Valeuutisoinnista puhutaan, mutta onko sillä jotain vaikutusta tai merkitystä? NYU:n ja Stanfordin professorit Hunt Allcott ja Matthew Gentzkow tekivät Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen tutkimuksen valeuutisoinnin merkityksestä vaalien lopputulokseen. Tutkimukseen osallistui 1200 ihmistä.
Tutkimuksen mukaan valeuutisia jaettiin 30 miljoonaa Trumpin puolesta ja 8 miljoonaa Hillaryn puolesta. Tutkimuksen perusteella koehenkilöt olivat keskimäärin nähneet 0,92 Trumpia tukevaa valeuutista ja 0,23 Hillaryn valintaa edistävää valeuutista.
Koehenkilöistä hiukan yli puolet, jotka muistivat nähneensä valeuutisen, luottivat siihen. Tutkimuksen mukaan valeuutisoinnin leviäminen oli kuitenkin niin vähäistä, että jokaisen valeuutisen tehon pitäisi olla 36-kertainen televisiokampanjoihin verrattuna, jotta niillä olisi vaikutusta vaalien lopputulokseen.
Tutkimuksen mukaan sosiaalinen media ei ole vaalituloksen kannalta merkityksellinen lähde, koska sen kautta levitetyt levinneimmätkin valeuutiset tulevat niin harvojen ulottuville ja koska suuri joukko viestin saajista erottaa valheuutisen totuudellisesta.
Aineistosta tehdyn johtopäätöksen mukaan vain merkityksetön osa äänestäjistä pohjaa äänestyspäätöksensä valheelliseen informaatioon.
Stanfordin yliopiston tutkimusartikkeli.
Kaikki somalien saamat sosiaaliset tulonsiirrot ja heidän järjestöjensä saamat tuet ja niille julkisen vallan antamat projekti- ja henkeavustukset sekä järjestöjen perusrahoitus suurennuslasin alle
Klo 15:54.
Utopiahaaveet ovat jälleen kariutuneet
pe 14.11. 19:17
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09. 10:28
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09. 18:20
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23