että kyseiset alueet eivät ole terveellisiä paikkoja valkoihoisille ihmisille.

Ruotsin kriminalisoituminen on kasvusuunnassa, sillä vuoden 2014 lokakuussa uutisoitiin 55 no go –alueesta, joista 22 mainittiin erityisen vaarallisiksi. Aiheesta raportoivat Svenska Dagbladet ja Aftonbladet.

No go –alueet ovat maahanmuuttajavaltaisia. Kaikki maahanmuuttajien asuttamat alueet eivät ole no go –alueita, mutta kaikkia no go –alueita yhdistää vahva maahanmuuttajien edustus.

Tukholmassakin on useita alueita, joilla valkoisen miehen tai naisen ei kannata liikkua hämärään aikaan. Kyseisiä alueita yhdistää maahanmuuttajavaltaisuus, joka puolestaan on melko tyypillistä useille Tukholman asuinalueille.

"About 27% of Stockholmers are immigrants or of non-Swedish background."

Helsinki pyrkii samanlaiseen tilaan. Miksi? Pääkaupungin vieraskielisen väestön määrän uskotaan kasvavan 23 prosenttiin kaupungin koko väestöstä vuoteen 2030 mennessä. Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan kieliä puhuvien arvioidaan nousevan suurimmaksi kieliryhmäksi. Askelmerkit kohti "ruotsalaista yhteiskuntaa" ovat olemassa, mutta onko tämä kaupunkilaisten tahto vai poliittinen pakkomielle?

Oletettavasti kyse on poliittisesta pakkomielteestä, jota Yleisradio on kaikin tavoin pönkittänyt uutisoinnillaan.

Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen yleislinjana on suosia positiivisesti kaikkea, jolla perinteinen yhteiskunta ja kansakunnan keskinäinen koheesio heikkenevät. Miksi näin?

Potevatko Ylen toimittajat Tukholman syndroomaa vai onko toimittajien Suomi-viha neuvostoaikojen jättämää kaipuuta sosialismiin tasa-arvoiseen kurjuuteen ja isonveljen syliin?

 

Heikki Porkka ke 15.11. 10:08

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11. 15:47

Valemedia vai luotettava media?

ke 15.11. 10:08

Ennakoiva yhteiskunta syrjäytettiin suvaitsevaisuuden tieltä

pe 10.11. 22:43

Rumaa presidenttipeliä tutulla metodilla

ke 08.11. 13:23

Islamisaatiosta

ti 07.11. 22:18

Islamilainen terrorismi on parempaa murhaamista?

ma 06.11. 19:56

Oldies but goldies, 38, Kuka tilasi MV-lehden?

pe 03.11. 13:42

Isis on poliisi - viimeinen sammuttaa valot

pe 03.11. 12:32

Helsingin Sanomat johtaa jälleen kansalaisia harhaan

ti 31.10. 15:49

Iltasanomien Kotkavirta saa kipakkaa kritiikkiä Yhdysvalloista

ti 31.10. 14:07

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Terroristi kuin terroristi

la 18.11.2017 07:34

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam IX: Kuunjumala Allahin esi-islamilaiset juuret

ma 13.11.2017 12:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Kysymykset Federico Mogherinille liittyen Pekka Haaviston 2005 EU:n Darfur-suurlähettiläsnimitykseen

la 18.11.2017 13:52

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

la 18.11.2017 07:37

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21