Blogi: Professorin Ajatuksia, su 22.10.2017 10:15

Kaikkien kotimaisten valemedioiden äiti

Yleisradion mukaan poliisi aikoo tutkia Tampereen vastamielenosoituksen tapahtumia epäiltynä väkivaltaisena mellakkana. Sen mukaan vastamielenosoittajat heittelivät paukkupommeja toisia mielenosoittajia, poliisia ja autoja kohti.

Lisäksi joukko yritti hyökätä varsinaisen mielenosoittajaryhmän kimppuun. Tapahtumien aikana otettiin kiinni neljä vastamielenosoittajaa, joista yksi pahoinpitelystä epäiltynä, yksi vaaran aiheuttamisesta ja kaksi poliisilain perusteella rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Mielenosoitusten takia junaliikenne oli muutaman hetken pysähdyksissä vastamielenosoittajien käveltyä kiskoilla.

Iltalehden vastaava uutinen oli käytännössä identtinen Ylen näkemyksen kanssa. Samoin Oikean Median asiaa koskenut uutinen. Siten voitaneen luottaa siihen, että edellä esitetty tapahtumakooste vastasi varsin hyviin tapahtunutta.

Sen sijaan Helsingin Sanomien uutisointi oli puhdasta valemediaa.

HS:n otsikon mukaan poliisi otti neljä henkilöä kiinni "mielenosoituksissa Tampereella". Muotoilu antaa valheellisesti ymmärtää, että pidätyksiä olisi tehty molemmissa mielenosoituksissa. Myöskään itse tekstissä asiaa ei tarkenneta.

HS:n jutun ingressissä "mielenosoittajia liikkui myös junaraiteilla". Myöhemmin tekstissä asiaan palataan muotoilulla "osa mielenosoittajista on myös mennyt junaraiteille häiritsemään junaliikennettä Porin ja Seinäjoen suuntaan". Molemmat muotoilut jättävät lukijan tietämättömäksi siitä, ketkä häiritsivät junaliikennettä.

HS:n lainaaman poliisin mukaan "esimerkiksi vastamielenosoittajia pyrki kohti uusnatsien Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenilmausta poliisien käskyistä huolimatta". Muotoilu "esimerkiksi" antaa ymmärtää, että molemmat osapuolet olisivat jättäneet noudattamatta poliisin käskyjä - edellä lainaamani kilpailevien medioiden uutiset eivät mainitse tällaisesta.

Paukkupommien heittelyn HS sentään onnistuu yhdistämään vastamielenosoittajiin. Poliisi oli myös takavarikoinut "jonkinasteisia puukeppejä", mutta ei osannut kertoa kummalta osapuolelta ne löytyivät.

Juttunsa lopuksi HS haastatteli Vasemmistoliiton valtuutettua, joka oli osallistunut vastamielenosoitukseen. Hänen mukaansa tapahtuma oli rauhallinen.

Kommunistien perillisen mukaan "keskustorilla ei ollut anarkistista toimintaa, mutta myöhemmin muualla on ilmeisesti ollut. Minäkin kuulin jonkun pamauksen." Mielenkiintoista, että Vasemmistoliittolainen osasi yhdistää paukkupommin anarkisteihin, vaikka olikin vain kuullut sen.

Tämän kirjoituksen kannalta merkittävää on se, että hyvään journalistiseen tapaan kuuluisi kahden osapuolen välisissä konflikteissa antaa ääni molemmille osapuolille. Sellaista HS ei kuitenkaan tehnyt, vaan valitsi mistään tietämättömän silminnäkijäkertojansa mitä ilmeisimmin oman agendansa perusteella.

Kaiken kaikkiaan HS:n uutisointi Tampereen mielenosoituksesta oli puhdasta valemediaa. Näin ainakin sen määritelmän perusteella, jonka Yle julkaisi tammikuussa: "valeuutisen määritelmä on hyvin yksinkertainen: se on harhautustarkoituksessa tehty teksti, joka matkii ulkoisesti journalismia, mutta ei ole sitä."

