Blogi: Heikki Porkka, pe 10.11.2017 22:43

Ennakoiva yhteiskunta syrjäytettiin suvaitsevaisuuden tieltä

Ennakointi oli normaali asia ennen Suuren Suvaitsevaisuuden aikakauden alkamista. Ennakoinnin tilalle vaihdettiin hyvyysutopia, jonka mukaan kaikki kulttuurit ja ihmiset ovat yhtä kivoja.

Alla oleva kooste kertoo ajasta ennen vuoden 2015 kesällä alkanutta invaasiota. Invaasion seurauksena on jo koettu terrori-isku ja monta muuta surullista asiaa. Oheiset esimerkit luovat tulevaisuuskuvaa, jonka mukaan todella ikävät ajat ovat vasta tulossa.

Terrorismi, väkivaltarikokset ja seksuaalirikokset ovat tyypillisiä kasvutrendien edustajia modernissa monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

Kooste (1 – 5) kertoo holtittoman maahanmuuttopolitiikan seurauksista, jotka olisi voitu välttää ennakoivalla, tosiasiat huomioon ottavalla politiikalla.

Valitettavasti käytäntö on osoittanut, että jos joku on uskossaan vahva, häntä on turha käännyttää ennen kuin omissa kolisee. Ja silloin on usein liian myöhäistä.

Esimerkkejä olisi satoja, ellei tuhansia, mutta ei maksa vaivaa kaivella enempää.

1. Pyssyt paukkuvat Svea mamman kansankodissa

”Ruotsin pääkaupungissa on haavoittunut ampumavälikohtauksissa 189 ihmistä kuluneiden viiden vuoden aikana eli kaksi kertaa niin paljon kuin Kööpenhaminassa, Oslossa ja Helsingissä yhteensä. Kuolonuhreja on tullut 21, muualla 11.”

”Ruotsin televisio SVT selvitti ampumavälikohtausten määrää Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen pääkaupungeissa tammikuun 2010 ja tämän vuoden (2015) kesäkuun välisenä aikana. Tutkijat analysoivat tulokset ja niiden mukaan ko. aikana yksinomaan Tukholmassa loukkaantui ammuskeluissa 189 ihmistä, Göteborgissa 109 ja Malmössä 63.
Oslossa ja Kööpenhaminassa puolestaan loukkaantui kumpaisessakin kyseisenä ajanjaksona 30 ihmistä ja Helsingissä kymmenen.”

2. Raiskauksista

a. Suomi

”Viime vuonna [2014] valmistuneen selvityksen mukaan afrikkalaissyntyisten tekemien raiskausrikosten määrä oli 12-kertainen kantaväestöön verrattuna. Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden kohdalla määrä oli oli peräti 13-kertainen.”

”Peräti joka kolmas raiskausrikoksesta tuomittu on oikeusministeriön vuodelta 2012 olevan selvityksen mukaan ulkomaalaistaustainen. Raiskaustilastoista lauantaina uutisoineen Iltalehden mukaan törkeissä tekomuodoissa osuus on jopa 41 prosenttia.”

Ulkomaalaisten määrä Suomen väestöstä on noin viisi prosenttia, muslimimiesten osuus todennäköisesti alle yhden prosentin, johon suhteutettuna raiskaustilasto on muslimien osalta hirvittävissä lukemissa.

b. Ruotsi

Ruotsi on selkeällä ykköstilalla Euroopan raiskaustilastoissa. Koko maailman raiskaustilastoissa Ruotsi on kärkikolmikossa.

Suvaitsevaisen logiikan mukaan Ruotsin karmea tilasto johtuu siitä, että raiskauksista ilmoitetaan nykyään herkemmin. Samaa itsepetosta harjoitetaan nykyään myös Suomessa jopa poliisin tiedotuksessa. Tosiasiassa raiskauslukemien raju kasvu ja muslimimaista suuntautuva maahanmuutto korreloivat selkeästi keskenään.

3. Etnojengit terrorisoivat monikulttuurisessa Ruotsissa

”Gudmundson viittaa poliisin tiedusteluosaston tuoreeseen raporttiin, jonka mukaan Ruotsissa on 55 asuinaluetta, joilla lain ja järjestyksen ylläpito ei enää ole mahdollista tavalliseen tapaan.”

”Ruotsin poliisin mukaan raportissa mainituilla alueilla toimii sekä nuorista koostuvia löyhästi organisoituja jengejä että niitä paremmin järjestäytyneitä ja jäsenkunnaltaan vanhempia jengejä.
Gudmundsonin mukaan 55 alueen listalle ovat päässeet muun muassa Tukholman Rinkeby/Tensta, Göteborgin Bergsjön ja Biskopsgården sekä Malmön Herrgården/Rosengård.”

Tukholman osalta voi lisätä mukaan esimerkiksi Hagsätra/Rågsved - kaupunginosan, joka on Gudmundsonin mainitsemien alueiden ohella erittäin maahanmuuttajavaltainen osa Tukholmaa. Ja kuten tiedetään, ko. alueella sattuu ja tapahtuu (autopaloja, ryöstöjä ja muuta nykyruotsalaista normitoimintaa).

Uusimman tilaston (kesäkuu 2017) mukaan Ruotsissa on eri puolilla maata 61 aluetta, joilla rikollisuus ja yhteiskunnallinen levottomuus ovat hyvin ongelmallisia asioita. Näistä alueista 23 kerrotaan olevan erityisen ongelmallisia. ”In a report published in June 2017, the Swedish Police Authority identified 61 areas around the country that have become increasingly marred by crime, social unrest and insecurity. Of these 61 areas, 23 are considered to be particularly vulnerable.”

