Blogi: Reijo Tossavainen, ke 04.10.2017 09:38

Suomen valtion tulisi tukea Katalonian itsenäisyyttä, mutta toimii päinvastoin

Suomi täyttää tänään enemmän tai vähemmän itsenäisenä sata vuotta. Itsenäisyyttä ei olisi saavutettu, jos olisi toimittu lakeja noudattaen.

Tiedossani on vain yksi tapaus, jolloin valtio on jakaantunut sopuisasti. Se oli Tshekin ja Slovakian valtioiden syntyminen.

Katalonia aikoo julistautua itsenäiseksi lähipäivinä. Tuon itsenäistymisen ratkaisi kaksi asiaa: kansanäänestyksen väkivaltainen estoyritys ja kuninkaan jyrkkä ja yksipuolinen puheenvuoro. Niiden seurauksena katalaanit eivät enää halua keskustella muusta kuin itsenäisyydestä.

Eu-eliitillä on yksi tavoite ylitse muiden. Se on Eu:n liittovaltiokehityksen eteenpäinvienti askel askeleelta ja keinolla millä hyvänsä.

Espanjan valtion toimet kumiluoteineen ja satoine loukkaantuneineen olisi normaalisti jyrkästi tuomittava asia. Nyt Eu-eliitti Brysselissä ja kotimaassa on ollut kuin kusi sukassa. Ikävältä tuntuu, mutta asia yritetään unohtaa.

Jokaisella kansakunnalla on oikeus itsenäisyyteen, eli oikeus päättää itse asioista maan kansalaisten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Tuon asian voisivat sanoa Halla-ahon tavoin ääneen myös Niinistö, Sipilä ja Soini.

                                                           .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

Reijo Tossavainen ke 04.10. 09:38

Kommentit: 2

Pertti ke 04.10.2017 10:49 1

Kansallismielisyys näyttää olevan väkevä voima edelleen. Sen vastustaminenkin näyttää vain vahvistavan sitä. Mikä siis neuvoksi? Ehdotan kymmenen miljoonan arabin ja afrikkalaisen maahanmuuttajan ohjaamista Barcelonan seuduille täysin kansalaisoikeuksin. Sen jälkeen kaikki äänestykset tuottavat toivottuja tuloksia.

Vastaavaa strategiaa demokraatit ovat menestyksellisesti soveltaneet USA:ssa 60-luvun puolivälin paikkeilta. Miksi se ei toimisi Euroopassakin? Eläköön monikulttuuri!

Sofia Roth ke 04.10.2017 14:34 1

Suomessakin vihervasemmisto yrittää saada maahan niin paljon siirtolaisia kuin mahdollista, että saisivat ääniä. Ovat jopa täyttämässä puolueitaan kehitysmaalaisilla, joita sitten heidän maanmiehensä äänestävät. Samat ovat kujeet kuin Yhdysvalloissa. Siksi omaa kansaa voidaan käyttää vain maksajan roolissa, ja ne jotka eivät pysty maksamaan, menkööt leipäjonoon, siirtolaisia siellä ei näy.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07. 10:51

Hillotolppaloikkareiden kohtalonpäivä lähestyy

ma 16.07. 11:04

Juoppo läpsijä Juncker hyväksytään, Hakkaraista ei

pe 13.07. 11:05

"Hei, me tienataan tällä!" Kreikasta suomalaisille miljardilasku.

ma 09.07. 08:42

Ruotsalaisessa kansankodissa paukkuu kuin Bagdadissa

to 05.07. 17:21

Saksan sopu arjen tosiasioiden tunnustamista, askel oikeaan suuntaan

ti 03.07. 07:32

Sika ja Trump. HS-Pravdan mielestä täysin samanlaiset!

la 30.06. 08:24

EU:n "pakolaispolitiikka" persuuntui, arjen tosiasiat tunnustettiin

pe 29.06. 09:32

Kansallinen päätöksenteko ottaa niskalenkin EU-uskoisista

su 24.06. 19:04

Vastarannalla huutaa suomalainen!

pe 22.06. 07:55

blogit

Vieraskynä

Siniristin Liitto

ti 17.07.2018 21:07

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Mitä sikarutto opettaa?

ke 18.07.2018 18:40

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Huippukokouksen tulos: nyt Suomi tarkkana!

ma 16.07.2018 23:58

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Maan mahtavat ja mahtailu

to 19.07.2018 20:17

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52