– Olen sanonut, että niin kuin Minna Canth ajoi aikanaan tyttöjen ja naisten oikeutta opiskeluun ja työhön, samoissa asioissa olen minäkin ollut liikkeellä siitä lähtien, kun Jemina Aholan kanssa laitoimme Omantunnonvapaus -aloitetta vireille, hän toteaa.

Ikäihmiset ovat olleet aina Tanuksen sydäntä lähellä ja ennen erikoistumistaan hän harkitsi geriatriaa yhtenä vaihtoehtona.

– Päätin kuitenkin erikoistua naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi, Tanus kertoo.

Työssään hän näkee ihmisen koko pitkän elämänkaaren siitä kaksimillisestä, jonka sydämen sykkeen voi jo erottaa äidin kohdussa, syntymän, varttumisen ja aikuisuuden kautta aina elämän ehtoopuoleen asti.

– Iäkkäimmät potilaani ovat yli 90-vuotiaita, hän toteaa.

Sukupuolineutraali avioliittolaki ja sananvapaus

Tanus pitää maassamme tapahtunutta arvopohjan rapautumista huolestuttavana suuntauksena tulevaisuuden kannalta.

– Tänä päivänä ollaan tekemässä päätöksiä ja sallimassa yhteiskunnassa sellaisia muutoksia, jotka ovat täysin ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin vastaisia, hän huomauttaa.

Suomessa tuodaan nopealla tahdilla uusia ehdotuksia ja lakeja, jotka heikentävät ihmisten elämää monin tavoin. Hallituksen tekemät leikkaukset kohdistuvat ikäihmisiin, lapsiperheisiin ja vähäosaisiin. Eläkkeisiin ja lääkekorvauksiin tehdään supistuksia.

Suomessa ei tule hyväksyä eutanasiaa. Sen sijaan tulee panostaa siihen, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet hyvään saattohoitoon elämänsä loppuvaiheessa.

Seurauksiltaan vakavampiakin askeleita halutaan ottaa. Yhtenä tällaisena hän pitää sukupuolineutraalia avioliittolakia. Avioliitto on tähän asti periaatteessa mahdollistanut lapselle kasvun äidin ja isän yhteydessä. Hävittämällä yhteiskunnan perustavanlaatuisen instituution, avioliiton, sen alkuperäisessä merkityksessään yhteiskuntamme ajautuu hänen mukaansa karikkoisille vesille. Kouluihin tuodaan paraikaa kovaa vauhtia gender-ideologiaa, mikä vaikuttaa herkässä kasvuiässä oleviin lapsiin ja nuoriin. Monet muutoksista vaikuttavat Tanuksen mukaan ihmisten hyvinvointiin eri osa-alueella, kun painolastia tulee usealta suunnalta.

– Jo nyt on nähtävissä, ettei laki tuo hyvää tullessaan. Sukupuolineutraali avioliittolaki rajoittaa jo nyt sananvapautta, vaikkei ole vielä edes astunut voimaan, hän toteaa ja jatkaa: – Minulla on iso huoli siitä, miten perinteisiä arvoja kannattavien perusoikeus sanan ja mielipiteen ilmaisuun toteutuu jatkossa.

Omantunnonvapaus toteutuu Suomessa heikosti

Sari Tanus osallistui alkuvuodesta Brysselissä pidettyyn Omantunnonvapaus-seminaariin, jossa oli neljä puhujaa. Tanus oli kutsuttu puhumaan omantunnonvapaudesta terveydenhuollossa Suomessa. Puheenvuoron jälkeen ihmiset ihmettelivät miten on mahdollista, että Suomen kaltaisessa korkeaa koulutusta ja ihmisoikeuksia arvostavassa länsimaassa evätään synnytystenhoito kätilöiltä, mikäli nämä eivät suostu osallistumaan raskaudenkeskeytyksiin.

– Siihen oli pakko vastata, että vaikka joissakin sairaaloissa saa tällaisista asioista sovittua, meillä on myös sairaaloita, jossa asian laita on juuri näin, hän kertoo.

