Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 01.11.2017 09:54

New York, New York

Frank Sinatra lauloi aikanaan kappaleen "New York, New York", joka oli hänen ylityslaulunsa Yhdysvaltain suurimmalle kaupungille ja sen elämänmenolle. Silloin kaupunkia ei vielä ollut kohdannut laajamittainen islamilainen terrorismi, joka järkytti koko maailmaa syyskuun 11. päivänä vuonna 2011.

New Yorkiin kohdistuva terrorismi sai eilen jatko-osan, kun amerikanuzbekistanilainen Sayfullo Saipov päätti ainakin kahdeksan ihmisen elämän ISIS-järjestön nimissä. Murhaamistapana miehellä oli autolla ajelu pyöräilykaistaa pitkin ja taisteluhuutona "Allahu Akbar".

Presidentti Trump uhosi tapahtuneen jälkeen, ettei ISIS:in saisi antaa tunkeutua Yhdysvaltoihin sitten kun järjestö on voitettu Lähi-idässä ja muualla. Minä puolestani sanon, ettei ISIS:in saisi antaa tunkeutua myöskään Suomeen tai Euroopan Unioniin, mutta pahoin pelkään, että taidan olla pahasti myöhässä. Kuten myös presidentti Trump.

Ilta-Sanomien siteeraaman tutkija ja toimittaja Kristiina Koivusen mukaan ei ole stereotyyppisiä jihadisteja. Islamilaisille taistelukentille on meiltä lähtenyt 18–50 vuotiaita ihmisiä, joista jotkut ovat olleet köyhiä ja toiset rikkaita. Jotkut ovat olleet maahanmuuttajia ja toiset kantasuomalaisia.  Joukossa on ollut myös merkittävä määrä naisia. Suurimmalla osalla lähteneistä on Suomen kansalaisuus.

Suojelupoliisi kertoi alkukesästä terroriepäilyistä tutkittavien henkilöiden määrän olevan satoja. Heistä suurimman uhan Suomelle muodostavan yksittäiset toimijat tai pienryhmät, joita innostaa islamistinen propaganda tai terrorijärjestöt.

Tämän päivän suomalainen terrorismi näyttäisi siis nousevan islamilaisesta kulttuurista, oli kyse sitten kantasuomalaisista käännynnäisistä tai islamiin syntyneistä. Asiaa ei taida auttaa jälkimmäisten heikko kotoutumistahto.

Siitä esimerkkinä eräs maallistunut muslimimies on kertonut, että "kotona meille opetetaan, kuinka meistä ei voi tulla suomalaisia eikä kristittyjä. Lapset kilpailevat siitä, kuka lukee Koraania kauneimmalla äänellä ja pukeutuu peittävimpään asuun".

Siten on varsin selvää, että eri länsimaiden maahanmuuttopolitiikan toimet maahanmuuttajien kotouttamiseksi ovat epäonnistuneet täydellisesti ja islamista on muodostunut monikulttuuriseen yhteiseloon innostavan rikkauden sijasta terroristien ensisijainen motivaattori ja kasvualusta.

Meillä tuhannen taalan kysymys kuuluukin, että miten etenemme tästä tilanteesta eteenpäin niin, etteivät New Yorkin kaltaiset tapaukset toistu Suomessa. Toistaiseksihan meillä on nähty "vain" islamin nimessä tehty puukkoisku.

Paasikiven opetusten mukaisesti viisauden alku saattaisi löytyä tosiasioiden tunnustamisesta. Olisiko aika tehdä niin myös länsimaihin saapuneen islamilaisen kulttuurin suhteen?

Ja ryhtyä havaittujen tosiasioiden pohjalta toimenpiteisiin, joiden avulla profeetta Muhammedin opetusten tulkinta ja käytäntö saataisiin joko muokattua rakentavaksi osaksi meidän yhteiskuntaamme tai - ellei se onnistu - jollain muulla tavalla poistaa siihen perustuva uhka meitä kohtaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuka kiihotti kansanryhmää vastaan?
Lontoossa paukahti pommi ja Pariisissa välähti veitsi
Pitäisikö jihadistit palkita etuoikeuksilla

Professorin Ajatuksia ke 01.11. 09:54

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Kertovatko liivijengin tuomiot siitä, ettei enää ole aikaa

Klo 08:17.

Terroristi kuin terroristi

la 18.11. 07:34

Afrikkalaisen rasistin valta kaatui

to 16.11. 16:23

Pyrkikö HS lyömään uutta kiilaa PS:n kannattajakuntaan?

ke 15.11. 10:48

Kuinka maapallo pelastuu?

ti 14.11. 09:17

Kehitysmaasta tulleen lapsen etu

ma 13.11. 08:58

Kuinka ilmastonmuutos näkyy arktisessa jääpeitteessä?

la 11.11. 08:34

Entä jos koko vasemmisto yhtyisi?

pe 10.11. 10:10

Seksuaalirikosten yllättäviä käänteitä

to 09.11. 08:53

Poikkeuksellinen ylivoima ei synny ilman poikkeuksellisia keinoja

ke 08.11. 12:09

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Kertovatko liivijengin tuomiot siitä, ettei enää ole aikaa

su 19.11.2017 08:17

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam IX: Kuunjumala Allahin esi-islamilaiset juuret

ma 13.11.2017 12:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

la 18.11.2017 07:37

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21