Blogi: Professorin Ajatuksia, la 16.09.2017 10:28

Lontoossa paukahti pommi ja Pariisissa välähti veitsi

Sattuipa eilen Lontoolaisessa metrossa omatekoisen pommin räjähdys ja Pariisissa puukkoisku. Lontoon pamauksesta otti vastuun ISIS ja Pariisin tapauksessa veitsimies mainitsi Allahin.

Kummassakaan tapauksessa ei kuollut ketään, mutta Lontoossa 29 ihmistä loukkaantui. Pamaukseen syyllisestä ei ole tietoa, mutta britit nostivat sen seurauksena terrorismin uhkatason korkeimmaksi mahdolliseksi. Toivottavasti se estää jatkotapahtumat ja johtaa tekijän kiinni saamiseen.

Suomessahan ei tunnetusti ole ollut kovinkaan montaa terrori-iskua. Mielenkiintoista kyllä, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen mainitsi kuitenkin eilen, että "on päästy sellaisen iskusuunnitelman väliin, jonka kohteena olisi ollut poliittisia päättäjiä".

Mönkään menneen tapauksen suunnittelijasta tai suunnittelijoista hän ei kertonut mitään. Jäi siis avoimeksi oliko taustalla äärivasemmalta tai äärioikealta ponnistavia kantasuomalaisia, ulkomaalaisia agentteja tai rikollisia vai kenties sittenkin hätää ja vainoa maahamme turvaan paenneita uussuomalaisia. Hienoa kuitenkin kuulla, että poliisi pääsi väliin ennen kuin joku poliitikoistamme päätti päivänsä.

Toivotaan, että poliisi toimii jatkossakin yhtä tehokkaasti ja ehkäisee kaikkien tahojen suunnittelemat väkivaltarikokset. Ja itsekin uhan kohteeksi joutuneet poliitikot heräävät lopultakin välttämään sellaista politiikkaa, joka riskeeraa vielä kohtuullisen turvallisen kotimaamme.

Ei kuitenkaan poliisivaltion vaan ennaltaehkäisyn keinoin. Näin kotoinen Helsinkimme säilyisi edelleenkin terrorivapaana alueena toisin kuin Lontoo ja Pariisi, joiden arkea islamilainen maahanmuutto näyttäisi muuttaneen pysyvästi.

Muutoksen pysyväisyyteen viittaa viimeaikaisten tapahtumien lisäksi ainakin se, että Britanniassa 24 prosenttia eli lähes miljoona muslimia hyväksyy terrorismin. Vastaavaa tietoa ei ole käytössäni Ranskasta, mutta pysyvään muutokseen viittaa sielläkin se, että äskettäisen tutkimuksen mukaan 28 prosenttia maan muslimeista kannattaa kovan linjan islamia ja nuorista peräti 40 prosenttia pitää sharian määräyksiä maan lakeja tärkeämpinä.

Siten Lontoon paukahdus ja Pariisin veitsenvälähdys tuskin jäävät lajissaan viimeiseksi. Suomessa sen sijaan saattaisi vielä olla mahdollisuus välttää terrorismin arkipäiväistyminen huolimatta Turun tapauksesta.
 

* * *


Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan Suomesta on viimeisen 12 kuukauden aikana saanut turvapaikan mm. 2231 irakilaista, 1430 afgaania, 1004 syyrialaista, 432 somalia, 344 eritrealaista ja 248 iranilaista.  Pakolaisaseman saaneista suurin osa lienee muslimeja, joten sopii toivoa, ettei heistä kukaan jakaisi Iso-Britanniassa ja Ranskassa asuvien uskonveljiensä äärimmäisiä näkemyksiä

Sama koskee luonnollisesti samalla ajanjaksolla Maahanmuuttoviraston mukaan kansainvälistä suojelua hakeneiden 1129 irakilaisen, 885 syyrialaisen, 598 eritrealaisen, 433 afgaanin, 147 somalin ja 142 turkkilaisen joukossa enemmistönä olevia muslimeita. Heistäkin huomattava osa tulee aikanaan saamaan luvan jäädä Suomeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turun puukotukset: kolme pointtia terrorismista
Äärivasemmisto ja islamistit, kuin kaksi marjaa?

Professorin Ajatuksia la 16.09. 10:28

Kommentit: 4

Hannele Korpela la 16.09.2017 10:43 0

Sipiläkin mainitsi jossain aviisissa, että kiintiöpakolaisten määrää voisi nostaa jopa 2000 henkilöön. Lieneekö olisi eriarvoistavaa ja ihmisoikeuksia loukkaavaa, jos nämä kiintiöpakolaiset valittaisiin kristittyjen joukosta ja muslimipakolaisia autettaisiin lähtömaissaan tai niiden läheisyydessä sijaitsevissa pakolaisleireissä. Voisi kuitenkin kuvitella, että pakolaisia auttavilla mailla saisi olla sen verran itsekkyyttä tässä auttamisessa, että oman maan kansalaisten turvallisuus edellä autetaan.

Juha Kivelä la 16.09.2017 10:54 0

Professori kirjoittaa ikävä kyllä vakavaa toiveunta, jonka osoittaa, "Ja itsekin uhan kohteeksi joutuneet poliitikot heräävät lopultakin välttämään sellaista politiikkaa, joka riskeeraa vielä kohtuullisen turvallisen kotimaamme."

Viimeisen vuoden aikana minulle on henkilökohtaisesti kahteen otteeseen Suojelupoliisin (SUPO) korkein johto - omakätisin allekirjoituksin - osoittanut, että SUPO:a ei lainkaan kiinnosta Kantasuomalaisten turvallisuus!

