Blogi: Juha Ahvio, pe 08.09.2017 13:47

Ylen mielenkiintoinen Me kannatamme Trumpia! -radiokeskustelu

Viime perjantai-iltapäivällä, 1.9.2017, osallistuin erittäin mielenkiintoiseen Yle Puheen KulttuuriCocktail -radio-ohjelman keskusteluun, jossa osanottajilla oli mahdollisuus nostaa esiin sellaisia Suomessa harvemmin kuultuja näkökulmia, joiden pohjalta Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja hänen politiikkansa ilmenevät myönteisessä ja kannatettavassa valossa. Studioon oli kutsuttu itseni lisäksi kaksi muuta Trumpin kannattajaa: vapaa toimittaja Michel Grünstein ja perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari.

Vajaan tunnin mittainen ”Me kannatamme Trumpia!” -KulttuuriCocktail -ohjelma on kuunneltavissa Ylen Areenalla. Ohjelma kannattaa kuunnella ajatuksella. Jo pelkästään senkin vuoksi, että se on lajissaan peräti harvinainen ja siinä merkityksessä melko ainutlaatuinen suomalaisessa mediatarjonnassa, joka varsin yksipuolisesti on keskittynyt Trumpin ja hänen politiikkansa kritiikittömään mustamaalaamiseen.  

Onkin täysi syy kiittää koko Ylen KulttuuriCocktailin toimitusta ja etenkin toimittaja Tuomas Karemoa siitä, että he näkivät hyväksi mahdollisuuden tarjoamisen Trumpia puolustavien näkemysten ja niiden perusteluiden julki saattamiselle valtakunnan pääverkossa. Näin menetellessään Yle toteutti aidosti klassisen liberaaliin demokratiaan kuuluvaa moniäänisyyden esillä pitoa. Tuomas Karemo myös osaltaan isännöi keskustelua sujuvasti ja mutkattoman miellyttävästi sekä keskustelijoita innostavasti sparraten.

Kukin kolmesta Trump-myönteisestä osallistujasta toi keskusteluun oman näkökulmansa, jotka täydensivät yhteensopivasti toisiaan ja jotka valaisivat Donald Trumpin henkilöä ja hänen konservatiivista politiikkaansa eri puolilta.  

Etenkin Michel Grünsteinin esiin nostamia psykologisluonteisia havaintoja Trumpin henkilöstä ja persoonallisuudesta on syytä kuunnella tarkalla korvalla. Grünsteinin puheenvuoroissa esiin nousevia henkilöpainottuneita näkökulmia ei Suomessa ole juuri muualta kuultu.

Laura Huhtasaari puolestaan taustoitti näkemyksiään omakohtaisella USA:n olojen ja mielialojen tuntemuksellaan ja painotti sitä, että Trumpin ja hänen hallintonsa edustaman politiikan sisältö on vankan konservatiivista ja että pääosin Trumpin hallinnon avainasemat ovat vahvojen konservatiivivaikuttajien hallussa. Huhtasaari korosti, että hyvää politiikkaa, juuri tällaista arvokonservatismin lähtökohdista toteutettua politiikkaa ja sen seurauksia, yhteiskunnassa tarvitaan kautta linjan.  

Toimittaja Karemo oli laatinut ohjelman rungon sikälikin luonnikkaan toimivaksi, että keskustelun aluksi kukin meistä sai keskeytyksettä esittää noin pariminuuttisen yhtenäisen puheenvuoron niistä perusnäkökohdista, joiden nojalla näkemyksemme on muodostunut Trumpia ja hänen politiikkaansa kannattavaksi. Näistä lähtökohdista pääsimme varsinaiseen keskusteluun.

Itse keskityin alkupuheenvuorossani tuomaan tiiviisti esiin ne isot arvopohjaiset ja poliittis-taloudelliset päälinjaukset, joiden perusteella näen kristittynä konservatiivina asianmukaiseksi kannattaa Donald Trumpia ja häneen nyt henkilöityvän amerikkalaisen konservatismin edustamia näkemyksiä. Omassa kaksiminuuttisessani nostin esiin seuraavat kolme pääkohtaa.