Asian vahvistaa se, ettei HS:n uutisointi ei ole Ylen tammikuisen määritelmän mukaan oikeaa journalismia, koska se "on faktapohjaista. Sen tärkein tehtävä demokratiassa on tarjota kansalaisille luotettavaa informaatiota, jonka pohjalta he voivat tehdä perusteltuja päätöksiä vaaleissa."

Niinpä niin. Yksityisenä tilaajien ja mainostajien - siis vapaaehtoisten - rahoittamana mediana HS on oikeutettu olemaan puhdasta puppua suoltava kaikkien kotimaisten valemedioiden äiti tai mielipidepamfletti. Sellainen kuuluu sananvapauteen samoin kuin mielenosoitukset vastenmielistenkin asioiden puolesta.

Lopuksi totean, että tässä kirjoituksessa tekemäni analyysi ja sen johtopäätös vahvistavat käsitystäni siitä, että medialukutaidon opettamisen lapsille on yksi kaikkien isien ja äitien tärkeimmistä velvollisuuksista vanhempana. Niin tärkeä, ettei sitä voi jättää muiden - kuten koulun tai median itsensä - vastuulle. Ei ainakaan, mikäli haluaa varmistaa, ettei opastus ole puhdasta valemediaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huhtasaari sallisi kaikille sananvapauden
Mihin YTL haluaa ohjata abiturientteja?
Helsingin Sanomat myrkytti tänään yhteiskunnallista keskustelua - reagoiko päätoimittaja kannanottonsa mukaisesti?

Professorin Ajatuksia su 22.10. 10:15

Kommentit: 6

Juha Kivelä su 22.10.2017 11:15 2

Viimeinen kappale on niin tärkeää asiaa Professorilta, että se tulisi lähettää kaikissa mahdollisissa viestimissä myös kaikille Suomen lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen!

Ehdottomasti kannatettava asia, jota ei missään nimessä saa jättää koulun tai median vastuulle, koska silloin käy mitä todennäköisemmin kuin Tsekissä, jossa ns. "vapaaehtoiset", kuten täysin lainvastaisen ja epädemokraattisen elimen, Euroopan komission ja George Soroksen kaltaisten federalistiglobalistien, rahoittamat "lähettiläät" käyvät "opettamassa" lapsia ja nuoria medialukutaitoon, kriittiseen ajatteluun ja lähdekritiikkiin!

Juha. su 22.10.2017 12:40 1

Helsingin Sanomat on päättynyt kaatua pitkällä nenällä ja korvat heiluen.

Winston Smith su 22.10.2017 13:51 1

Lopetin HS-lehden tilauksen vuosia sitten kyllästyneenä ööö-luokan journalismiin. Isoisäni oli tilannut lehteä 1920-luvulta. Joten ei tullut 100 vuotta täyteen. Sanoma Oy:stä on ilmestynyt äskettäin pari historiikkia: Loistavat Erkot ja Suuri Affääri. Ne kuvaavat kuinka yhtiö oli vielä vuonna 2000 upporikas ja edessä loistava tulevaisuus. Sanoman pääomistaja taisi peräti olla Suomen rikkain mies. Ensin mainitussa historiikissa jo kiinnitetään huomiota kouluttamattomiin toimittajiin, stalinismin vetovoimaan ja yrityksen kulttuurin. Nämä sekä lukuisat Sanoma-johdon virheratkaisut ja väärä maailmankuva ovat johtaneet omistajien köyhtymiseen. "On maamme köyhä, siksi jää..."

