Perussuomalaisten nousu on vasta alkamassa

PS yhteenhitsautunut ja täynnä tekemisen iloa - kannatuspotentiaalia paljon enemmänkin

Kotimaa ke 27.09.2017 09:37
Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokous. Kuva: Perussuomalaiset 23.9.2017

Perussuomalaisten lauantaisessa puoluevaltuuston kokouksessa yksi tärkeimmistä asioista oli tehdä lopullinen päätös Perussuomalaisten osallistumisesta presidentinvaaleihin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho käsitteli poliittisessa tilannekatsauksessaan puolueen sisäistä tilannetta.

Pitämässä puheessaan hän totesi puolueen tilanteen olevan paljon parempi, kuin mitä "hajottajat" toivoivat Jyväskylän puoluekokouksen uuden johdon ja puheenjohtajavalintojen jälkeen.

"Olemme joutuneet käyttämään kuukausikaupalla aikaa ja paljon energiaa sisäisten sotkujen selvittämiseen. Tätä työtä joudutaan tekemään vielä jonkin aikaa."

Halla-aho antoi erityiskiitoksen piireille ja paikallisyhdistyksille, jotka alusta lähtien olivat rauhoitelleet jäsenistöä ja oikaisseet liikkeellä olleita "tahattomia ja tahallisia" väärinkäsityksiä. Hän jälleen kerran korosti Perussuomalaisten linjan ja tavoitteiden pysyneen samoina ja myös ihmisten huomanneen sen.

Halla-aho sanoi olevan vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä sitä kieroilua, epärehellisyyttä ja kiusantekoa, mitä tietyt ihmiset ovat harrastaneet jäämällä Perussuomalaisten riveihin kärkkymään esimerkiksi luottamuspaikkoja ja niitä saatuaan loikanneet toiseen puolueeseen.

"Luulisi omantunnon kolkuttavan. On vaikea ennustaa hyvää menestystä tai pitkää ikää liikkeelle, joka perustuu tällaiselle moraalille. Jos on lähdössä, kannattaa lähteä suoraselkäisesti."

Halla-aho kehui kesän ja syksyn aikana kenttäkierroksilla kokemaansa tunnelmaa "erittäin motivoituneeksi ja hyväksi". Myös eduskuntaryhmä sai puheenjohtajaltaan ylistystä "yhteenhitsautuneisuudestaan ja tekemisen ilosta". Halla-ahon mielestä yleisökin näyttää tehneen tapahtumista "oikeat johtopäätökset".

Vaikka hallitustaipaleen aikana kannatus romahtikin eduskuntavaalituloksesta, kaikkea ei voi hänen mukaansa selittää kuitenkaan hallitusvastuun raskaudella.

"Muuten samanlainen kehitys olisi nähtävissä myös hallituskumppaneiden käppyröissä."

Hän vakuutti "kannatuspotentiaalia" olevan Suomen ainoalla kansallismielisellä puolueella "paljon enemmänkin" ja viittasi aiempiin vaalituloksiin ja vastaavien puolueiden menestykseen muualla Euroopassa.

"Kesäkuun jälkeen kannatuksemme on ollut tasaisessa nousussa, ja tämä kehitys varmasti jatkuu, jos teemme väsymättä työtä niiden asioiden eteen, joiden vuoksi meitä on äänestetty."

Halla-aho pitää tärkeänä sitä, että Perussuomalaiset onnistuu palauttamaan kansalaisten luottamuksen. Kysymys on rehellisestä vaihtoehdosta, jollaista kansalaiset juuri kaipaavat.

Perussuomalaisista loikanneita edustajia Halla-aho pitää muiden puolueiden "jees-miehinä" ja tällaisia Perussuomalaisia hallituskelvottomaksi haukkuvia jees-miehiä ei Halla-aho juuri noteeraa miksikään. Halla-ahon mukaan hallituskelpoisuudesta ja hallituksessa olemisesta on varsin vähän iloa, jos siellä ei pysty edistämään omia poliittisia tavoitteitaan ja äänestäjien tavoitteita.

"Hallituskelpoisuuden määrittelee aina viime kädessä vaalitulos."

