Blogi: Heikki Porkka, ma 21.08.2017 13:30

Valheet kaatuvat

Miksi perinteinen media pyrkii vapaaehtoisesti kohti tuhoaan?

Seuraavat rivit ovat olemassa siksi, että Turun Sanomat, Yleisradio, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Kaleva, Aamulehti, STT, MTV ja useat muut mediat ovat halveksineet jo vuosien ajan suomalaisia ja korottaneet samaan aikaan maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita kunniakansalaisiksi, joita ilman emme tule toimeen.

Itseään luotettavaksi kutsuvan median päätoimittajat panivat 1.3.2016 toimeksi ja julkaisivat kannanoton luotettavan median puolesta.

Päätoimittajat syyttävät kannanotossa vaihtoehtomedioita kaikenlaisista asioista. Päätoimittajien vetoomuksesta lainattujen otteiden perusteella voi kukin päätellä kuinka rehellisiä tai epärehellisiä ihmisiä Suomen perinteinen media pitää sisällään.

Otteita päätoimittajien tekstistä:

 "Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty.”

”Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme.”

”Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta.”

”Eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas.”

Pistämätöntä väkeä, nämä luotettavan median päätoimittajat. Allekirjoittajina ovat kaikkien yllä mainittujen medioiden päätoimittajat sekä lukuisa joukko muita päätoimittajia.

Olisiko suomalaisten vihdoin uskottava, että valtamedian toimittajien pääosa on luontaisesti epärehellistä väkeä, joka toteuttaa työssään poliittista agendaa. Useat toimittajat kirjoittavat uutisotsikoiden alla tekstejä, jotka ovat todellisuudessa mielipidekirjoituksia.

Yleisradion uutisten uusi johtaja, Riikka Venäläinen jatkoi samalla linjalla Porin SuomiAreenalla Yleisradiolle antamassaan haastattelussa. Venäläinen totesi 12.7.2017 klo 18:00 Ylen uutisissa:

”Kyllä ne on ne perinteiset vahvuudet eli (1) faktan tarkistus, (2) luotettavuus, (3) oikea tieto, (4) pyritään antamaan tasapainoinen kuva, (5) ei valikoida faktoja, (6) ei luoda mielikuvia, vaan (7) pyritään antamaan mahdollisimman niinkun, paras mahdollinen saatavissa oleva käsitys todellisuudesta, niin se on se perinteisen median vahvuus.”

Viimeistään Turun murhenäytelmä on herättänyt monet pohtimaan perinteisen median falskia ja suomalaisvastaista toimintaa.

Mitään muutosta ei ole tapahtunut, vaikka esimerkiksi Ylen Venäläinen on kertonut, että Ylessä on käyty vakavaa keskustelua journalismista. Turun uutisointi on osoittanut, että yleläisillä ja muilla neuvostoajan journalismiin juuttuneilla toimittajilla ei ole aikomustakaan kertoa asioista ilman värikynää.

Kun eduskunta teki yksimielisen päätöksen Yle-verosta, tapahtui Yle-uutisten ja ajankohtaisohjelmien sekä kulttuuritoimituksen toiminnassa selkeä käänne entistä manipulatiivisempaan suuntaan. Yhteisenä piirteenä on kantaväestön jatkuva nälviminen ja maahanmuuttajiin kohdistuva krooninen ylistyslaulu sekä turvapaikanhakijoiden ylenpalttinen kehuminen ja virheellisen kuvan antaminen tulijoista.

Oliko päätoimittajien vetoomus luotettavan median puolesta viimeinen yritys saada kansalaiset uskomaan medioihin vai oliko päätoimittajien vetoomuksessa kyse siitä, että he ymmärsivät toimitustensa propagandaan taipuvan toimintaperiaatteen ja suuntasivat kannanoton todellisuudessa omille toimituksilleen?

Mene ja tiedä, mutta toimittajat eivät ainakaan noteeranneet vetoomusta. Ja kansalaisten epäluulo perinnemediaa kohtaan on vain kasvanut vuoden 2016 kevään jälkeen.

Presidentti Niinistö on toivonut kansalaisilta yhtenäisyyttä. Olisiko hänen kuitenkin pyydettävä ensin medialta avoimuutta, rehellisyyttä ja edes alkeellista omien kansalaisten kunnioittamista?

Yleisradion suhteen on syytä odottaa poliitikkojen toimia. Kaupallisen median kohtalosta päättävät kansalaiset valintojensa välityksellä.

Oma toiveeni on kansalaisten enemmistön havahtuminen huomaamaan, että kantaväestön ja hyvien maahanmuuttajien asiaa ajavat parhaiten juuri ne poliittiset tahot, joita perinteinen media eniten jahtaa ja pilkkaa.

