Blogi: Henna Kajava, ti 19.09.2017 00:54

Lähi-idän ja Afrikan väestö ohittaa venäjänkielisten määrän pian Helsingissä ja Espoossa

Tuleeko yllätyksenä, että Helsingin kaupungin tietokeskuksen ennusteen mukaan Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kieliryhmät ovat ohittaneet Venäjän, sekä entisen Neuvostoliiton alueen kieliryhmät Helsingissä ja Espoossa v. 2030? Jopa "Muu Aasia" on ohittanut naapurimaamme väestön osuuden tuolloin em. Suomen suurimmissa kaupungeissa (s. 30) --> https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/16_01_11_Tilastoja_1_Vuori.pdf

Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan sekä muun Afrikan kieliryhmistä olevien osuus oli Suomessa 2000-luvun alussa yhteensä n. prosentin. Vuonna 2030 näistä kieliryhmistä olevien osuus on kasvanut yhteensä jo kahdeksaan prosenttiin.

Maahanmuuton ohella on tärkeää huomata Lähi-idän ja Afrikan alueilta tulevien huomattavasti kantaväestöä suurempi hedelmällisyysluku. Em. tietokeskuksen julkaisun mukaan hedelmällisyysluku on tällä hetkellä Suomessa asuvilla Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kieliä puhuvilla 2,86, muita Afrikan kieliä puhuvilla 3,73, mutta kantaväestöllä ainoastaan 1,58 (s. 26).

Osallistun itse PS:n ensimmäisenä varavaltuutettuna paljon Espoon valtuuston tilaisuuksiin. Kaupungin virkamiehet painottavat toistuvasti, kuinka vieraskielisiä on nyt Espoon väestöstä 15,2 %, mutta osuus on kasvamassa työikäisestä väestöstä 30 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Vieraskielisten osuus kaupungin väestönkasvusta oli viime vuonna 70 %. Tällä hetkellä vieraskielisiä asukkaita on yli 42 000 ja määrän ennustetaan tosiaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. 

Suurimmat ongelmat vieraskielisen väestön huimassa ja ilmeisen päättymättömässä kasvussa ovat taloudellisia. Esimerkiksi viime vuonna kaikkien maahanmuuttajien työttömyysaste oli TEM:n (Työ ja elinkeinoministeriön) mukaan yli 30 %, eli nelinkertainen kantaväestöön verrattuna (s. 19): http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2017/06/Maahanmuutto-talouden-ongelma-vai-ongelmien-ratkaisu-pdf.pdf

Kymmenen suurimman maahanmuuttajaryhmän osalta nettotulonsiirtojen keskiarvo on kaikilla muilla ulkomaalaisryhmillä, paitsi Saksassa syntyneillä negatiivinen (kuvio 4): http://www.suomenperusta.fi/maahanmuutot-tutkimus-osa-1-tiivistelma/

Humanitaaristen maahanmuuttajien talouden nettovaikutukset ovat luonnollisesti maahanmuuttajien keskimääräistä tasoa vielä oleellisesti enemmän miinuksella. 

Espoon vieraskielisen väestön nopean kasvun tunnustetaan aiheuttavan Espoon virallisen strategian mukaan valtavia haasteita kaupungille. Espoon strategiassa vieraskielisen väestön kiivaan kasvun ongelmat on ilmaistu näin: 

- "Nopea väestönkasvu, ikärakenteen vanheneminen ja samanaikainen lasten määrän sekä vieraskielisen väestön kasvu lisäävät palvelutarpeita ja haastavat palvelutuotannon." 

- "Kaupungin taloutta kiristää myös kuntien välinen verotulojen tasaus ja verotulojen kasvua voimakkaampi väestön lisäys. Aiempina vuosikymmeninä haasteet on ratkaistu taloudellisen kasvun avulla.." "Lähivuosien hidas talouskasvu ja kaupungin velkataakka pakottavat asettamaan kehityskohteita tärkeysjärjestykseen ja tekemään valintoja."

- "Meidän pitää huomioida kaupunkirakenteen tiivistämisen ja asuntotuotannon varmistamisen tuomat haasteet sekä segregaatiokehityksen riskit." 

http://www.espoonrekry.fi/download/noname/%7B53FB8098-81F4-4F05-BB81-694AD02EC558%7D/92701

Tuoreessa Espoon strategiapäivityksessä vieraskielisen väestön huima kasvu heijastuu myös siinä, kuinka englanti otetaan Espoossa kolmanneksi viralliseksi asiointikieleksi: https://yle.fi/uutiset/3-9836024 Heikentääkö tämä entisestään maahanmuuttajien suomenkielen oppimista ja kotoutumista? Niin tai näin, ei asialla ole juuri merkitystä tämän kestämättömän vieraskielisen väestön kasvun rinnalla. 

Kestävä kehitys on oleellinen linjaus Espoon strategiassa, mutta vieraskielisen väestön kasvun hillitseminen olisi ilmeisesti rasismia, eikä sellainen tule kuuloonkaan, kun persut sellaista ehdottavat. Myöskään humanitaaristen maahanmuuttajien paluumuuton edistämisen on turha toivoa saavan minkäänlaista kannatusta, vaikka Suomessa koulutuksen saaneiden palaaminen kotimaihinsa tilanteiden salliessa olisi myös tehokasta kehitysyhteistyötä.

Lienee vain ajan kysymys, milloin kielteinen kehitys kiihtyy entisestään, koska kantaväestön maastamuuton voi ennakoida kasvavaksi trendiksi.

 

Henna Kajava ti 19.09. 00:54

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01. 14:49

Siittiöt syöksykierteessä - PVC seksikästä?

pe 06.01. 20:21

Maahanmuuttajat aiheuttavat sekasortoa Espoossa vammaisten luokilla

la 10.12. 04:42

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06. 20:37

Sitra: Muuttavatko Ukrainan pakolaiset asenteita?

pe 03.06. 13:00

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04. 23:57

Todennäköinen skenaario, jos Suomi hakisi Natoon

to 10.03. 16:20

Gangstaongelma kasvussa: Mistä gangstat on tehty?

ti 15.02. 00:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44