Huoneentauluilla yritetään alistaa kuntapolitiikassa

Kaikkia sitovaa taulua laatimaan ja viimeistelemään ei kutsuttu kaikkia valtuustoryhmiä tai niiden edustajia.

Kotimaa ti 12.09.2017 09:29
Juvan kunnanvaltuutettu Ano Turtiainen (ps)

Juvan kunnanvaltuusto kokoontui eilen ja esityslistalla oli ”huoneentaulun” hyväksyminen, kertoo Juvan kunnanvaltuutettu Ano Turtiainen (ps) blogissaan.

"Kyseessä on taulu, johon on kirjattu monenlaista liirum laarumia yhteiseksi pelisäännöksi istuvalle valtuustolle valtuustokaudeksi", Ano tarkentaa.

Valtuuston puheenjohtaja Elisa Hänninen (kesk.) oli Turtiaisen kirjoituksen mukaan ilmoittanut valtuutetuille, että kaikki valtuutetut sitoutuvat noudattamaan tauluun kirjattuja asioita koko valtuustokauden.

Tätä kaikkia ”sitovaa” taulua laatimaan ja viimeistelemään ei kutsuttu kaikkia valtuustoryhmiä tai niiden edustajia.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä kokoontui Juvalla ennen eilistä valtuustokokousta miettimään omaa kantaansa huoneentauluun sisältöön.

"Kävimme ehdotetun huoneentaulun läpi ja totesimme yksimielisesti, että teemme vastaesityksen. Vastaesityksessä esitimme huoneentaulun asettamista edelleen työstettäväksi, että olisimme saaneet sen neuvoteltua lähemmäksi meidän arvojamme", Turtiainen kertoo.

"Taulun hyväksyminen sellaisenaan meni äänestykseen. Äänestyksessä taulu nuijittiin voimaan ja näin sitä sitoutui noudattamaan kaikki muut paitsi perussuomalaiset valtuutetut."

Huoneentaulun kynnyskysymykseksi perussuomalaisille nousi sanavapautta rajoittava kohta: ”8. Asiallisen ja reilun somen säännöt
- Kuntalaki 69§
- Sähköisessä viestinnässä

  • otetaan huomioon kunnan arvopohja ja sitä koskevat linjaukset
  • esitetyt mielipiteet eivät voi olla ristiriidassa yhteisen arvopohjan kanssa
  • kaikkien tulee kunnioittaa toisten ihmisarvoa, yksityisyyttä ja oikeuksia
  • rasististen ja loukkaavien tai kunnan mainetta tahraavien viestienlähettäminen/välittäminen ei ole sopivaa
  • olet valtuutettu 24/7, et pääse siitä irti edes vapaa-ajan keskusteluissa”

 

"Minulle jäi edellä lainatusta epäselväksi, kuka määrittää kunnan arvopohjan ja sitä koskevat linjaukset. Minun mielestä asiallisissa ja reiluissa some säännöissä kunnioitetaan lakia, joka takaa meille kaikille sananvapauden. Sanavapautta on se, että mielipiteesi voi olla ristiriidassa jonkun tahon määrittämän arvopohjan kanssa", Juvan kunnanvaltuutettu Ano Turtiainen perustelee.

Artikkelissa mainittu huoneentaulu löytyy kokonaisuudessaan täältä: http://dynasty.juva.fi/Dynastia/kokous/20171875-9-1.PDF

Jukka Rahkonen ti 12.09. 09:29

Kommentit: 6

Juha Kivelä ti 12.09.2017 09:37 3

Sananvapauden vetämistä vessanpöntöstä alas kautta Suomen maan.. voi voi.. lopullista plumpsis vaan odotellessa.. ei taida olla enää edes kaukana..

Kaarle Akkanen ti 12.09.2017 10:09 4

Yritys sitoa valtuutettujen käsiä ja rajoittaa mielipiteen ilmaisua! Tällä ko. "huoneentaululla" ei taida olla mitään juridista merkitystä? Hanke on outo demokraattisessa yhteiskunnassa!