Hannele Korpela su 22.10.2017 14:00 2

Iltalehden blogisti kirjoitti myös aiheesta, kohtalaisen tasapuolisesti. Kunnes tekstin loppupuolella hän paljasti "karun totuuden", ympäri Eurooppaa äärioikeistoa rahoittaa Putinin Venäjä tarkoitushakuisella hybridisodankäynnillä. Näin ovat asiantuntijat vakuutelleet. "Hybriditutkijoiden mukaan isossa kuvassa ääriliikehdinnässä on kyse yhteiskuntarauhan tarkoitushakuisesta keikuttamisesta ja vastakkainasettelun lietsomisesta. Suurvalta käyttää hyväkseen ääriryhmiä provosoidessaan poliittista agendaansa palvelevaa häiriökäyttäytymistä ja häiriötiloja suomalaisen yhteiskunnan sisään." Koko teksti on luettavissa https://blogit.iltalehti.fi/tuula-malin/2017/10/22/uusnatsit-ja-antifasistit/

Samuli su 22.10.2017 14:50 1

Rahoittaakohan George Soros Hesaria? Ainakin kaikki Hesarin Sorosta koskevat artikkelit ovat asioiden vääristelyä ja valetta. Esim:

George Sorosiin kohdistuvaa kiihtyvää vastustusta yhdistää samanlainen maailmankatsomus

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005386997.html

Upporikas, vihatumpi kuin koskaan – George Soros, 86, on pääpiru sekä Trumpin että Putinin tukijoiden salaliittoteorioissa, Rajat kiinni -liikettä unohtamatta

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005313497.html

Antero su 22.10.2017 16:16 1

Kyllä ihmettelen etteivät oikeistolaiset puolueemme ota kantaa! (kok, keskusta, sin) hallituksesta. RKP ja Kd myöskin? Hävettäisi itseäni olla heidän kannattajansa vaaliuurnilla.

Persut toki ottavat mutta oppositiosta 10% kannatus ei riitä muutokseen.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Toivotan sinulle jaksamista, Jani Toivola!

ti 18.09. 23:12

Keskustelu syyrialaispakolaisten palauttamisesta voidaan aloittaa

ma 17.09. 23:21

Kalle Silfverberg ja Khaled Mossain sortuivat älylliseen epärehellisyyteen

su 16.09. 21:18

Eteläpohjalainen ratkaisu maahanmuuttajille

la 15.09. 22:30

Amerin tapaus on osa maailmanlaajuista talouskehitystä

pe 14.09. 23:12

Mykkänen järjestää joillekin irakilaisille passeja, mutta miksei kaikille?

to 13.09. 22:57

Suomalaisen sananvapauden kriisi syvenee

ke 12.09. 22:15

Jacques Attal ja Euroopan menestys

ti 11.09. 22:04

Ruotsidemokraatit voittoon - Pariisin yö kertoi miksi

ma 10.09. 22:52

Touko Aallolta pääsi lirahdus paskapuhetta

su 09.09. 23:00

blogit

Vieraskynä

Suojeleeko oikeus ns. kansanryhmää sananvapauden kustannuksella?

su 16.09.2018 21:32

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiiviset Ruotsidemokraatit nousevat Ruotsissa

la 01.09.2018 10:25

Professorin Ajatuksia

Toivotan sinulle jaksamista, Jani Toivola!

ti 18.09.2018 23:12

Jukka Hankamäki

"Vihervasemmistoa ei ole" - Kunpa se olisi totta

ma 17.09.2018 23:24

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Mykkänen haluaa puoli miljoonaa pakolaista vuosittain Eurooppaan

pe 07.09.2018 21:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Saksan hallituskriisi ja hyvisten jenkka

ti 18.09.2018 23:14

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Totuusmedia suojelee Paavi Fransiskusta

su 09.09.2018 09:06

Heikki Porkka

"Pieni tyttäreni murhattiin järjettömän maahanmuuttopolitiikan seurauksena"

ma 17.09.2018 10:29

Olli Pusa

Vihreät tieteenvastainen puolue?

ti 11.09.2018 18:22

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Loikkareiden tarina lähestyy kuilun reunaa

la 15.09.2018 08:15

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kulttuurin kukkatarhat

ma 17.09.2018 23:22

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40