1. Trump puolustaa eurooppalaista juutalaiskristillistä kulttuuria ja sivilisaatiota, jonka pohjalta koko USA ja länsi ovat nousseet. Trump on sotilasakatemian nuoruudessaan suorittanut aito amerikkalainen patriootti, joka puolustaa USA:n perustuslakia siten kuin se on kirjoitettu. Trump puolustaa uskonnonvapautta, sananvapautta, aseenkanto-oikeutta, taloudellista vapautta ja yrittämistä sekä osavaltioiden oikeuksia. Trumpin America First! -politiikka edustaa USA:n niin  sanotun vanhan oikeiston lähtökohdista nousevaa paleokonservatiivisuutta. Trumpin politiikka on aidon konservatiivista.

2. Trump uskaltaa haastaa globalistisen eliittipolitiikan ja puolustaa rajoja, kansallisvaltion oikeutusta. Trump on talousnationalisti: uskaltaa puolustaa USA:n ja amerikkalaisen työmiehen etua niin sanottuja vapaakauppasopimuksia (TPP; NAFTA) vastaan. Trump on sisäistänyt oikean geostrategisen näkemyksen: USA:n ja lännen pahimmat haastajat isänmaattoman globalismin ohella ovat Kiina ja islamilainen radikalismi.

3. Trump ymmärtää, että maahanmuuttokysymys on elämän ja kuoleman kysymys niin USA:lle kuin Euroopalle. Monikulttuurishenkinen Avoimet rajat -ideologia tuhoaa lännen. USA ja Eurooppa tarvitsevat muurit. Trump on pitänyt johdonmukaisesti kiinni talousnäkemyksistään ja geostrategisesta America First! -patriotismistaan 1980-luvulta asti. Trump on luotettava, riippumaton ja vahva kansalliskonservatiivinen presidentti, jollaisia tarvitaan myös Euroopassa.       

Mutta kuuntele Me kannatamme Trumpia! -keskustelutallenne kokonaisuudessaan Ylen Areenan sivuilta. Saat varmasti paljonkin uusia ajatusaihioita.

Kuvan ja Sanan verkkokaupasta on hankittavissa seuraavat kolme Trump-aiheista luentoani, jotka avaavat aihetta laajemmin:

Onko USA:n presidentti Trump Venäjän sätkynukke? Mistä globalistien ja patrioottien välisessä kamppailussa on todella kyse?          

Yhdysvallat Amerikan presidentinvaalien jälkeen

Mistä USA:n presidentinvaaleissa on nyt vuonna 2016 kysymys?

Juha Ahvio pe 08.09. 13:47

Kommentit: 4

Pertti pe 08.09.2017 17:53 0

Linkitetty ohjelma on tosiaan kuuntelemisen arvoinen ja vaikka asiaa olen paljonkin seurannut, esiin tuli aivan uusia näkökulmia.

Itse jo vaalikampanjan varhaisessa vaiheessa keväällä 2016 törmäsin ensimmäisen kerran Dilbertin luojan Scott Adamsin näkemyksiin Trumpin kampanjoinnista. Adams oli jo silloin varma, että Trump voittaa vaalit. Tässä vähän myöhemmässä videossa hän perustelee näkemyksiään: https://www.youtube.com/watch?v=I3BQGwESVbU

Juha. pe 08.09.2017 18:29 0

"Trumph puolustaa eurooppalaista juutalaiskristillistä kulttuuria ja sivilisaatiota, jonka pohjalta koko USA ja länsi ovat nousseet."

