Blogi: Petteri Hiienkoski, ke 25.10.2017 10:14

Orpon muisti palailee pätkittäin mikä on muiden muistin laita?

Inhon ja säälin sekaisin tuntein luin Uudesta Suomesta valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) haastattelua, jossa tämä selitteli hieman uudella tavalla kesäkuun hallituskriisiin liittyviä tapahtumia. Kesäkuun poliittiset yllätyskäänteet nousivat taas tänään julkisuuteen toimittaja Lauri Nurmen kirjan julkistamisen yhteydessä.

Näyttää siltä, että kokoomusjohtaja Orpon muisti palailee pätkittäin. Miten on esityksen muiden keskushenkilöiden muistin laita?

Toimittaja Nurmi osoitti maineikkaalla jutullaan Hallituksessa suunnitelma Halla-ahon voiton varalle, jonka Aamulehti julkaisi kesäkuun alussa, ettei suomalainen toimittajakunta ole läpeensä korruptoitunut. Lännen Median toimittaja paljasti suunnitelman perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajottamisesta pari viikkoa ennen sen toteuttamista. Hallituspuolueiden johtajat on tähän asti kiistäneet suunnitelmien olemassaolon.

Näyttää siltä, että Lauri Nurmi jatkaa samoilla linjoilla myös tänään julkaistulla kirjallaan Perussuomalaisten hajoamisen historia.

Pääministeri ei puhunut totta eduskunnan täysistunnossa, totesi Nurmi lähdetietoihinsa vedoten kirjansa julkistamistilaisuudessa. Ammattitoimittajana Nurmi ei voi olla tietämättä, että hän voi joutua vastaamaan väitteestään jopa tuomioistuimessa.

Nämä ovat ihan mielikuvitustarinoita, joita lehdet kirjoittavat ja te täällä toistatte. Tällaista keskustelua ei ole ollut olemassa, väitti pääministeri Juha Sipilä (kesk.) suorasanaisesti Suomen kansan edustajille kesäkuussa.

Nurmen väitteisiin viitaten Sipilä tviittasi tänään, että insinöörin mielikuvitus ei riittänyt etukäteen ennakoimaan PS:n hajoamista kahteen puolueeseen. Pääministeri myös täsmensi, että hänen kesäkuinen lausuntonsa eduskunnassa pätee yhä.

Tuolloin ei tietenkään ollut kysymys hajoamisesta "kahteen puolueeseen" vaan ainoastaan yhden eduskuntaryhmän hajoamisesta.

Jos Nurmen väite, jonka mukaan Pääministeri ei puhunut totta eduskunnan täysistunnossa, ei pitäisi paikkansa, pääministerillä on oikeus haastaa toimittaja oikeuteen kunnianloukkauksesta. Sipilän kerrotaan olevan miljonääri, joten hänellä ei ole edes taloudellista estettä puolustaa oikeuksiaan toisin kuin tavallisilla pulliaisilla. Ellei hän tätä siitä huolimatta tee, siitä on vaikea olla vetämättä muuta johtopäätöstä kuin se, että pääministeri valehteli kansanedustajille "päin naamaa".

Kunnianloukkaushaaste ja jutun voittaminen lienee Sipilälle ainoa mahdollisuus jatkaa pääministerinä. Sellainen henkilö, joka näet valehtelee eduskunnan täysistunnossa, tuskin voi olla Suomen pääministeri. Näin lakia on taidettu ainakin aiemmin lukea. Jos ylin poliittinen johto sivuuttaa lain, ollaan entistä vakavammassa tilanteessa oikeusvaltion tulevaisuuden kannalta.

Hallituskumppani kokoomuksen johtajan muisti tuntuukin kummasti virkistyneen toimittajan Nurmen kirjan julkistamisen seurauksena. Varapääministeri Orpolla näyttää myös riittäneen "mielikuvitusta" ennakoimaan tulevaa vaikka pääministeripuolueelle jaettavaksi.

– 2 viikkoa ennen käynnistin prosessin, myöntää kokoomusjohtaja nyt Uuden Suomen haastattelussa

Toimittaja Ossi Kurki-Suonion mukaan Orpo kertoi käynnistäneensä puolueessaan prosessin perussuomalaisten puoluekokouksen tulokseen varautumiseksi pari viikkoa ennen puoluekokousta.

– Havahduin silloin siihen, että ”hitto vie, tästähän tulee vaikea”, Orpo muistaakin US:n mukaan.

Orpo kuitenkin kiistää Nurmen kirjassa ilmeisesti esitetyn väitteen, jonka mukaan kokoomus olisi jo tammikuussa torjunut mahdollisuuden hallitusyhteistyöhön Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa.

