Enemmistö Saksaan tunkeutuneista ei ole koskaan käynyt minkäänlaista koulua

Somaliasta, Eritreasta, Irakista ja Afganistanista kotoisin olevien kohdalla osuus on vielä suurempi - noin 70 prosenttia.

Ulkomaat ke 23.08.2017 23:10

Uusi tutkimus kertoo, että Saksaan tulleista pakolaisista 59 prosenttia ei ole käynyt ollenkaan koulua, kertoo Bild-Zeitung.

Somaliasta, Eritreasta, Irakista ja Afganistanista kotoisin olevien kohdalla osuus on vielä suurempi - noin 70 prosenttia.

Saksan maahanmuuttoviranomaiset olivat arvioineet koulujakäymättömien osuuden aikaisemmin noin 30 prosentiksi.

 

8.3.2016 Akavalainen mainosti: "Balkanin maanteillä taivaltaa korkeakoulutettujen joukko"

"Puolet Välimeren yli kiikkerissä kumiveneissä saapuvista syyrialaisista turvapaikanhakijoista voisi olla akavalaisia", kirjoitti europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri kolumnissaan.

 

Asiasta raportoi saksalaista mediaa seuraava toimittaja Pertti Rönkkö Saksasta.

Jukka Rahkonen ke 23.08. 23:10

Kommentit: 1

Juha. to 24.08.2017 08:19 1

Voi LUOJA!!! Mutta Euroopan suvakit ja EU:n globalistien / Geoge Soroksen talutusnuorassa olevat älykääpiöt sitä vastoin ovat käyneet "kouluja" ja silti harjoittavat ja kannattavat hotten tottien rahtaamista tänne astronauteiksi ja hiukkaskiihdyttäjiksi. Mitä tulee Natri "kampelaan" hänen rahassa rypevä miehensä on VOK:ki bisneksessä mukana imemässä Suomen veronmaksajain rahoja tarhaamalla pakolaisia ja päästämällä niitä "luontoon" vieraslajeina, jotka tuhoavat alkuperäisen ekosysteemin ja luonnontasapainon, koska "vieraslajeilla" ei ole täällä luonnollisia vihollisia eli samanlaisia miekkahusaareja kuin muslimit itsekin ovat. Tämä sangen epäkohtelias ja nokkava epäkohta on korjattava ja alettava puhumaan "käsillään" sekä käyttämään sikäläistä murretta, jossa lauseen intonaatio loppua kohden nousee veret valauttavaan konsonanttiin, jonka jälkeen turha puhe loppuu tykkänään-. En tarkoita olla raaka enkä sydämetön, mutta jos olisin liian hyvä ihminen ja uskoisin kaikeen. Suomesta loppuisi ennen pitkää hiekkaharjut eikä teitä voisi enää pohjata suodatin hiekalla, joka taasen lisää routavaurioita. Mutta eihän ne ole enää tuossa vaiheessa kenenkään mieltä pahoittamassa. Ainakaan kanta-asukkaiden, jotka eivät pärjää ilman ulkomaalaisia puukon iskijöitä ja puukon iskijän perässä juoksevia ulkomaalaisia. Odotan jännityksellä sitä ûliopiston "tutkijan" uutta versiota Talvisodasta, jossa n. 1000 ulkomaalaista vapaaehtoista tappeli kynnet verillä ja rystyset luuhun asti kuluneina Neuvostosotilaita vastaan yksin sillä aikaa kun suomalaiset lumipukuiset jouto -kokardi heppulit tekivät lumienkeleitä valkoiselle hangelle.



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Pääuutiset

blogit

Timo Vihavainen

Apteekin hyllyltä

Klo 17:52.

Jukka Hankamäki

Helsingin Sanomien kultaiset kuohijat vaarallistavat seksin

Klo 10:32.

Professorin Ajatuksia

Sikailua toisten juhlissa

Klo 10:20.

Henry Laasanen

Touko Aalto vihapuhuu setiä vastaan

Klo 08:40.

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam III: "Teologian desantit" ja Aabrahamin usko

ke 18.10. 22:14

videot