Blogi: Professorin Ajatuksia, to 21.09.2017 10:48

Bussikuskit jälleen lakossa

Meitä kehotetaan luopumaan autoista ja käyttämään niiden sijaan julkista liikennettä. Näin vähentäisimme luonnonvarojen käyttöä, ilmaan joutuvien saasteiden määriä ja liikenneruuhkia.

Valitettavasti julkinen liikenne on erityisen lakkoherkkä ala. Juuri nyt lakossa ovat bussiyhtiö Nobinan työntekijät, koska työnantaja ei päästänyt pääluottamusmiestä työntekijän tukihenkilöksi keskusteluun, jonka työntekijä kävi työnantajan edustajan kanssa.

Kyseessä on siis laiton mielenosoituslakko, jonka syy on ainakin ay-liikkeen kertoman mukaan työnantajan kelvoton toiminta. Kärsijöinä sen sijaan ovat pääkaupunkiseudun työmatkalaiset, joiden tilanne on täysin kohtuuton.

Toistan jälleen kerran sen, että lakko on työntekijöille tarpeellinen keino painostaa työnantajia. Myös sen käyttöä on säädelty tarkasti, mutta sääntöjen rikkomisesta ei ole lakkoilijoille tai ay-liikkeelle oleellisia seurauksia.

Jotenkin tuntuisi, että olisi parasta sekä ympäristön että julkisen liikenteen asiakkaiden kannalta, että lainsäädäntöämme muutettaisiin siten, että laittomien mielenosoituslakkojen - samoin kuin poliittisesti motivoituneiden laittomien lakkojen - pitäminen tehtäisiin ay-liikkeelle niin kalliiksi, ettei sellaisiin ryhdyttäisi kuin äärimmäisissä tapauksissa.

Näin voitaisiin sekä lisätä yleistä lainkuuliaisuutta, että lakkoaseen käytön hyväksyttävyyttä työntekijäpuolen keinovalikoimassa. Ainakin jälkimmäisen voisi kuvitella olevan myös työntekijöiden intresseissä.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Lakko ja poliittinen lakko
Työmarkkinakiistelijöiden pitäisi korvata sivullisille aiheuttamansa vahingot

Konduktöörit paljastavat vatuloinnin ja otvailun poliittisessa päätöksentekojärjestelmässämme

Professorin Ajatuksia to 21.09. 10:48

Kommentit: 2

M to 21.09.2017 11:28 0

Olisi hauska nähdä kun nämä kaupungin lähibaareissa viinejään kuin sienet litkivät patalaiskat valtion elatuksen varassa elävät vihervassarit,jotka vaativat yksityisautoilun rajoittamista kävelisivät yöllä pilkko pimeässä,täysin katuvalottomalla 20 kilometrin metsätaipallella töistä kotiin kello yksi kuuttomana syysyönä.

Tätä taipaletta oli edeltänyt vielä 60 kilometrin bussimatka,jolla ei lähemmäs kotia pääse,maalla kun ollaan. Sitä bussiakin sai kaupungissa odottaa 2 tuntia kun ei aikaisemmin kulkenut. Onneksi ei ole auto usein rikki,ei nimittäin kovin usein tee mieli tehdä tuollaisia reissuja.

Vois tulla aika nopeasti yksityisautoilun kannattajia niistä vätyksistä,jos joutuisivat hsl:n toimiaulueen ulkopuolella asumaan.

Lakkolaisia kohtaan ei ole mitään sympatiaa,laiton lakko on laiton lakko,se ei ole kenenkään oikeus.Työnantajalla pitäisi olla oikeus irtisanoa laittomaan lakkoon osallistuneet ja kovat sanktiot liitolle.

Juha. to 21.09.2017 22:55 0

Olikohan syynä bussikuskin päästämättä jättäminen päivittäiseen rukoushetkeen (5 kpl) Itäkeskukseen loppupäiväksi. Toinen mahdollisuus oli, että somali oli joutunut vastoin normaalia tariffia maksamaan bussimatkansa, vaikka hänellä oli lastenrattaat täynnä durraa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa

to 19.04. 15:34

Ei irakilaisilta konstit lopu, eikä professori Janne Kotiaholta ymmärrys. Eihän?

ke 18.04. 16:19

EU:n tuomioistuin tehosti ankkurilasten toimintaa

ti 17.04. 16:56

Orjille auttava puhelin

ma 16.04. 13:26

Ovatko ihailluimmat suomalaiset mediapimennossa?

su 15.04. 14:10

Irakilaisen uusi konsti meni hukkaan

la 14.04. 14:23

SAK oikein nauratti

pe 13.04. 17:22

Nyt on annettava hallitukselle kiitosta

to 12.04. 10:54

Varoitus!

ke 11.04. 10:17

Mellunmäen päiväkodin tapahtumat on tutkittava ja niistä on opittava

ti 10.04. 10:45

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Lapsikato on todellinen suomalainen ongelma

to 19.04.2018 19:12

Professorin Ajatuksia

Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa

to 19.04.2018 15:34

Jukka Hankamäki

Islamkirja loppui kaupasta kuin hehkulamput sosialismista

su 15.04.2018 14:12

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Venäläistä rähähtelyä ja Suomen päättömät päättäjät

ke 18.04.2018 16:29

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Pelle Neroth - Ruotsin punavihreän eliitin kauhu nro 1

su 08.04.2018 11:50

Heikki Porkka

Ähläm Sähläm - Yle käyttää, mutta salliiko facebook?

to 19.04.2018 11:04

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04.2018 16:33

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Usko vastaan skepsis

to 19.04.2018 15:42

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52