Halla-aho tarttui myös median jatkuviin pyrkimyksiin mustamaalata Perussuomalaisia ja vakuutella kansalaisia siitä, että Perussuomalaisia ei nähtäisi koskaan hallituksessa.

"Viesti on tietysti se, että Perussuomalaisia ei kannata äänestää, vaikka kannattaisikin meidän linjaamme."

Elokuisessa kesäkokouksessa eduskuntaryhmä oli tiivistänyt Perussuomalaisen linjan sanoihin "kansallinen etu" ja "sisäinen solidaarisuus". Usko kansallisvaltioon ja omaan kansaan sekä ajatus julkisen vallan tehtävästä edistää suomalaisten etua erottaa Halla-ahon mukaan Perussuomalaiset Vasemmistosta.

"Me haluamme Suomen, jossa kaikilla suomalaisilla on hyvä olla ja jossa kaikki pidetään menossa mukana. Solidaarisuuden on kuitenkin oltava kansakunnan sisäistä, koska muuhun meillä ei ole resursseja."

Perussuomalaisia on usein arvosteltu siitä, että he puhuvat liikaa maahanmuutosta ja riittämättömästi pienen ihmisen asiasta.

Halla-aho painotti, että maahanmuutto ja pienen ihmisen asiat liittyvät nimenomaan ja "valitettavasti tiiviisti toisiinsa".

"Haittamaahanmuutto kilpailee samoista rajallisista resursseista kuin se pieni ihminen."

Halla-aho valaisi asiaa konkreettisella esimerkillä käyttäen hallituksen "arvovalintoja".

"Vuoden 2018 budjetissa hallitus antaa 5,3 miljoonaa euroa lisää laittomasti maassa olevien sosiaalihuollon järjestämiseen. Samaan aikaan hallitus leikkaa saman verran, viisi miljoonaa euroa rintamaveteraaneilta ja yli neljä miljoonaa euroa vanhustenhoidosta. Vastaanottokeskustoimintaan osoitetaan 250 miljoonaa ja kotouttamistoimintaan puoli miljardia euroa vuodessa. Meidän arvovalintamme ovat toisenlaisia."

Halla-aho muistutti hallituksen esittämästä kansallisen pakolaiskiintiön kasvattamisesta yli kaksinkertaiseksi, että se parantaisi Suomen neuvotteluasemia, kun EU:ssa sovitaan pysyvästä, velvoittavasta taakanjakomallista.

Halla-aho pitää tällaisia puheita "täysin vastuuttomina".

"Väkilukuun suhteutettuna Suomi on muutenkin ollut viime vuosina yksi turvapaikanhakijoiden tärkeimmistä kohteista Euroopassa. Suomi on myös Maltan ohella ainoa EU-maa, joka on ottanut vuoden 2015 sopimuksen mukaisen määrän turvapaikanhakijoita vastaan Italiasta ja Kreikasta."

Halla-ahon mukaan tämä "mallioppilaana esiintyminen" ei ole tähänkään asti parantanut Suomen neuvotteluasemia, vaan lähinnä maalannut Suomesta kuvaa hyväuskoisena hölmönä.

Perussuomalaisten kanta on, että pakolaiskiintiö pitäisi lakkauttaa tilapäisesti kokonaan, kunnes laiton muuttoliike Euroopan sisällä saadaan kuriin.

"Piikki ei voi olla auki", Halla-aho totesi ykskantaan.

Vastanimetty presidenttiehdokas Huhtasaari kertoi omassa puheessaan haluavansa tosissaan haastaa nykyisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan.

Hänen mukaansa EU on kykenemätön estämään hallitsematonta, laajamittaista muuttoliikettä ja sen ääneen toteaminen on radikaalia.

"Haluan päätösvallan takaisin Brysselistä. Rajavalvonta ei tarkoita sulkeutumista. Papereita voi ja pitää pyytää."

Huhtasaaren mielestä järjettömyyksien kyseenalaistamisen pitäisi kuulua normaaliin politiikkaan ja hän haluaa suomalaisille jälleen oikeuden puhua.

