Blogi: Timo Vihavainen, su 01.10.2017 20:22

Vuoden hurjin

Vuoden hurjin

 

Arto Luukkanen, Todellinen Sorsa. Nordbooks 2017, 270 s.

 

Arto Luukkanen on ainakin minun mielestäni maamme tämän hetken kiinnostavin kaunokirjailija. Tämä arvio toki perustuu hyvin kapeaan otantaan eikä tarkoita, että Luukkasen kirjat olisivat vailla vikoja ja ongelmia. Harvoinpa täällä valmiita ollaan, sanoi Jukolan Timokin.

Luukkasen aiempaa kirjaa vertasin taannoin Gogolin teoksiin ja tiettyä sukulaisuutta taitaa tälläkin opuksella niihin olla. Yhtäläisyys alkaa jo hahmojen hullunkurisista nimistä. Tässä on vankimielisairaalan ylilääkäri Porkka Guba, tuossa demarit Elmeri Gepardi, Lortsi Ylönen ja Nestori Metusalemi. Kepulaisiin taitavat kuulua Persualdo ”Roikale” Japponen ja ikinuori Emeraldu ”Partasuti” von Kvisling.

Ylevää –itse asiassa pöyristyttävän katalaa- poliittista evankeliumiaan saarnaa kirjassa toimittaja Rasmus Svinälskare ja kaikkein korkeinta tahoa edustaa komissaarien komissaari Krank Wunderbar, joka muuten ei ollut mikään herrasmies, vaan pesunkestävä luxemburgilainen moukka.

Hahmojen ulkonäkökin on tyrmäävä: Muuan hahmo muistutti suurta peikkoa, joka oli saanut muotivaatteet…(siinä) seisoa pännätti mahtavana jättimäisen muhkea nainen, jonka lyhyt tukka törrötti ylöspäin… Naisella oli iso laatikkomainen jenkkitukka. Sen alapuolella isot ja sangen tyylittömät huulet jöröttivät paksuina…päällään jonkinjlainen fantasia-jakkupuku, jonka kunniolitettavan mahakummun päällä maata lötkötti värikäs epäsopiva solmio. Tämä kaikki auktoriteetin varmistamiseksi.

Sitäkin huikeampia ovat luonnekuvaukset. Muuan herra oli kotoisin Pöljän kylästä ja niin lahjaton, että hänet lähetettiin suoraa päätä politiikkaan… oli aikansa ilmiö ja niin nöyrä, ettei häntä lopulta voinut edes ajatella tarjoilijakouluun. Ajat kutenkin muuttuivat ja kyvykkyyden sijasta tarvittiin nöyräpäistä ja hötelöä miestä tekemään miesten puolesta –lasten töitä.

Paitsi karikatyyrien luojana, Luukkanen on suorastaan nerokas myös tunnelmien ja tilanteiden kuvaajana.  Kliimaksinsa teksti saavuttaa erilaisten seurakuntien kokouksia kuvatessaan. Vanhat kekkoslaiset kokoontuvat UKK:n kuvan edessä ja toimitusta johtaa egyptiläisen papin pukuun pukeutunut mies, jonka etumukseen on tatuoitu Kekkosen kuva. Hypnoottisesti nouseva ja laskeva ääni muistuttaa herätysteltan todistusääniä.

Monenlaista kokousta Luukkasen luomat oliot pitävätkin. On kustantamon kevätjuhlaa, runstadiolaisten herättämöjuhlia, demarien kokousta, Demlavipon  (Demokraattisten lakimiesten, virkanaisten ja poliisien) rentoutumiskursseja ja niin edelleen.

Koko kirjaa kansoittavat groteskit hahmot, joiden eloa ja oloa kuvataan niin vuolaasti, että ne todella näyttävät päässeen irti jostakin vankilasta. Muistaakseni Nietzsche jossakin J.A. Hollon suomennoksessa puhui kielevyyden eri lajeista. Olisikohan tässä nyt, edelliseen viitaten vihan kielevyyttä?

Koko Suomi näyttää olevan yksi Augiaan talli, jossa kaikki on roistojen käsissä ja jossa EU:ta mielistelevät lurjukset harrastavat lasten paritusta ja ihmissalakuljetusta Ukrainasta Kauhavalle ja sieltä synnin Baabeliin eli Brysseliin.

Muuan suuri taustavoima on Maalaisvoi-osakeyhtiö, jota pyörittävät runstadiolaiset, joiden vanhimmat myös jakavat toiminnan valtavat tulot.

Näiden voimien kanssa ei leikitä ja ainoastaan uudemman ajan Peppi Pitkätossu kykenee tekemään selvää tuosta joukkiosta. Oikeastaan hän pystyisi kyllä pelastamaan koiko Suomen, mutta intressinä sattuu nyt olemaan vain poikaystävän, reilun savolaisen poliisimies Mähösen pelastaminen.