4. Britanniassa pelättiin rasistin leimaa 16 vuoden ajan

"Ainakin 1 400 alaikäistä uhria, tekijöinä ulkomaalaistaustainen miesjengi. Seksuaalirikoksia tehtailtiin Rotherhamin kaupungissa Pohjois-Englannissa 16 vuoden ajan vuosina 1997-2013, ja ne paljastuivat tuoreen raportin myötä.

Nuorimmat uhrit olivat vain 11-vuotiaita. Valtaosa uhreista oli tyttöjä, mutta joukossa oli myös poikia. Tekijät metsästivät uhreja koulujen ulkopuolella tai taksit nappasivat heitä kyytiinsä kadulla. Uhreja joukkoraiskattiin ja välitettiin eteenpäin muille miehille. Heitä huumattiin alkoholilla ja huumeilla, hakattiin sekä uhkailtiin."

Pääsyyllisten nimet, joista BBC ja Independent kirjoittavat, kertovat islamiin viittaavasta kulttuurisesta taustasta: Sageer Hussain, Mohammed Whied, Ishtiaq Khaliq, Waleed Ali, Asif Ali, Masoued Malik, Basharat Hussain, Naeem Rafiq, Arshid Hussain, Bannaras Hussain ja Qurban Ali.

BBC:n toisessa artikkelissa tytöt kertovat kokemistaan kauhuista.

"Communities secretary Eric Pickles, said: "The voice of victims has to be clearly heard."

Some of the 1,400 children abused in the town between 1997 and 2013 have previously spoken to the BBC about what happened to them."

5. Britanniassa pelättiin rasistin leimaa 15 vuoden ajan

”Raskainta on ollut kuudella nuorella tytöllä, joita vanhemmat miehet ovat hyväksikäyttäneet kahdeksan vuotta. Suurin osa hyväksikäytetyistä on tyttöjä ja he asuivat Oxfordissa. Ankarinta kritiikkiä saa Thames Valleyn poliisi, joka ei uskonut tyttöihin. Tyttöjen kuviteltiin keksineen tarinansa.
Hyväksikäyttö paljastui lastensuojelun huomenna julkistettavan raportin yhteydessä. Raportin mukaan noin 300 nuorta on joutunut hyväksikäytön uhriksi 1999-2014 Oxfordshiren seudulla. Osa tytöistä raiskattu tai he ovat kokeneet seksuaalista kidutusta.”

Oxfordin julmuuksien takaa löytyvien nimet kertovat jälleen islamiin viittaavasta kulttuurisesta taustasta:

”Brothers Akhtar and Anjum Dogar, Bassam and Mohammed Karrar, Kamar Jamil, Zeeshan Ahmed and Assad Hussain, ….”.

Suomella on vielä mahdollisuus säästyä muun läntisen Euroopan kokemalta pahimmalta kehitykseltä, mutta suunnan muuttaminen vaatii radikaaleja toimia, joita korulauseet ja paperille piirretyt tavoiteohjelmat eivät edusta.

Sipilän hallitus on jo syönyt sanansa hallitusohjelman maahanmuuttopoliittisten tavoitteiden osalta, jonka seurauksena ikävyyksien eskaloitumisen todennäköisyys on kohonnut entisestään.

Toivottavasti monikultturismia Suomeen aktiivisesti tuottaneet mediat ja poliitikot kantavat vastuunsa, kun sitä tullaan heiltä peräämään. Uskon, että tilinteon aika koittaa tulevina vuosina.

(monikultturismi = ideologia, joka tarkoittaa islamin voimakasta länteen rantautumista)

Heikki Porkka pe 10.11. 22:43

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Yhdysvallat eroaa YK:n ihmisoikeusneuvostosta

Klo 08:54.

Terrorismi, liikenne ja sokeri tappavat

ti 19.06. 09:42

Varmoja konsteja terrorismin uhan vähentämiseksi tulevaisuuden Suomea ajatellen

la 16.06. 11:07

Maahanmuutto ja sen myötä ilmaantuvat terrori-iskut eivät ole luonnonvoimia

pe 15.06. 10:12

Suruliputus. Ei koskaan enää?

to 14.06. 15:29

Jääkö Suomi Euroopan viimeiseksi [ja ainoaksi] idiotismin edustajaksi?

to 14.06. 10:00

Todellisuuspakoinen kansakunta?

to 14.06. 07:53

Rajavartijoita vai pillerihattuisia pikkolopoikia?

ma 11.06. 10:00

Suvaitsevaisen ihana maailma

to 07.06. 09:47

Vapaa liikkuvuus on suhteellinen käsite

ma 04.06. 21:30

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Tapaus Aki Ruotsala ja sananvapauden tila Suomessa

pe 08.06.2018 14:26

Professorin Ajatuksia

Ei syytä huoleen

ti 19.06.2018 13:13

Jukka Hankamäki

Nyt terroristi on vaarallinen

ma 18.06.2018 13:20

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Behdad - poliittiset pakolaiset tuvapaikkarallin uhreina

to 31.05.2018 23:27

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Yhdysvallat eroaa YK:n ihmisoikeusneuvostosta

ke 20.06.2018 08:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Bagdadissa on turvallisempaa kuin paikoitellen Ruotsissa

ti 19.06.2018 09:04

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Demokratian variantteja

ti 19.06.2018 13:13

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28