Niinpä. Mutta kun kulttuurimarxistisesta ns. "monikulttuurisuudesta" keuhkoavat eniten juutalaiset etujärjestöt niin Euroopassa kuten USA:ssakin vastenmielisyydessään niin fanaattisesti, että YÖKÖTTÄÄ - ainakin tälläistä peräkylän poikaa - leimaamalla yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten valkoista etnistä taustaa olevain kansallismielisyyden , isänmaallisuuden ja näiden maiden kulttuurin sekä kristillisyyteen pohjautivien elämäntavan rakastamisen sekä ylläpitämisen "NATSISMINA", "ÄÄRIOIKEISTOLAISUUTENA", "RASISMINA" (juutalais-neuvostoliittolaisen bolsevikin keksimä poliittinen "leimakirve -ilmaus"), "ANTISEMINISMINÄ" ja "VALKOISEN YLIVALLAN" palvontana, joka pojautuu viimeistä piirtoa myöten Kansallissosialistisen Saksan Führein Adolf Hitlerin oppeihin ja *natsien politiikan arjalaisen ja valkoisen rodun ylivaltaan ja ylivertaisuuden palvontaan ja sen voittoon tähtäävään politiikkaan lopullisena päämääränään tuon viiteryhmän kyseenalaistamaton ja lopullinen maailmanvalta sekä "muiden" rotujen orjuuttaminen ja "Lopullinen ratkaisu". Jokaisen yli-innokkaan uskovaisen kristityn tulee muistaa se tosiseikka, että olemme juutalaisille pakanoita eli goyimeita aivan kuten kristityt ovat muslimeillekin sikaa syöviä "vääräuskoisia", joille ei ole muuta käyttöä kuin teuraselämäinen toimiminen. Juutalaiset eivät arvosta valkoista rotua eivätkä "peukuta" kristittyjä hölmöläisiä kuin ainoastaan silloin kuin heistä hyväuskoisina idiootteina on heille siitä hyötyä. Kristinusko ja Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön pohjautuva uskonnollinen herätysliike merkitsee juutalaisille samaa kuin me eurooppalaiset ja yhdysvaltain monenkirjavat kristilliset uskontokunnat palvoisimmi Mikki Hiirtä ja hänen luojaansa Walt Disneytä. Lisäksi yksi jumalallista uskontoa tunnustavat Jumalan valittuna kansana oleville juutalaisille on suoranainen pyhäinhäväistys valko

Juha. pe 08.09.2017 18:30 0

valkoisen miehen Uuden Testamentin sanoman retostelu sillä, että Israelin juulainen Jahveen uskova Mooseksen uskoinen kansakunta, joka on korotettu kaikkien muiden kansakuntien yläpuolle on syytettyjen penkillä kristittyjen uskonnon perustajan eli Jeesuksen Kristuksen murhaamisesta, koska hän julkesi houria olevansa Jumalan Poika ja näin omaavansa Taivaallisen auktoriteetin, jonka Isä Jumala oli hänelle antanut arvostelemaan ja "vääristelemään" Jumalan juutalaisille antaman Pyhän Tooran jakeiden tulkintaa ja syyttämään Kirjanoppineita ja fariseuksia ja publikaaneja aina korkeinpaan Temppelin Ylipappeihin saakka oman Pyhän uskontonsa opinkappaleiden korruptoimisesta ja vääristelystä rikkomalla Jumalan Moosekselle antamia Lakeja ja 10 Käsyä vastaan sovitellen ne omaksi lihalliseksi kunniakseen ja mielihalujensa välikappaleiksi. Juutalaisille Jeesus on ainoastaan hippi, joka häpäisi juutalaisten pyhimmät opinkappaleet lähtiessään ylikävelemään ne ja moittimaan Ylipappeja muka "jumalan poikana", mikä viittaa jo vahvasti nykyisinkin tehtävän tulkinnan pohjalta vakavaan mielenterveyshäiriöön ja todellisuudentajun täydelliseen menettämiseen siten, että Jeesus -niminen taikuri ei edes tyytynyt vielä tuolloin tuntemattomaan Napoleon -syndroomaan, vaan veti mukaan jopa itse Jumalan. Merkille pantavaa on se, ettei ainoakaan juutalainen poislukin Jeesuksen Opetuslapset ym. seuraajat eivät tunnustaneet Hänen olevansa Jumalan Poika hänen Ristinkuolemansa jälkeen kuin Roomalainen Sadanpäämies, joka lausui nuo kuolemattomat sanat: "Totisesti Hän oli Jumalan Poika!"

