Turun terrori-isku ei ollut ensimmäinen - eikä ole jäämässä viimeiseksi

Halla-aho: "Kielteisen päätöksen saaneet poistettava maasta viipymättä, ei vapaalle jalalle, koska riski yleiselle turvallisuudelle on ilmeinen"

Kotimaa ti 22.08.2017 13:07
Kuva: J.S. Valtanen

Julkisuudessa on yleisesti pohdittu, valikoiko Turun puukotusiskun tekijä uhreikseen tarkoituksella naisia.

Poliisin mukaan uhrit valikoituivat toistaiseksi sattumanvaraisesti. Poliisi kuitenkin epäilee tekijän valikoineen uhreikseen naisia, koska epäilty puukotti vain sellaisia miehiä, jotka olivat tulleet auttamaan naisuhreja.

Useissa valtamedian uutisoinneissa on varta vasten yritetty tuoda esille sitä, että nimenomaan ulkomaalaiset ja turvapaikanhakijat ovat olleet estämässä Turussa vielä pahempaa tapahtumasta. Muun muassa Iltalehdessä jätetään kertomatta se, miten hyvin esimerkiksi Turun hyökkääjän kädestä veitsen potkaissut turvapaikanhakija Ahmad Hosseini tunnisti ja tunsi tekijän ja mitä kaikkea tärkeää tietoa hän ehkä on salannut, kun kuitenkin kertoi tienneensä tämän asuvan Pansion vastaanottokeskuksessa.

Aamulehden uutispäällikkö Sari Torvinen ihmettelee, miksi Suomessa tapahtunut Turun joukkopuukotusisku (terrori-isku) kohdistettiin juuri naisiin, mutta kiirehtii korostamaan, että auttamaan rientäneissä oli myös ulkomaalaistaustaisia.

"Ainakin kaksi heistä oli ulkomaalaistaustaisia. Ehkä useampikin."

Suojelupoliisin mukaan naisiin kohdistuvalla teolla tavoiteltiin "shokkiarvoa".

Ylen mukaan suojelupoliisille oli vihjattu jo alkuvuodesta Turun puukkoiskut tehneestä miehestä.

Ylen tiedossa ei tietenkään ole, reagoitiinko vihjeeseen poliisissa.

Aamulehden Torvinen antaa luvan jopa vähän miettiä maahanmuuttopolitiikkaa, mutta "kylmän viileästi".

Hänen mielestä "summittainen raivon suuntaaminen ulkomaalaisiin on sitä minkä terroristit haluavat tapahtuvan".

Suomessa ei kuitenkaan tällaista "summittaista" raivoa olla nähty koskaan ulkomaalaisia vastaan. Sen sijaan esimerkiksi viime vuonna Kajaanin Otanmäessä kahden irakilaisen turvapaikanhakijoiden tekemä henkirikos ja vuonna 2015 raiskatun ja surmatun porilaisen 17-vuotiaan teinitytön tapaus ovat "kylmän viileitä" todisteita ulkomaalaisten rikoksista Suomessa ja antavat riittävää ja uskottavaa näyttöä siitä, millaisiin "yksittäistapauksina" pidettyihin rikoksiin suomalaisia ja myös naisia kohtaan Suomessa "oleskelevat" ulkomaalaiset ovat jo aiemmin syyllistyneet.

Porilainen teinityttö raiskattiin törkeästi ja hänet surmattiin polttamalla tulipalossa sidottuna ulkorakennuksessa.

Tuomittu mies oli 25-vuotias ulkomaalainen ja asunut Suomessa pitkään, mutta hänellä ei ollut ollut Suomen kansalaisuutta vaan pelkkä oleskelulupa.

Aamulehden uutispäällikön mielestä terroristit haluavat ihmisten vihaavan toisiaan.

Hän neuvoo voimakkaasti, etteivät "rakkaat ystävät sosiaalisessa mediassa ja muutenkin" nyt vaan jakaisi ulkomaalaisvihaa.

"Se tulee ulos jossakin juuri sellaisena tekona, jota terroristit tahtovat."

Kurditaustainen bloggari Anter Yaşa on eri mieltä terroristien "haluista".

Hän kommentoi Turun tapahtumaa Suomen Uutisille.

"Yrittämällä hiljentää totuus ja tapahtumat ovat terrorismille alistumista. Hyssyttely, motiivin ja taustan kertomatta jättäminen medialta ja kaikkien kriittisten leimaaminen rasisteiksi, natseiksi ja foobikoiksi on nimenomaan mitä terroristit haluavat."

