Blogi: Heikki Porkka, ke 27.09.2017 00:25

Oldies but goldies, 18, mikä yhdistää anarkisteja, presidenttiä, vihreitä ja vasemmistoliittoa?

Alla oleva kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran vuosi sitten, 27.9.2016.

 

Takku-anarkistit, presidentti Niinistö ja vasemmistoliitto yhteisellä asialla kansallisvaltion kimpussa?

Takku ilmoittaa vähemmän yllättäen olevansa Suomen valtion ja poliisin murskaamiseen viittaavan banderollin takana.

Takku nettisivuillaan:
”Me teimme Peli Poikki! -mielenosoitukseen banderollin, josta Ilta-Sanomissa ja sosiaalisessa mediassa kohistiin. Meidät saattoi yhteen huoli siitä, että julkisessa keskustelussa fasismi ja rasismi ulkoistetaan kotimaiselle kapitalistiselle yhteiskuntajärjestykselle vieraiksi ilmiöiksi. Tästä osaltaan kertoo poliittisten tunnusten kieltäminen – samalla kuitenkin toivottaen tervetulleiksi suomalaisen nationalismin korkeimmat tunnukset.”

Takku vastustaa kapitalismia ja nationalismia. Presidentti Niinistö vastustaa vain toista, nationalismia. Vasemmistoliiton kanssa Takku omaa täsmälleen samat teesit, nationalismin ja kapitalismin vastaisuus yhdistää. Vihreiden osalta yhteistä Takku-jengillä on ainakin nationalismin vastaisuus, osaa vihreitä yhdistää myös kapitalismin vastustaminen.

Tukevatko edellä mainitut internationalismia? Vai jotain sellaista, jossa leikitään joskus, että rajoja ei ole ja toisineen leikitään, että ne [rajat] ympäröivät tiettyä aluetta?
Internationalismi on tunnetusti kaikkien kommunistien ja sosialistien yhteinen aate.

Takku jatkaa:
”Kutsussa todettiin poliisilla olevan mahdollisuus valvoa natsijärjestö SVL:n julkista toimintaa niin tiukasti, ettei se kykene väkivallantekoihin. Kuitenkaan poliisilla ei ole pelkästään mahdollisuus valvoa SVL:n julkista toimintaa, vaan sillä on mahdollisuus tuhota koko järjestö. SVL saa toimia julkisesti, koska se ei edes pyri uhkaamaan poliisin turvaamaa yhteiskuntajärjestystä, vaan täydellistämään sen kaikkein taantumuksellisimmat puolet ja kehityssuuntaukset. Poliisi toteuttaa sitä tehtävää, mihin natsit eivät katso sen riittävän – puolustamaan Suomen valkoista ylivaltaa ja sen hallitsevaa luokkaa, porvaristoa.”

Kerron takkulaisille salaisuuden. Poliisilla on yhtä hyvä mahdollisuus tuhota SVL kuin sillä (poliisilla) on ollut mahdollisuus estää takkulaisten ja muiden anarkistien vandalismi ja väkivalta.
Miltä on näyttänyt, onko poliisi onnistunut tuhoamaan vandaalien organisaation, jonka yllytystoiminta on tuottanut miljoonavahingot yhteiskunnalle? Samaa ajatusketjua voi käyttää EVR:n eli eläinaktivistien vandaalijärjestön suhteen.

Presidentti Niinistön nationalismin vastaisuus on koomista, sillä hän lausui sanansa YK:n yleiskokouksessa. YK on lyhenne sanoista Yhdistyneet Kansakunnat (United Nations). Kansakunta on englanniksi nation.
Nationalismi ilmentää kansallista henkeä, jota kansakunta ylläpitää pysyäkseen koossa ja hengissä (yhteinen kieli ja kulttuuriperintö), tai ei ylläpidä [kuten Suomi], jos ei halua pysyä yhtenäisenä valtiona.

Tarkalleen ottaen Niinistö sanoi näin: ”Ahdasmielinen nationalismi, rasismi ja väkivaltainen ääriliikehdintä ovat nousussa. Nämä tuhoisat ideologiat on pysäytettävä.”

Poliitikko tai valtion päämies, joka vastustaa nationalismia, vastustaa valtion olemassaoloa.

Nationalismi ei ole sama asia kuin kansallissosialismi (Nationalsozialismus) eli natsismi (Nazismus). Natsismi on KÄYTÄNNÖSSÄ samanlainen imperialistinen ideologia kuin kommunismi.

Natsismissa ja kommunismissa on lopulta kysymys internationalistisesta ideologiasta, joka pyrkii laajentamaan aluettaan ja asemaansa niin laajalle kuin mahdollista. Keinoina ovat olleet pakottaminen, väkivalta, sotiminen ja propagandan levittäminen.
Tarkalleen ottaen myös islam on imperialistinen ideologia / kultti, jonka tavoite on internationalistinen, pyrkimys rajattomaan kalifaattiin eli koko maailman hallintaan.