Elämän ainutlaatuisuuden arvostaminen ja sen kunnioittaminen ovat kärsineet inflaation ajassamme. Ja tämä on lääkärin näkökulmasta huolestuttavaa.

Elämän arvostuksen väheneminen ja se, ettei elämän ainutlaatuisuutta ymmärretä ajassamme, huolestuttaa kansanedustajaa. Se näkyy hänen mielestään räikeimmin omantunnonvapauskysymyksessä raskaudenkeskeytyksiä ajatellen.

– Meillä on Suomessa ihmisiä, jotka kunnioittavat elämää niin paljon, etteivät haluaisi olla sitä lopettamassa. Sen sijaan että heille annettaisiin mahdollisuus opiskella ja hoitaa ammatikseen synnytyksiä, heiltä evätään pääsy töihin.

Tanuksen mielestä ihmisarvo ei riipu iästä, asemasta, koosta, toimintakyvystä eikä asuinpaikasta. Maassamme halutaan kuitenkin sikiöseulojen avulla perata pois vammaisena syntyvät lapset.

– Olen saanut paljon palautetta siitä, että äitejä on painostettu tekemään abortti ja usein sitä on perusteltu lapsen edulla. Ne jotka ovat näin sitten tehneet, tuovat vertaistukiryhmissä esiin tuskaa ja kipua päätöksestään, hän kertoo.

Kuitenkin tiedetään tapauksia, joissa sikiöultrassa on näkynyt muutoksia, jotka ovat hävinneet raskauden aikana ja sitten on syntynyt terve lapsi. On myös äitejä, jotka pitävät tiukasti kiinni oikeudesta synnyttää lapsensa, eivätkä mene ultraäänitutkimukseen ennen kuin vasta raskauden loppuvaiheessa.

– Haluaisinkin tuoda esiin sen näkökulman, että äiti saisi nauttia lapsesta niin kauan kuin lapsi elää siellä kohdussa. Vaikka lapsi kuolisikin sinne, hän saisi kuolla luonnollisen kuoleman. On myös äitejä, jotka ovat kieltäytyneet abortista, lapsi on selviytynyt synnytykseen asti ja elänyt jonkin päivän. Se on kuitenkin saattanut olla äidin ainoa raskaus ja synnytys. Jos hän olisi uskonut lääkäreitä, ei hän olisi koskaan saanut pidellä omaa lasta sylissään. Siinä mielessä tämänkin asian ympärillä olisi tärkeätä käydä perusteellista arvokeskustelua.

Toisessa ääripäässä ikähaitaria on eutanasia-kysymys. Moni tuntuu ajattelevan, että meillä itsellämme olisi mahdollisuus päättää milloin kuolemme.

– Näen asian niin, että aivan kuten emme voineet valita synnyinpäiväämme, emme liioin voi päättää kuolinhetkeämme. Se ei kuulu ihmisen määräysvallan alaisiin asioihin, hän toteaa.

Eutanasiaa halutaan lobata julkisuudessa monella tavoin.

– Ymmärrykseni mukaan silloin ei nähdä viimeisten kuukausien, viikkojen tai päivien arvoa eikä ihmiselämän arvokkuutta. Ei myöskään osata ajatella, että ne voivat tuoda elämään jotakin niin arvokasta, ettei sitä ole aiemmin pystynyt kuvittelemaan, hän huomauttaa.

Eutanasian käsite monelle epäselvä

– Usein ihmiset sekoittavat käsitteitä siten, että puhutaan jopa passiivisesta eutanasiasta, jota ei terveydenhuollon käsitteenä ole olemassakaan. Eutanasiasta puhuttaessa pitäisikin käyttää pelkästään termiä eutanasia. Onhan siinä kuitenkin kyse aktiivisesta, määrätietoisesta toisen ihmisen elämän lopettamisesta, mikä on iso moraalinen kysymys, Tanus painottaa.

Eutanasiassa annetaan potilaalle tietoisesti kuolettava lääkeannos, mistä seuraa ennenaikainen kuolema. Tätä on julkisuudessa perusteltu kärsimyksen ja kivun lopettamisella ja jopa ihmisen itsemääräämisoikeudella. Sari Tanuksen mielestä kysymys on kuitenkin huomattavasti monitahoisempi.