Todennäköisesti Kantasuomalaisten turvallisuus ei edes ole poliitikkojen - saati talouspoliittisen - "eliitin" agendalla, joten..

.. kiistattakin on selvää, että Kantasuomalaisesta on tarkoitus päästä eroon tavalla tai toisella. Siitä kertoo jo yksistään sekin tosiseikka, että tiedettävästi tänne päästettyjen joukossa on erittäin vakavaan väkivaltaan pyrkiviä henkilöitä.

Suomen ja Kantasuomalaisen kohtalo on varsin surkea, ellei pian suunta muutu!

Omat Aivot la 16.09.2017 12:06 1

Todellakin tuntuu, että "toivotaan, toivotaan"-linja on enää keinovalikoimista jäljellä. Poliitikot ja muut vaikuttajat ovat vakuutelleet, että meillä osataan välttää ongelmat, joita on koettu kaikkialla muualla. Kuitenkin menemme Suomessa juuri samaa rataa samalla katastrofijunalla. Itä-Euroopan maita päättäjämme kylläkin kerkiävät halveksia politiikasta, jolla noiden maiden viisaat johtajat ovat välttäneet päivänselvät ongelmat.

On käsittämätöntä, että kun muslimimaahanmuuttokoetta toistetaan jo ties monettako kertaa, odotetaan ensimmäistä kertaa erilaista lopputulosta juuri Suomessa. Seurauksiltaan lievempää olisi muslimien vainoamien kristittyjen maahantulo, mutta kulttuurimarksilaisten (=kaikki puolueet-PS) mielestä se olisi rasismia. Niinpä muslimit tulevat tänne jatkamaan kristittyjen vainoa.

Tuntuu siltä, että mikään määrä terroria ei riitä edes hidastamaan katastrofijunan kulkua. Sipilä vielä lapioi lisää hiiliä veturin pesään . Taitaa olla niin, että vasta rahan loppuminen ja lainahanojen sulkeutuminen pistää stopin hulluudelle. Heikot ovat ajat, kun pitää toivoa valtion konkurssia tapahtuvaksi mahdollisimman pian.

Juha. la 16.09.2017 16:25 0

Poliitikot ovat läpimätiä, jo yksistään sen vuoksi, ettei Suomi merkitse heille mitään, vaan se palkkilvirka Brysselin kirkolla, vaikka 70 000 euro -palkkainen EU:n Komissaarien pikkulan kultaisten kädensijojen kiillottajana. Sanomatta selväähän on se, ettei nämä pohjoisen periferian pikku-nilkit pääse mihinkään tärkeään virkaan, eikäpä heillä ole siihen pätevyyttäkään toimimaan ainakaan itsenäisesti päätöksiä tehden tai jopa määrittelemään pitkänlinjan suuntaviivoja Euroopan vastaisesta kehityksestä, joka kerrankin sataisi suoraa EU -kansalaisten laariin lyhentymättömänä. Mutta tuo on sama kuin kalliosta vettä puristaisi ja silkaa toiveunta saamattoman pojan haaremista. Uskallan väittää, että on erittäin tervetullutta, jos edes joku Valtioneuvoston "valehtelijain klubin jäsentä on uhattu, jollain muullakin kuin välikysymyksellä. Sehän on vain pelkää hienoa ja hyvää kehitystä. Sillä emmehän me tahdo olla "impivaaralaisia" tai "käpertyä itseemme". Muistaen sen peruskallioon hakatun periaatteen siitä, ettei menneisyyteen ole paluuta ja tämä kuuluu globaaliin kehitykseen, joka on peruuttamatonta - kuten se ettei muslimi peruuta koskaan autolla kenenkään päälle - kehitystä, jossa Suomen etunenässä ja räkä nokassa täytyy olla se kärkikoriste auton nokalla, joka jälleen kerran raivaa tiensä pois maailman kartalta ikuisiksi ajoiksi ja vielä jälkisäädöksellä, että kaikki sitä käsittelevät opukset pitää polttaa kirjaroviolla tuhkaksi maailman tuulten vietäviksi. Ettei riviäkään tuon valtakunnan olemassaolosta jää jälkipolville todisteeksi. Sillä emmehän me ole mitään kuin puhki soitettu Säkkijärven polkka ja kaljamahaiset miehet mökkisaunan teranssilla kaljapullo kädessä.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle maksumuurin taakse?

la 18.08. 22:56

Vellihousuja

pe 17.08. 23:07

MTV3 unohti raiskaajien nimet ja taustan

to 16.08. 22:19

Mitä helvettiä! Niin mitä?

ke 15.08. 22:22

Moraalittomat ja edesvastuuttomat avustusjärjestöt jälleen otsikoissa

ti 14.08. 22:07

Ajatuksia herättävä mainos

ma 13.08. 23:05

Vihreä realismi

su 12.08. 20:09

Erilaisuuden korostaminen päivähoidossa

la 11.08. 22:32

Kumpi ompi pahempi: ilmastonmuutos vai sen ehkäisy?

pe 10.08. 22:30

HS salapoliisiromaanin roolissa

to 09.08. 22:21

blogit

Vieraskynä

Je Suis Alex Jones

la 18.08.2018 23:18

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Yle maksumuurin taakse?

la 18.08.2018 22:56

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Henkist holhontaa Turuus...

pe 17.08.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihdoin normijournalismia Pekka Haavistosta

ke 01.08.2018 20:23

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Demokratia vaarassa

su 05.08.2018 11:59

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08.2018 07:44

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen keksijä

la 18.08.2018 23:01

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40