On huolestuttavaa, että valtion päämies kertoo olevansa huolissaan nationalismista, mutta ei KOSKAAN kerro, onko hän vähintään yhtä huolissaan internationalististen ideologioiden, natsismin, sosialismin, uuskommunismin ja islamismin leviämisestä.

Kansakuntien kohtaloa miettiessä kannattaa uhrata muutama ajatus sille, miten kaikki internationalistiset valloitusyritykset ovat lopulta päättyneet. Historia on täynnä esimerkkejä Euroopan osalta.

Euroopan viimeisin ”nationalistinen” aika, aika ennen EU:n kiihtyvää yhdentymistä, oli sivistyksen, rauhan ja yhtenäisyyden aikaa, jonka pahin häiriötekijä oli äärivasemmistolainen terroristiorganisaatio RAF (Punainen armeijakunta), jolla oli yhteistä Itäblokin kommunistien ja Lähi-idän islamistien kanssa. Espanjan separatistien ja IRA:n toimintaa unohtamatta.

Kokonaisuutena ottaen Eurooppa oli kuitenkin kansakuntien ja kansallisuuksien kehto ennen käännettä, jonka EU on mahdollistanut tai aiheuttanut. <- sanavalinta on riippuvainen siitä, pitääkö kehitystä hyvänä vai huonona.

Yhtenäinen kansakunta, jota ylläpitää terve nationalistinen henki, on osoittautunut parhaaksi rauhan, tasapainon ja vaurauden takeeksi. Sen sijaan pakolla tuotettu ja syötetty internationalistinen kehitys on AINA johtanut väkivaltaiseen loppuratkaisuun.

Kansainvälisyys ei ole sama asia kuin internationalismi. Kansainvälisyys, joka kehittyy luontaisesti, ei ole huono asia, vaan terve kehityssuunta, jossa tulijat kunnioittavat aina vastaanottavan valtion kulttuuria, tapoja ja sääntöjä.
Monikultturistinen pakkokansainvälistäminen on sen sijaan epidemia, joka tappaa kaiken hyvän, jonka yhtenäinen kansakunta on luonut.

Heikki Porkka ke 27.09. 00:25

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa

ma 15.01. 19:37

Pitäisikö Sauli Niinistön mielenterveys tutkia tarkoin?

ma 15.01. 11:01

Gallupit ovat erittäin epäluotettavia, kun yhteiskunta elää muutoksen aikaa

la 13.01. 11:50

Nils Torvalds visioi Venäjän uhasta, islamin noususta kertovat luovat uhkakuvia

to 11.01. 11:37

Yleisradion toimittaja haluaa kieltää hymyilyn?

ke 10.01. 10:49

Monikulttuurinen Ruotsi on sotatanner

ti 09.01. 15:06

Törkeä, törkeämpi, Yle

ti 09.01. 10:55

Kuka suojelee suomalaisia?

to 04.01. 15:32

Huhtasaari x 5

ke 03.01. 17:32

"Ruotsi on yksi maailman turvallisimmista paikoista"

ti 02.01. 14:57

blogit

Vieraskynä

Gazan rintamalta kuuluu kyllä jotakin

to 04.01.2018 16:15

Juha Ahvio

Mistä on kysymys Trumpin ja Bannonin vastakkainasettelussa?

ti 09.01.2018 17:58

Professorin Ajatuksia

Talouttamme vaivaa turvallisuushakuisuus

to 18.01.2018 16:15

Jukka Hankamäki

Gallup-kannatusten salaisuus

ke 17.01.2018 18:42

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Feminististä ei ole miesliikkeen johtoon

pe 05.01.2018 08:15

Arto Luukkanen

Tänään Ylessä: matelevaisuuden huippu?

ma 15.01.2018 16:49

Mika Niikko

Toinen kierros konservatiivien käsissä

to 18.01.2018 16:21

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Vuosi 2017 ja terroriunohdusteollisuuden nousu

la 30.12.2017 11:36

Heikki Porkka

Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa

ma 15.01.2018 19:37

Olli Pusa

Onko Ruotsi menetetty maa?

to 18.01.2018 20:16

Alan Salehzadeh

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01.2018 19:52

Janne Suuronen

Sauli Niinistö uudenvuodenpuhe ja ilmastonmuutos

ma 01.01.2018 17:10

Reijo Tossavainen

Huhtasaaren poliittinen ajojahti on perusteeton

to 18.01.2018 09:58

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vuoden 1918 sodan syyt

to 18.01.2018 16:16

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49