Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi Ylen Haloo Eurooppa -podcast-ohjelmassa Suomen liittoutuneen Ranskan kanssa Euroopan yhteisen puolustuksen rakentamiseksi, kertoo Verkkouutiset.
"Me ollaan sovittu Macronin kanssa, että liittoudumme yhteisen puolustuksen eteenpäinviemiseksi. Saksa on siinä kolmas kumppani", Sipilä totesi.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron aloitti viime perjantaina Ateenasta Euroopan kiertueensa, jonka yhteydessä hänen on määrä esitellä omaa visiotaan Euroopan uudistamiseksi. Visioon sisältyy euroalueen uudistamisen lisäksi Euroopan puolustuksen rakentaminen.
Sipilä lupasi, että "Euroopan yhteisen puolustuksen kehittämisen odotetaan etenevän suurin harppauksin" Saksan syyskuun vaalien jälkeen.
Saksassa järjestetään 24. syyskuuta liittopäivävaalit. Kannatusmittausten perusteella näyttää siltä, että saksalaiset valitsisivat liittokansleri Angela Merkelin neljännelle liittokanslerikaudelleen.
Merkelin ja Macronin odotetaan kertovan pian Saksan vaalien jälkeen askelmerkeistä Euroopan unionin uudistamiseksi, kertoo Verkkouutiset.
Ensimmäisiä merkkejä tulevista askelmerkeistä Euroopan unionin integraation syventämiseksi saadaan tulevana keskiviikkona, kun komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker pitää kansakunnan tilaa koskevan puheensa.
Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05. 10:37Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04. 15:06Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04. 19:38Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01. 00:48