Blogi: Petteri Hiienkoski, ma 23.10.2017 22:13

Kristinusko ja islam IV: Suvaitsevuus- ja monikulttuurisuusideologia jyrää

Valtamediassa käytetään yksipuolisesti suvaitsevuus- ja monikulttuurisuusideologiaa tukevia asiantuntijoita. Muodollisesta demokratiasta ja sananvapaudesta huolimatta Suomi alkaa muistuttamaan totalitaarisia valtioita, joihin ei mahdu kuin Yksi Totuus. Pieni kielialue, valtionmedian hegemoninen asema sekä mediavallan keskittyminen, keskinäisriippuvuus ja riippuvuus poliittisista päätöksentekijöistä tukevat epätervettä tilannetta.

Toimittajan ammattietiikan rapautumisesta kertoo se, että kristinopin asiantuntijaksi kaivetaan usein ns. luikuriteologeja ja ”teologian desantteja”, joiden tiedetään edustavan jotain muuta kuin Raamatun käsityksiä. Kysymys ei ole siitä, että toimittaja uutisoi, jos joku poikkeaa kristinopista, vaikka hänen oletetaan sitä edustavan. Poikkeamahan saattaa perustellusti ylittää uutiskynnyksen. Ei.

Kysymys on siitä, että toimittaja väärinkäyttää asemaansa levittääkseen agendaansa ”todenmukaisen tiedonvälityksen” varjolla. Toimittaja, jonka tehtävä länsimaisessa demokratiassa on pyrkiä uutisoimaan asioista objektiivisesti ja erottaa faktat mielipiteistä, on muuttunut puolueettomasta raportoijasta poliittiseksi toimijaksi.

Niinpä teologisen asiantuntijan valinnassakaan ei olennaista ole oikean tiedon levittäminen, vaan se, että tämän käsitys palvelee poliittisia tarkoitusperiä. Se on lähes sama kuin jos käytettäisiin lääketieteen asiantuntijana valkotakkista noitatohtoria, jos tämän käsitykset sopivat agendaan.

Suvaitsevuus- ja monikulttuurisuusideologian pönkittämiseksi yritetään uskotella, että kristinusko ja islam olisivat samanlaisia. Sen takia kielletään niiden väliset erot tai vähätellään niitä. Erityisesti islamia koskevassa uutisoinnissa ideologinen mielipiteenmuokkaus on tärkeämpi asia kuin todenmukaisuus. Ei tarvitse ihmetellä, että valtamedian uskottavuus murenee.

Islamin asiantuntijana on valtamediassa usein käytetty tutkijaa, joka on jopa myöntänyt tehtäväkseen korostaa "islamin myönteisiä puolia". Jaakko Hämeen-Anttila on ”tieteellisen auktoriteettinsa” varjolla vuosien ajan levittänyt yksipuolista ja harhaanjohtavaa kuvaa islamista ”rauhan uskontona”. Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professorina hän on islamin valkopesussa ollut kenties jopa tehokkaampi kuin yksikään teologi.

Kuva alkoi tosin rakoilla, kun muslimiterrorismi Länsi-Euroopassa viime vuonna kiihtyi: islamin väkivaltaideologian karu todellisuus räjäytti vaaleanpunaisen kuplan, jota erityisesti valtionmedia on vaalinut. Siinä vaiheessa Hämeen-Anttila näyttää katsoneen parhaaksi muuttaa Skotlantiin.

Helsingin Sanomien artikkelissa Jos et tiedä Koraanista mitään, opettele edes tämä (9.3.2015) professori Hämeen-Anttila esitti nyt jo laajalle levinneen harhakäsityksen, jonka mukaan se on sama Jumala, vaikka myönsikin, että Koraanin Jumala kuitenkin eroaa kristinuskon Jumalasta.

Ristiriitainen vastaus liittynee siihen, että professorin käsitys kristinuskon Jumalasta ei ainakaan kolmiykseyden osalta ole Raamatun mukainen. Hänen mielestään Kristinuskon Jumalalla on kolme olomuotoa, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Raamatun mukaan he ovat kuitenkin todellisia persoonia, eivätkä olomuotoja. Hämeen-Anttilan harhakäsitys tunnetaan kirkon historiassa modalismina.

Kaukana siitä ei ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkoasiain neuvoston (KUN) kirkko ja islam -työryhmäkään. Se on julkaissut Heidi Hirvosen laatiman ja Timo Vaskon toimittaman traktaatin Uskovatko kristityt ja muslimit samaan Jumalaan? (2007) Sen mukaan Maailmassa kolmiyhteinen Jumala toimii Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Toimiiko kolmiyhteinen Jumala näissä rooleissa vai onko hän todella Isä, Poika ja Pyhä Henki, jokainen erikseen tosi Jumala, vaikkei olekaan kolmea Jumalaa?

Otsikon kysymykseen ei – traktaatin mukaan – ole yksiselitteistä vastausta. Se taas johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, ettei vastausta ole edes vaivauduttu etsimään Raamatusta, vaan ihmisten erilaisista mielipiteistä.

Raamatusta ja Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoista ei vastausta haluta etsiä, koska se ei sovi suvaitsevuus- ja monikulttuurisuusideologiaan. Eli siihen Viralliseen Totuuteen, jota kaikkien pitää tunnustaman ja kumartaman periäkseen valtaeliitin hyväksynnän.

Petteri Hiienkoski

Petteri Hiienkoski ma 23.10. 22:13

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Kuka pelkää natseja?

su 09.09. 06:07

Vaiettu vehkeily ja Trumpin vaikeat valinnat

la 01.09. 19:52

Petri Jääskeläisen kirkollinen propagandatuutti

ke 22.08. 01:18

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08. 20:43

Kampanja poliittisesti epäkorrektin professorin vaientamiseksi

to 09.08. 06:12

Noitavaino Puolimatkaa vastaan

ma 06.08. 00:08

Räjähtävistä avaruuskivistä ydintuhon uhkaan

su 05.08. 06:35

Ylen kummallista sekoilua Trumpin globalisti-twiitistä

to 02.08. 23:01

YLE joutui tunnustamaan "Trump-bumpin"

la 28.07. 03:07

Vihaideologian levittäminen vei oikeuteen Tanskassa - Suomessa tuomitaan vihaideologian kritisoimisesti

to 26.07. 02:26

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Kansanedustaja Laura Huhtasaari Turun Mikaelinkirkossa

la 20.10.2018 22:43

Professorin Ajatuksia

Media seuraa tarkoin muutaman tuhannen elintasopakolaisen marssia kohti pohjoista

ma 22.10.2018 23:39

Jukka Hankamäki

Mikä monikulttuurisuuden tavoite on?

ma 22.10.2018 23:42

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Onko Aku Louhimies saanut oikeudenmukaisen kohtelun julkisuudessa?

ma 22.10.2018 13:40

Olli Pusa

Kuinka saada sotku maan talouteen?

su 21.10.2018 21:07

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Demareiden vaalikampanja verrattavissa rikolliseen toimintaan!

su 21.10.2018 11:03

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Filosofi valtaistuimella

ma 22.10.2018 23:41

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40