Sen sijaan, että lähdetään vaatimaan eutanasian mahdollisuutta, pitäisi miettiä mitä pelkäämme. Kyse voi olla ahdistuksesta ja pelosta tuntemattoman edessä. Kyseessä voi olla myös pelko siitä, ettemme itse pysty hallitsemaan elämäämme. Mutta onko elämä ylipäätään kenenkään meidän hallittavissa, Tanus kysyy.

– Ihmistä voi pelottaa antautua toisten hoidettavaksi. Siksi on erittäin tärkeää, että vakavasti sairaan lähellä olisi lämminhenkistä, inhimillistä hoitohenkilökuntaa, hän sanoo.

Jonkun kohdalla kyse on kivun pelosta. Tanus muistuttaa, että lääkärit tekevät kivunhoitoa jatkuvasti työssään.

– Meillä Suomessa on kivunhoito korkealuokkaista, mutta se ei silti ole välttämättä kaikkialla samanlaista. Näitä pitää kehittää, hän alleviivaa.

Saattohoito on osa palliatiivista, eli oireenmukaista hoitoa, ja se ajoittuu pääosin elämän viimeisiin elinpäiviin tai viikkoihin. Sitä voidaan toteuttaa potilaan kotona, vuodeosastohoidossa tai erilaisissa saattohoidon yksiköissä ja saattohoitokodeissa.

Saattohoitoon siirtymisestä päätetään yhdessä potilaan, omaisten, hoitohenkilökunnan ja lääkärin kanssa. Se on potilaan kokonaisvaltaista, aktiivista hoitoa tilanteessa, jossa parantavan hoidon mahdollisuutta ei enää ole. Se hyväksyy elämän rajallisuuden. Päinvastoin kuin eutanasia, se ei kuitenkaan jouduta kuolemaa – mutta ei liioin pidennä sitä. Saattohoidon tarkoituksena on helpottaa kuolevan potilaan oloa. Hoidon tehtävänä on sairaan ihmisen ja hänen läheistensä tukeminen siten, että he voisivat elää täysipainoista ja laadukasta elämää ja että potilas voisi kuolla arvokkaasti.

Eutanasia ei ole hyvä kuolema

Tanusta huolestuttaa se, missä valossa eutanasiasta ja siihen liittyvistä asioista uutisoidaan. Suomessa kannattaisi ottaa oppia siitä, mihin eutanasian hyväksyminen on niissä harvoissa maissa johtanut, joissa se on otettu käyttöön.

– Meillä on jo esimerkkejä Hollannista ja Belgiasta, joissa eutanasiaa annetaan jopa lapsille ja mielenterveyspotilaille, hän kertoo.

Masentunut ihminen ei näe elämässä paljon mieltä. On traagista, jos tällaisen ihmisen elämäntilanteessa tarjotaankin kuolinapua, sen sijaan että paneuduttaisiin masennuksen takana oleviin syihin. Belgiassa ja Hollannissa on vanhuksia, jotka kulkevat kädessään ranneke, jossa lukee ’En halua eutanasiaa’.

– Näen, että eutanasia on siellä jo riistäytynyt käsistä, kun jopa alaikäiset saavat sitä. Pidän tällaista syytteenalaisena toimintana – Suomessa ei tule missään tapauksessa hyväksyä eutanasiaa. Sen sijaan meidän tulee panostaa siihen, että kaikilla suomalaisilla on yhtäläiset mahdollisuudet hyvään saattohoitoon elämänsä viimeisinä aikoina.

Tanus pitää kaiken kaikkiaan on hyvänä sitä, että eutanasiasta puhutaan, mutta silloin pitäisi paneutua niihin juurisyihin, siihen mikä ihmisiä pelottaa, hän huomauttaa. Osa eutanasiakeskustelusta juontuu läheisten ahdistuksesta, kun tunnetaan avuttomuutta vakavan sairauden edessä. Moni ikään kuin ajattelee, että olisiko parempi päättää tuo elämä. Elämän ainutlaatuisuuden arvostaminen ja sen kunnioittaminen ovat kärsineet inflaation ajassamme. Ja lääkärinä hän näkee tämän huolestuttavana:

– Kärsimyksen lievittäminen on sitä, mitä me lääkärit teemme koko ajan. Ja eutanasia ei kuulu siihen keinovalikoimaan, hän painottaa.