Kurdibloggari Yasan mukaan terroristit haluavat vastakkainasettelua ja pelkoa. Hän vaatii nimenomaan puhumaan eikä alistumaan uhriksi.

"Puhu sen alkuperästä, ja puhu miksi sitä tehdään. Puhu kuka sitä tekee ja puhu, miten se ehkäistään. Älä alistu!"

Hän varoittaa luottamasta poliitikkoihin ja mediaan, joiden "tarkoitus on pitää meidän silmät kiinni hymy suussa".

"Älkää pelätkö median ja terroristien pelejä. Poliisi ja tietoiset kansalaiset ovat edellä. Luottakaa kansalaiseen enemmän kuin poliitikkoihin."

Yasan mielestä viranomaiset ja poliitikot luulevat "hiljaisuudella ja esittämällä että mitään ongelmaa ei ole" ongelmien ratkeavan. Hänen mukaansa he eivät oikeasti puutu ongelmaan eivätkä uskalla tuomita jyrkästi Turun tapahtumia, koska he pelkäävät sen radikalisoivan lisää ihmisiä.

”Viranomaisten ja politiikkojen teot tulevat reflektoimaan heidän pelkoaan kasvavasta extremismistä maahanmuuttajien joukossa. He luulevat että kaikki maahanmuuttajat radikalisoituvat jos puhutaan ja tehdään jyrkästi."

Yasa kiinnittää huomiota siihen, että juuri tietynlaisen tiedon levittämistä paheksutaan ja kaksinaismoralismi kukoistaa.

"Kun muovikipot sulavat vastaanottokeskuksessa ovat samat henkilöt, jotka huutavat ettei saa tehdä aikaisia johtopäätöksiä, tekemässä johtopäätöksiä isoista pahoista äärioikeistonatseista! Kun tapahtuu islamistinen terrori-isku, yht’äkkiä samat henkilöt ovat pelosta hiljaa."

Aamulehden Torvisen mukaan "suomalaisten täytyy pitää itsensä nyt jäisen kylmänä ja toimia tavalla, joka auttaa väkivallantekojen torjunnassa".

Hän ei kuitenkaan kerro, mitä ne toimintatavat ovat.

Helsingin Sanomat selvitti, voiko terrori-iskuja estää ennalta ja mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi.

HS luottaa muun muassa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanervan (kok), sisäministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin, presidentti Sauli Niinistön sekä sisäministeri Paula Risikon (kok) ympäripyöreisiin toteamuksiin Suomen sisäisestä turvallisuustilanteesta.

Edes kielteisten turvapaikkapäätösten osalta Nerg ei näe suurta uudistamistarvetta.

Risikon mukaan ”olemme tällä hetkellä sen varassa, mitä muut maat meille kertovat”.

HS:n mukaan maasta lähtökäskyn saaneita henkilöitä on Suomessa nyt 700 ja poliisi yleensä määrää heidät ilmoittautumaan tietyin välein, jotta heidät tavoittaa, kun palautusmenettely on saatu kuntoon. Nyt aiotaan tarkastella, pitäisikö ilmoittautumisvelvollisuutta ja valvontaa tiukentaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aholla sen sijaan on edelleen se sama ja selkeä kanta kuin ennenkin siihen, mitä pitää tehdä.

Päättäjien on alettava kantaa vastuuta harjoittamastaan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta ja tulijoiden epäonnistuneesta integroinnista.

Terroristien motiivit on tunnistettava ja ryhdyttävä lainsäädännöllisiin toimiin, jotta syyttömiin sivullisiin kohdistuva terroriaalto saadaan katkaistua.

"Surunvalittelut ja latteudet eivät riitä. Tavallisten kansalaisten liikkumista ja vapauksia rajoittavat turvatoimenpiteet eivät ole oikea eivätkä edes tehokas toimintamalli. Turvapaikanhakijoiden virta turvallisten maiden kuten Ruotsin kautta on katkaistava. Turvapaikkahakemukset on käsiteltävä ripeästi, ja kielteisen päätöksen saaneet on poistettava maasta viipymättä. Maasta poistamista odottavia henkilöitä ei saa laskea vapaalle jalalle, koska riski yleiselle turvallisuudelle on ilmeinen."

 

Tytti Salenius ti 22.08. 13:07

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot