Tanska siirtää sotilaita rajavalvontaan

Tanskan hallituksen ilmoitus käyttää sotilaita rajojensa valvonnassa on herättänyt Saksassa raivokkaita reaktioita.

Ulkomaat ke 13.09.2017 12:57

Schleswig-Holsteinissa toimivan sosialistisen SPD-puolueen Saksa-Tanska -yhteistyöstä vastaava Birte Pauls kritisoi suunnitelmaa voimakkaasti: ”EU on jo pyytänyt Tanskaa lopettamaan rajavalvonnan. Olemme syvästi huolestuneita siitä, että Tanskan konservatiivihallitus haluaa ylittää EU-lainsäädännön.”

Flensburgin sosialistipormestari Simone Lange puolestaan sanoi: ”Hallitsematonta pakolaisten vaellusta ei ole ollut puoleentoista vuoteen, minkä vuoksi rajatarkastukset ovat joka tapauksessa tarpeettomia. Kuitenkin Tanska asteittaisesti tiukentaa rajavalvontaansa. Ihmettelen vaan, mitä muuta on tulossa, mitä näemme seuraavaksi.”

Tanskan hallitus on jo aiemmin oikonut väärinkäsityksiä. Kun Tanska otti käyttöön rajavalvonnan vuonna 2016, hallitus päätti jo tuolloin käyttää sotilasvoimia rajavalvontaan. Päätös tehtiin siksi, että poliisia voitaisiin käyttää sille kuuluviin muihin tehtäviin.

”Asevoimien avulla voimme vapauttaa poliisivoimat muihin tehtäviin,” sanoi pääministeri Lars Løkke Rasmussen elokuussa.

Tanska aloitti 160 sotilaan kouluttamisen rajavalvontatehtäviin maanantaina.

Junge Freiheit
Kansalainen.fi

Jukka Rahkonen ke 13.09. 12:57

Kommentit: 4

Juha. ke 13.09.2017 17:18 0

Itkuhan tässä pääsee kun näitä lukee.

Kaarle Akkanen to 14.09.2017 10:32 1

Tanska ja Ruotsi ovat voineet ottaa rajavalvonnan käyttöön. Meillä se on ajatuksenakin aivan mahdoton? Miksi? Ehkä siksi, että olemme kympin tyttö EU-pöydissä ja luotamme siihen, että ko. maat hoitavat "likaisen" työn puolestamme?

Saara ma 18.09.2017 09:07 0

Tanska toimii järkevästi. Toisaalla OM:ssa on lisäksi erään professorin arvio, että Ruotsin raja on sen suuren islamistimäärän takia Suomelle uhka, jonka Tanska ja Norjakin tajuavat mutta Suomi ei. Voi, voi Suomea...

Saara ma 18.09.2017 09:08 0

Lisäyksenä äskeiseen: siis sama uhka myös Norjalle ja Tanskalle.



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Saksan liittopäivävaaleissa 24.9.2017 on tarjolla Vaihtoehto Saksalle

Klo 11:31.

Heikki Porkka

Helsingin poliisi noudattaa kaksoisstandardia?

Klo 10:51.

Reijo Tossavainen

Onneksi EU:ssa on myös kansallista päätösvaltaa puolustavia maita

Klo 08:24.

Petteri Hiienkoski

Sisäministeri kansalaisten turvallisuutta ja avointa yhteiskuntaa vastaan

la 23.09. 10:41

Timo Vihavainen

Volga-matushkan varrelta

la 23.09. 10:38

videot