Lopuksi voi kysyä hiukan lapsellisesti: miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Heikki Porkka ma 21.08. 13:30

Kommentit: 1

Juha Kivelä ma 21.08.2017 13:59 3

"Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty” juuri perinteisissä itseään valtamedian asemaan korottaneiden todellisuuden valhemedioiden keskuudessa!

Tämän totuuden havahduttamana ovat onneksi valppaat kansalaiset avanneet someen todellisia avoimen totuudenmukaisia vaihtoehtomedioita!

”Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta.” - Eivät ota! Sen toteamiseen ei tarvitse kuin kohdata valtamedian virheellinen uutinen, pyytää uutisen korjaamista oikeaksi - ja kas kummaa, uutista ei suostuta kuin poikkeustapauksissa korjaamaan oikeaksi ja totuudenmukaiseksi!

Kirjoitin edellisessä kappaleessa uutinen, vaikka kyseessä on - kuten Heikki Porkka asian ilmaisi osuvasti - mielipidekirjoitukset, joita valtamedian toimittelijat suoltavat ties mistä..

Mielipidekirjoittelun ongelma onkin suuri Suomen Eduskunnassa ja siellä tapahtuvassa LAINVALMISTELUSSA, jossa on hylätty kaikki perinteiset hyvään, oikeaan ja totuudenmukaiseen lainvalmisteluun liittyvät lainkirjoitusta ohjaavat virkamiestason mietinnöt, yms. vastaavat ja siirrytty MIELIPITEIDEN käyttämiseen lainvalmistelussa!

Tällainen toiminta ei todellakaan vastaa sivistys- ja oikeusvaltion periaatteita, vaan palvelee vain ja ainoastaan sosialistis-kommunistisen YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄN Puolueen tarkoitusperiä!

Onneksi tilanteeseen on edes hieman havahduttu ja Itä-Suomen yliopisto on tästä johtuen joutunut ottamaan opetusohjelmaansa lainvalmistelussa vaadittavan osaamisen, kuten juuri puolueettomien mietintöjen aseman lainvalmistelussa!

Yle uutisoi asiasta 15.8.2017 seuraavasti,

(https://yle.fi/uutiset/3-9777010)



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa

ma 15.01. 19:37

Pitäisikö Sauli Niinistön mielenterveys tutkia tarkoin?

ma 15.01. 11:01

Gallupit ovat erittäin epäluotettavia, kun yhteiskunta elää muutoksen aikaa

la 13.01. 11:50

Nils Torvalds visioi Venäjän uhasta, islamin noususta kertovat luovat uhkakuvia

to 11.01. 11:37

Yleisradion toimittaja haluaa kieltää hymyilyn?

ke 10.01. 10:49

Monikulttuurinen Ruotsi on sotatanner

ti 09.01. 15:06

Törkeä, törkeämpi, Yle

ti 09.01. 10:55

Kuka suojelee suomalaisia?

to 04.01. 15:32

Huhtasaari x 5

ke 03.01. 17:32

"Ruotsi on yksi maailman turvallisimmista paikoista"

ti 02.01. 14:57

blogit

Vieraskynä

Gazan rintamalta kuuluu kyllä jotakin

to 04.01.2018 16:15

Juha Ahvio

Mistä on kysymys Trumpin ja Bannonin vastakkainasettelussa?

ti 09.01.2018 17:58

Professorin Ajatuksia

Orwellilainen uuskieli vaihteeksi vastatuulessa

ke 17.01.2018 17:01

Jukka Hankamäki

Gallup-kannatusten salaisuus

ke 17.01.2018 18:42

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Feminististä ei ole miesliikkeen johtoon

pe 05.01.2018 08:15

Arto Luukkanen

Tänään Ylessä: matelevaisuuden huippu?

ma 15.01.2018 16:49

Mika Niikko

Leivänmurut oli liikaa - vastine HS uutiseen

ma 25.12.2017 11:38

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Vuosi 2017 ja terroriunohdusteollisuuden nousu

la 30.12.2017 11:36

Heikki Porkka

Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa

ma 15.01.2018 19:37

Olli Pusa

Sauli Niinistö ja euro

to 11.01.2018 22:21

Alan Salehzadeh

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01.2018 19:52

Janne Suuronen

Sauli Niinistö uudenvuodenpuhe ja ilmastonmuutos

ma 01.01.2018 17:10

Reijo Tossavainen

Huhtasaari halutaan vaieta "kuoliaaksi". Koska persu.

ti 16.01.2018 11:00

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Usko ja usko

ke 17.01.2018 17:04

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49