Juha. pe 08.09.2017 18:49 0

*natsi: Juutalaisen Maailmanliiton "sorvaama" pilkka ja haukkumanimi Saksan Kansallissosialistiselle puolueelle, josta tuli myös Liittoutuneiden kuolematon propakanda -nimitys Adolf Hitlerin nimeen vannoville kannattaja saksalaisille koskemaan mukaanlukien kaikkia sellaisiakin saksalaisia, jotka eivät kannattaneet Kansallissosialistista Puoluetta olematta edes sen jäsen, koska Saksassa ei tunnettu pakkojäsenyyttä tuohon yksipuoluejärjestelmän alle joutuneeseen kansakuntaan. Suurin osa saksalaisista tunsi ainoastaan tervettä tavallista isänmaallisuutta tuota jo historialliselta merkitykseltään suurta kansakuntaa kohtaan ylpeytenä ja ihmiselle niin tuttuna itserakkautena. Myöskin WWI Versailesin pakkorauhan, selkeät voittajan sanelemien häpeä ehtojen katkeroittamat ja näkää näkevät sekä super-inflaation taloudellisen sekasorron kuten poliitisenkin tyhjiön ja masentuneisuuden sekä sen kuuluisan "arvopohjan" kansallisen arvottomuuden tunnon kourissa kouristeleva Saksan kansakunta teki vain sen, jonka kaikki muutkin olisivat tehneet. Länsiliittoutuneiden kuoliaiksi vaietut sotarikokset WWII aikana ja sen jälkeisen voittajan historian salailuiden verhojen hälvetessä ne ovat realisoituneet näkyviksi tosiasioiksi ja kiistämättömiksi tapahtumiksi. Se ei tee tekemättömäksi ja villaisella painettaviksi Hitlerin Saksan kammottavia rikoksia, mutta pöytäkin tarvitsee neljä yhtä pitkää "jalkaa" seisoakseen suorassa tai tottakai sen kokonaan puuttuvan neljännen "jalan".



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Saksan liittopäivävaaleissa 24.9.2017 on tarjolla Vaihtoehto Saksalle

Klo 11:31.

Ylen mielenkiintoinen Me kannatamme Trumpia! -radiokeskustelu

pe 08.09. 13:47

Euroopan on palattava kristillisille juurilleen ja pysäytettävä islamisoituminen

su 03.09. 10:57

Suomalaiset kannattavat nyt maahanmuuttorealismia

ke 30.08. 11:59

Mietteitä Rooman Capitolium-kukkulalla ja Forum Romanumilla

to 17.08. 12:58

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07. 19:31

Vaarallinen vihreä valhe

pe 23.06. 09:10

Transhumanismi tähtää ihmisyyden uudelleenmäärittämiseen

ma 12.06. 10:18

USA:n presidentti Donald Trump hylkäsi Pariisin ilmastosopimuksen

ma 05.06. 12:15

Globalistinen eliitti kokoontui Baal-jumalan temppelin kaaren alla Dubaissa

su 14.05. 10:38

blogit

Vieraskynä

Turku ja Suomi. Lintukoto joka romahti.

to 21.09.2017 19:57

Juha Ahvio

Saksan liittopäivävaaleissa 24.9.2017 on tarjolla Vaihtoehto Saksalle

su 24.09.2017 11:31

Professorin Ajatuksia

Antoiko Yle tahallaan väärän vaikutelman?

la 23.09.2017 10:35

Jukka Hankamäki

Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan

pe 22.09.2017 09:50

Petteri Hiienkoski

Sisäministeri kansalaisten turvallisuutta ja avointa yhteiskuntaa vastaan

la 23.09.2017 10:41

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lähi-idän ja Afrikan väestö ohittaa venäjänkielisten määrän pian Helsingissä ja Espoossa

ti 19.09.2017 00:54

Piia Kattelus

Hallituksen vastuu laittomassa maahantulossa

ke 13.09.2017 11:50

Henry Laasanen

Demarit tukkanuottasilla: feministit vs. sovinistit

la 02.09.2017 10:37

Arto Luukkanen

Niinistö jänistää ja tekee "putinit"?

pe 22.09.2017 08:23

Mika Niikko

YK - Yllä kritiikin

ke 13.09.2017 15:58

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

50 000 tulotonta ruokakuntaa - keitä he ovat? - tietämiseen ei muuten tarvita rakettitiedettä

ma 11.09.2017 19:06

Heikki Porkka

Helsingin poliisi noudattaa kaksoisstandardia?

su 24.09.2017 10:51

Olli Pusa

Kuka on suvakki?

ma 18.09.2017 04:24

Alan Salehzadeh

Iran pyrkii hiljentämään myös ulkoiranilaisia toimittajia ja kriitikkoja

ma 11.09.2017 18:52

Janne Suuronen

Ylikomisario Taponen on aivan oikeassa

ti 12.09.2017 13:39

Reijo Tossavainen

Onneksi EU:ssa on myös kansallista päätösvaltaa puolustavia maita

su 24.09.2017 08:24

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Volga-matushkan varrelta

la 23.09.2017 10:38

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02