"Me pidämme ääntä asioista, joista muut mieluummin vaikenevat. Se, että on eri mieltä, ei oikeuta vihapuhe-syytöksiä. Yksi vallankäytön muoto on syyttää vihapuheesta, jotta ei tarvitse argumentoida."

Huhtasaaresta kaikille pitäisi olla itsestään selvää, että rajojen valvonta ja itsemääräämisoikeuden ylläpitäminen ovat imagoa tärkeämpiä.

Hän viittasi Presidentti Trumpiin, jonka mielestä kaikkien johtajien on aina palveltava omaa kansaansa.

"Kansallisvaltio on keino ihmisten elämän parantamiseen."

Huhtasaari peräänkuulutti turvallisuutta ja kysyi, luommeko sitä luopumalla pala palalta itsenäisyydestämme.

Entä millä tavoin kymmenien tuhansien tuntemattomien henkilöiden maahan päästäminen edistää maamme puolustusta ja millä perusteella siirtolaisvirroista aiheutuneet valtavat kustannukset eivät olisi tavallisten suomalaisten lompakoista pois?

Suomeen juurtunut jihadistinen alamaailma ja radikaali-islamististen järjestöjen eläminen omien normiensa ja sääntöjensä mukaan lain ulkopuolella ei ainakaan lisää turvallisuutta.

"Kun esteitä ei ole valtion rajoilla, esteet siirtyvät ostoskeskusten, kirkkojen, koulujen ja lopulta kotiemme eteen."

Huhtasaari, kuten me kaikki, haluamme turvallisen Suomen takaisin.

Siksi Perussuomalaiset ei aio muuttua hegemoniaan sopivaksi.

"Me luotamme suomalaisiin", Huhtasaari lupaa.


 

Tytti Salenius ke 27.09. 09:37

Kommentit: 4

Juha. ke 27.09.2017 11:01 1

Kun huijarit ja kieroilijat itse "puhdistivat" itse itsensä Perussuomalaisesta Puolueesta on tuon kevätsiivouksen jälkeen hyvä jatkaa toimivassa ja selkeässä haittamaahanmuutto kriittisessä ja aitona sekä periaatteiltaan suhteessa EU:n Liittovaltiokehitykseen kansallismielisestä näkökulmasta suhtauvana ainoana Suomessa vaikuttavana puolueena joka tarjoaa minuntunlaiset yksiselitteiset isänmaalliset vaihtoehdot poliittisessa toiminnassaan ja tavoitteissaan.

Kaarle Akkanen ke 27.09.2017 11:37 1

Uskon, että vanhat puolueet politiikallaan pitävät huolen siitä, että Perussuomalaisten kannatuskäyrä on nouseva!

Mitä tapahtuu ke 27.09.2017 18:09 1

Hienoa ja niin minullakin on tunne, että nyt vasta puolue on vapautunut siitä limanuljaskasmaisesta sakasta, joka vaivasi ja jonka takia monet saattoivat jopa erota puolueesta, tullakseen nyt takaisin puhdistuneeseen ilmapiiriin ja tekemisen meininkiin.

Nyt vain kaikki jakamaan viestiä äänestäjille, mitä on PS tänään! Esim. Perussuomalainen -lehden jakaminen omalla asuinalueellaan on hyvä vaihtoehto.

Mitä tapahtuu ke 27.09.2017 23:46 0

Kuuntelen juuri Carola Standertsjköldin upeaa laulua "kuolleen toiveen maa" ja silti tuntuu kuin toivoa olisi meillä suomalaisilla. Vaikka Carola oli nk. hurri, hänellä oli sydän paikallaan, päätellen lauluistaan. Loistava suomalaisuuden tulkki. Jos kansallislaulaja pitäisi valita, se olisi Carola!



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Vieraskynä

Muslimijohtajat muotoilevat Jerusalem-strategiaansa

la 16.12. 16:07

Timo Vihavainen

Venäjän synnit

la 16.12. 16:03

Professorin Ajatuksia

Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?

la 16.12. 16:02

Reijo Tossavainen

Hesarista tuli punavihreiden mitään kaihtamaton äänitorvi

la 16.12. 01:10

Olli Pusa

EU Suomen turvallisuusuhkana

pe 15.12. 21:30

videot