Eksistentiaaliset kysymykset kuoleman edessä

Aiemmin ihmiset näkivät kotipiirissä kuoleman lähenemistä ja kuolemaa. Vaari tai mummo nukahti pois pirtin sohvalla. Nykyihmiselle kuolema käsitteenä on teknistynyt viihdeohjelmissa nähtävien asioiden vuoksi vaikka samanaikaisesti ei olekaan sitä kokemusta, että läheinen ihminen kuolee pois.

Ihmisarvo ei riipu iästä, asemasta, koosta, toimintakyvystä eikä asuinpaikasta.

Omaisille voi siten olla todella vaikeaa seurata läheisen ja rakkaan ihmisen vakavaa sairautta ja kuoleman lähestymistä. Olemme rajallisia siinä miten voimme toinen toisiamme auttaa, ja se voi tuntua ahdistavalta. Kuitenkaan ei saisi käydä niin, että kuoleva joutuu lohduttamaan läheisiä.

– Omaisen olisi hyvä pyrkiä olemaan lempeästi ja levollisesti läsnä sairaan ja kuolevan lähellä, Tanus toteaa.

Jo se, että läheinen tulee paikalle, merkitsee paljon. Ei tarvitse välttämättä puhua paljoa, kämmenselän silittäminen ja inhimillinen läheisyys on tärkeää. Niille omaisista, jotka ovat viimeisinä päivinä olleet kuolevan luona, se voi olla tavattoman arvokasta.

Tällä vaiheella on Tanuksen mukaan oma tarkoituksensa ihmisen elämänkaaressa.

– Meidän ei pidä pelätä vaikeita elämän jaksoja, joihin liittyy kipua tai tuskaa. Pikemminkin pitäisi pelätä sitä, että kiiruhdamme niiden läpi ilman, että ne saavat antaa meille sen, mitä meillä on niistä opittavana, hän kiteyttää.

Moni kuoleva ikään kuin pitää elämän langastaan kiinni kunnes keskeneräiset asiat on hoidettu. Kyse voi olla pojan tai tyttären näkemisestä, jonka jälkeen ihminen antaa itselle luvan luovuttaa. Mahdollisuudet ovat myös siinä, että voi läheisten kanssa selvittää välejä. Se että voi pyytää ja saada anteeksi on osalle potilaista valtava helpotus ja ilon aihe.

Ihminen alkaa kuoleman lähestyessä usein pohtia, mitä ajan rajan toisella puolella on ja onko Jumala olemassa. Moni kaipaa oikeasti saada keskustella siihen liittyvistä asioista. Tähän myös arkkiatri Pelkonen viittasi hiljattain eräässä haastattelussa.

– Joku voi ajatella, että ne merkittävät asiat on tehty aiemmin elämässä, mutta nyt pitää olla näin avuton ja sairas. Toisilla mittareilla mitaten elämän loppuvaiheen merkitys voi kuitenkin olla paljon suurempi, kuin olisi osannut arvata. Myös läheisille se on mahdollisuus.

Pelkästään pysähtyminen kuolevan ihmisen vuoteen äärelle saa monet miettimään elämäänsä ja arvojaan syvällisemmin ja toiselta kannalta. Tai kuten monelle on käynyt, ihminen voi löytää yhteyden Jumalaan.

– Merkittäväkin ura voi kalveta sen rinnalla, mitä ihmisen kokee silloin saavansa, Sari Tanus huomauttaa.

Haastattelu: Irmeli Kojonen
Kuvat: Jukka Salmi
Haastateltu toimii Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kansanedustajana ja on ollut mukana sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsenenä samoin tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä 09.06.2015 lähtien. Hän on aiemmin toiminut lakivaliokunnan jäsenenä sekä tulevaisuusvaliokunnan varajäsenenä ajalla 05.05.2015-08.06.2015