Juha. ti 12.09.2017 10:59 3

Tämä "arvopohja keskustelu ja ym. "huoneentaulut" ovat perseestä. Miksi näin? Koska yllä kuvattuihin ns. "arvoihin" tiivistyy koko punavihreä orwelilainen totalitärinen diktatoorinen kulttuurimarxistinen ja monikulttuurisuus -politiikka, jota pakkosyötetään jo kouluissa lapsille suoraan kurkusta alas. Lisäksi tuossa "älynväläyksessä" kulminoituu feministinen / anarkisti -vasemmistolainen käytäntö luomalla ns. "syjrinnästä vapaita vyöhykkeitä tai ns. "turvavyöhykkeitä", jotka käytännössä tarkoittavat em. viiteryhmien aatteen ja mielipiteiden kyseenalaistamattoman "tilan", jossa ei voi, eikä saa esittää ainoatakaan eriävää mielipidettä kuin se vallitseva tai haastaa millään tavalla sitä edes pyytämällä esittämään sellaiset tyhjentävät perustelut asiasta, joilla voidaan legitimimoida tuo "mielipide" "kukkulan kuninkaaksi" asemaan, jota ei voida horjuttaa millään tavoin asiaperustein esitettyjen näkökohtien perusteella. Tämä tarkoittaa yksinomaan totalitäristä ja diktatuurista järjestelmää, jossa kulloinenkin korkein konklaavi ensin määrittää kuinka pitää ajatella ja sekä ns. "sananvapauden", jota saa kukin yksilö "jäjljentää" hyväksyttynä "oikein ajatteluna" kieroutuneen "vapaasti" tälläisessä yhteiskunnassa "kultahileiden sataessa" päälle kuin amatööri tähtien kykyjen etsintä kilpailussa, joissa taviksista etsitään lahjakkuuksia ja taitavuuksia. Juvan kunnan suvakit ja EU:n globalismia kannattavat sekä suomalaisuuden laskiämpäriin nakkaavat toiseuden ihailijat toimivat täysin länsimaisen demokratian vastaisesti, jossa yksinomaisesti jo yksityisellä yhteiskunnan kansalaisella tulee olla oikeus vapaaseen mielipiteen muodostukseen ja sen julkituomiseen ilman rajoituksia tai uhkakuvia "väärin ajattelusta", joka sotii kulloistakin pehmyt päistä muotivirtausta vastaan. Tämän yksiselitteisen periaatteen kun kontraa vielä maan eduskuntaan ja kuntien / kaupunkien valtuustoon, näissä elimissä tuo sananvapauden periaate on vielä poisottamattomampi kuin kaikki muut yhteensä. Orw

Juha. ti 12.09.2017 11:00 0

Orwelilaiset valheen kannattajat ovat vallanpäällä, joka merkitsee vallankumouksellista tekoa sen taholta, joka puhuu totuutta kuinka asiat todella ovat, eikä sitä miltä ne halutaan saada näyttämään.

Samuli ti 12.09.2017 20:46 3

Juha Sipilä yritti jotain samansuuntaista vetoomuksellaan. PS yritetään hiljentää.

MSK ti 12.09.2017 21:15 3

Tätä on islam suomessa 2017. Vaikka eihän nuo Juvan valtuutetut taida edes itse ymmärtää ajavansa islamin asiaa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Reijo Tossavainen

Laittomasti maassaolevien hyysääminen jo täysin käsittämätöntä

Klo 12:04.

Jukka Hankamäki

Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta

Klo 10:55.

Arto Luukkanen

Keuhkokuume-epidemia Suomessa - viranomaiset ulalla?

Klo 10:53.

Timo Vihavainen

Demokratian perusteiden äärellä

Klo 10:50.

Professorin Ajatuksia

Mitä voimme oppia Saksan tilanteesta?

Klo 10:48.

Henry Laasanen

Pyllyhousut ja Pride -kulkue häiritsevät heteromiestä seksuaalisesti

Klo 08:47.

videot