– Vasta paria viikkoa ennen puoluekokousta käynnistin prosessin puoluejohdossa. Meillä oli lukemattomia palavereja niin, että paikalla olivat eduskuntaryhmän ja puolueen johto, puoluehallitus oli koolla sekä fyysisesti että puhelimitse. Myös eduskuntaryhmä käsitteli tilannetta kahteen tai kolmeen otteeseen, Orpo tunnustaa.

Kokoomusjohtaja myöntää US:lle nyt yllättävän avoimesti, että puolueessa pohdittiin pitkin kevättä, että mitähän perussuomalaisten puoluekokous tuo tullessaan. Keskustelut olivat Orpon mukaan "hyvinkin perusteelliset", uutisoi Aamulehti. Päätöstä tai valmiita toimintaskenaarioita ei kuitenkaan Orpon mukaan ollut, todetaan US:n haastattelussa

Jos asiaa "pohdittiin pitkin kevättä", keskustelut olivat "hyvinkin perusteellisia" ja pari viikkoa ennen H-hetkeä käynnistettiin prosessi, jossa "oli lukemattomia palavereja" puoluejohdon ja eduskuntaryhmän kesken, luulisi, että ne jotain tulostakin tuottivat. Vai väittääkö "kykypuolueen" johtaja, että lukemattomat pohdinnat, hyvinkin perusteelliset perustelut ja kokoukset olisivat olleet merkityksettömiä eivätkä johtaneet mihinkään?

Lienee selvää, ettei kokoomuksella voinut etukäteen olla virallista päätöstä sen varalta, miten se toimii, jos hallituskumppani puoluekokous valitsisi "väärin". Suunnitelmat on kuitenkin tapana valmistella hyvin ennen kuin virallisten päätösten aika tulee. Ja nythän on koko ajan ollut kysymys juuri niistä etukäteissuunnitelmista, joiden olemassaolo on haluttu kiistää.

Syy haluun kiistää sellaiset johtuu tietenkin siitä, että Sipilä ja Orpo ovat antaneet ymmärtää, että perussuomalaisten uuden puoluejohtajan kanssa käydyt keskustelut hallitusyhteistyön jatkamisesta olisivat olleet aidot ja asianmukaiset, eikä asioiden lopputuloksesta olisi sovittu trion kesken etukäteen. 

Hallituspuolueiden suhmuroinnista tekee vakavan se, että hallituksen ja sen jäsenten tulee perustuslain mukaan olla rehellisiä ja nauttia Suomen kansaa edustavan eduskunnan luottamusta. Hallitus ja kansanedustajat ovat tilivelvollisia kansalle, jolle valtiovalta länsimaisen demokratian mukaisesti kuuluu. Kansalaisilla on sen takia oikeus tietää, mitä kulissien takana todella on tapahtunut.

Suomen kansalla tulisi myös selvittää, missä vaiheessa presidentti Sauli Niinistö osallistui näihin "pohdintoihin", "keskusteluihin" ja "palavereihin", jotka koskivat yhden hallituspuolueen johdon vaihtumista ja sen vaikutusta hallituksen tulevaisuuteen. Asia on perustuslaillisestikin tärkeä. Oman kantansa uuteen puoluejohtoon presidentti näet teki poikkeuksellisella tavalla selväksi pian perussuomalaisten henkilövalintojen jälkeen.

Suomalaiset ovat valitsemassa uutta presidenttiä ja Niinistö on ilmaissut halunsa jatkaa toimessa. Äänestäjillä on senkin takia tarve tietää, miten heidän antamaansa valtakirjaa on käytetty. Sellainen kuuluu terveeseen kansanvaltaan.

Lauri Nurmi on tutkivalla journalismillaan herättänyt toivoa siihen, että Suomessa edelleen on toimittajia, jotka eivät ainoastaan ymmärrä mikä on median tehtävä länsimaisessa demokratiassa vaan myös itse toimivat sen edellyttämällä tavalla. Respect!

Petteri Hiienkoski

 

Aiemmin samasta aihepiiristä

"Presidentti Niinistön paavimainen kannanotto" US Puheenvuoro 12.6.2017.

"Poikkeuslaista liittovaltiokehitykseen eli miksi eduskuntaryhmät hajoavat" US Puheenvuoro 14.6.2017.

"Kulttijohtaja ja poliittinen joukkoitsemurha" US Puheenvuoro 18.6.2017.

Petteri Hiienkoski ke 25.10. 10:14

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44