Toki loppumetreillä selviää, että myös runstadiolaisista ja heidän kataluuksistaan tehdään selvää reiluilla salaisen agentin metodeilla. Peppi niputtaa koko rosvojoukon kätyrilauman jesarilla ja nippusiteillä ja puristaa heistä esille totuuden, jota Suomen maassa on yritetty kaikin keinoin ja kaikkien valtaapitävien tuella kansalta salata.

Kalevi Sorsan haamu on kehyskertomuksen tai yhden sellaisen alkupäässä tärkeä hahmo ja näyttää syntyneen Finlandia-palkintoa vaille jätetyn kirjailijan tuskaisesta mielikuvituksesta. Siinä kävi vähän kuin Waltarille aikoinaan.

Hieman yllättävästi kyllä, Sorsa on reilu toveri ja juuri hänenlaisensa henkiin heräämistä tarvitsisi se nuljakkeiden lauma, joka nykyisin muodostaa puolueen.

Usko Sotamiehen vanhastaan tunnetulla, mutta ilmeisesti ei enää juuri muistetulla, nimellä reinkarnaatio saapuukin ja villitsee joukot. Jossakin päin innostutaan jopa yrittämään lentämistä navetan katolta käsin, muitta tuloksena on vain kahdeksantoista reisiluun katkeamista.

Luukkasen taito kuoliaaksinaurattajana on ihailtava. Luulen, että samanlaisia vaikutuksia saattoi olla sillä, kun  aikoinaan ensi kertaa keksittiin piirtää ihmisistä eläinhahmoisia karikatyyrejä. Nehän ovat selvästi jotakin muuta kuin esikuvansa, mutta tiettyä yhtäläisyyttähän niissä on. Eivät ne muuten naurattaisi.

Mutta asioilla on puolensa ja puolensa. Kirjoittaja on myös aktiivipoliitikko ja siitäkin saattaa johtua, että jokin puolue kirjassa jää tykkänään vaille sitä groteskia kuvausta, joka tulee muiden osaksi. Ei taida se puolue ainoana liittyä edes mihinkään rikolliseen salaliittoon?

Mutta ei tämä nyt kirjaa pilaa. Ei ole kohtuullista pitää sitä vain poliittisena pamflettina, mitä se ei edes ole. Vai voisiko joku kuvitella, että kirjassa kuvataan ihan tosissaan suomalaisen politiikan salaisia rakenteita ja taustavoimia?

Mutta miksi siinä yleensä tarvitaan kaiken maailman rikostarinoita ja Peppi Pitkätossuja? Eikö olisi mahdollista noilla kertojan lahjoilla kirjoittaa saman tein sellainen kirja, joita Gogol kerran teki?

Pitääkö hahmoilla edes olla liian ilmeisiä ja hurjasti väänneltyjä esikuvia? Eikö hienovarainen ja selvästi realistinen kerronta olisi jopa tehokkaampaa?

Klassinen kysymys mille nauratte? on tämänkin kirjan kohdalla hyvin kiinnostava. Valmis vastaus itsellenne nauratte, ei kuitenkaan oikein taida saada nyt katetta.

Totta on, että ainakin minua tämä kirja naurattaa aivan hillittömästi, mutta kyllä sen pitäisi olla hieman erilainen, jotta suostuisin uskomaan, että nauran itselleni.

Kyllä tässä loistavan kirjan aineksia on, mutta jotakin puuttuu ja jotakin taitaa olla liikaakin. Ehkä nyt ensi kerralla sitten? Lykkyä tykö vaan, hauskaapa oli lukea.

Timo Vihavainen su 01.10. 20:22

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Potkupallon puolustus

su 17.06. 16:12

Älymystö ja muut

la 16.06. 11:37

Leikki sijansa saakoon

to 14.06. 17:27

Leikki leikkinä?

ke 13.06. 18:14

Arvostuksen ansaitseminen

ti 12.06. 11:41

Muuan symbioottinen suhde

ma 11.06. 13:25

Moukkien aika on täällä tänään

su 10.06. 11:20

Arvojohtamisen ongelmia

la 09.06. 12:00

Sana on sitten vapaa

to 07.06. 16:10

Algoritmien pahuus

ke 06.06. 10:22

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Tapaus Aki Ruotsala ja sananvapauden tila Suomessa

pe 08.06.2018 14:26

Professorin Ajatuksia

Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua

la 16.06.2018 11:36

Jukka Hankamäki

Trumpista uusi Nixon?

su 17.06.2018 16:41

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Behdad - poliittiset pakolaiset tuvapaikkarallin uhreina

to 31.05.2018 23:27

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Luotan pääministeriimme - vielä

to 14.06.2018 17:34

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Varmoja konsteja terrorismin uhan vähentämiseksi tulevaisuuden Suomea ajatellen

la 16.06.2018 11:07

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Sisäministeri Mykkänen on pihalla kuin sokea Ellun kana. Oikeaa jyvää ei löydy.

pe 15.06.2018 08:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Potkupallon puolustus

su 17.06.2018 16:12

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28