Blogi: Timo Vihavainen, su 20.08.2017 21:05

Tolpat merellä

Tolpat merellä

 

Kuten kaikki tietävät, Suomen saaristo on ainutlaatuinen ja osa samaa Itämeren piirin luontoa kuin Ruotsin puoleinenkin saaristo.

Jo muutamien tuntien purjehdusmatkan päässä saavumme sitten aivan toisenlaiseen maailmaan. Viron rannikko on lähes saareton, Väinämerta tietenkin lukuun ottamatta ja jyrkät rantapenkereet tietyissä paikoin vielä korostavat maantieteellistä rajaa ja eroa lahden pohjoisrannikkoon. Toki matalaa ja karikkoista aluetta sieltäkin puolelta löytyy.

Kun kuitenkin menee vaikkapa Tanskaan, alkaa toisenlainen maailma. Siellä meren pohjan syvyyskäyrät muuttuvat tasaisesti eikä Suomen rannikolle ominaisia kaukana rannasta sijaitsevia karikoita enää ole.

Sen sijaan saavutaan vuorovesialueelle, jolle ominaisia ovat merivirrat, päivittäiset ja kuukausittaiset syvyyden vaihtelut ja vastaavat riesat, jotka meiltä puuttuvat. Muun muassa suomalaisen amiraali Kraemerin päällikkyydessä ollut fregatti Aleksanteri Nevskihaaksirikkoutui Jyllannin rannikolla vuonna 1868 ja sille on kuulemma Thyborönin kaupungissa museokin. Siellä ei tullut käytyä vaikka kaupungin muistan hyvin.

Kraemer ei kuitenkaan joutunut asian johdosta epäsuosioon. Seudun merivirrat nyt vain ovat niin arvaamattomia, ettei entisajan navigaatiovälineillä voinut kaiken kohtuuden mukaan saada oikeaa kuvaa laivan kulusta ja sijainnista, vaikka ohjesääntöä noudatti. Kraemer muun muassa johti vielä Venäjän laivasto-osastoa Kreikan vesillä 1870- ja 80-lukujen vaihteessa ja myöhempi palvelus lienee ollut ansiokasta.

Siinä Jyllannin luoteiskulmassahan sijaitsee paikka, jonka nimi on Jammerbugten, mikä viittaa lukemattomien merenkulkijoiden surulliseen kohtaloon wattimeren matalikoilla. Meillä vastaavia alueita on Saaristomerellä ja Suomenlahdella, jossa on viisainta pysytellä usein hyvin mutkaisilla väylillä. Mikäli kulkee pitkin avomerta, on mentävä hyvin kauas rannikosta eikä se etenkään ennen monia houkutellut.

Koska seutu on niin tavattoman omaleimaista, kehittivät suomalaiset omat systeeminsä merenkulkua turvaamaan. Majakat ja loistot valosektoreineen tuotiin muualta maailmasta ja niitä on yhäkin jossakin määrin merenkulkua palvelemassa, samoin tunnusmajakoita eli pookeja, joiden perusteella voi jo kaukaa määritellä sijaintinsa.

Todellinen helmi maamme saariston ja järvien kulkijoille ovat kuitenkin olleet linjaloistot, jotka antavat täysin tarkan suunnan ja joiden avulla voi myös tarkistaa kompassinsa eksymän. Kompassintarkastuspoijut ovatkin jo ilmeisesti siirtyneet historiaan. Ainakin Tervasaaren tuntumassa sijaitseva näyttää olevan jo viraton. Linjoja voi käyttää niiden sijasta ja nykyään tietysti GPS:ääkin. Yöllä välkkyvät linjat antavat turvallisen olon. GPS:hän sen sijaan saattaa joskus höperöityä.

Linjaviittoja siis meille pystytettiin valtavia määriä ja yhä ne koristavat saaristojamme. Niiden ylläpitäminen tietenkin maksaa ja siltä kannalta ymmärtää, että merenkulkuhallituksessa joskus parikymmentä vuotta sitten kerrottiin, että ne hävitetään.

Asiasta seurasi hirmuinen älämölö, jonka kyllä ymmärrän. Tuolloin oli elektroninen navigaatiokin vielä lapsenkengissään ja monella oli veneessään korkeintaan decca, jolla suunnilleen näki, millä selällä kulloinkin oltiin. Kapeilla väylillä sillä ei ollut mitään merkitystä.

Taisipa olla samaan aikaan, kun rannikkoväylille ilmaantui myös valkoisen ja punaisen kirjavia tolppia, jotka oitis saivat lempinimen polkagris. Sana viittaa Grännan kaupungissa läntisessä naapurimaassa tehtäviin makeisiin, jotka ovat vaarallisia hampaille. Väritykseltään ne ovat juuri valkean ja punaisen kirjavia keppejä.

Yleinen kiroilu noiden keskelle väylää upotettujen tolppien takia on ollut ymmärrettävää. Nehän, nuo keskiväylän merkit eivät lisää millään tavalla tietojamme siitä, missä ollaan ja missä on vaarallinen alue, mikä etenkin luovivalle purjehtijalle on olennainen tieto. Sen sijaan niiden päälle on vaarassa ajaa, etenkin pimeässä, vaikka olisi muuten selvillä vesillä.

No, tämä innovaatio ilmeisesti tuli meille Euroopasta, jossa kaiken muutenkin arveltiin olevan erityisen hienoa. Euroopan jokireiteillä ei tarvittu linjaviittoja ja keskiväylän merkit osoittivat, missä päin on riittävästi vettä.

Mutta ei meidän saaristomme jokireitiksi muuttunut eikä muutu, vaikka miten viitoitettaisiin. Nämä uudistukset olivat yhtä huuhaata ja onneksi ne taidettiin jättää suurimmaksi osaksi toimeenpanematta.

Mutta muuan epäkohta, jolla näyttää olevan kansalliseen kulttuuriin syvästi ankkuroitu pohjansa, on merimerkkiemme muoto.

Merimerkithän ovat kartalla kaikki varustettu erityisellä tunnuskuviolla, mutta luonnossa eivät. Kaikki ovat samanlaisia tolppia ja toisistaan ne erottaa vain väritys.

Ennen merimerkkeihin kuului oleellisena osana kori, jonka muoto ilmoitti, mistä oli kyse. Muistisäännöt esimerkiksi ruotsiksi kertoivat, että länsi (väst) muistutti kureliiviä, siinä oli kaksi pallon puoliskoa tai kartiota kärjet vastakkain. Kun ne olivat toisin päin, muodostui pallo, jollainen esimerkiksi edam-juusto (ost) oli. Yksi ylöspäin terävää osaansa osoittava kartio taas muistutti kompassin pohjoisneulaa ja vastaavasti alaspäin osoittaessaan se näytti viittaavan etelään.

Miksi korit hävisivät nimenomaan Suomessa ja jäljelle jäi vain väritys? Muistan aikoinaan selitetyn, että hinaajien tukkiniput veivät korit helposti mukanaan ja toiset epäilivät, että jäät tekevät saman tempun.

Kun en ole talvellakaan onnistunut näkemään jään alle jäänyttä merimerkkiä, en oikein usko jälkimmäiseenkään selitykseen, edellisestä puhumatta.

Eiköhän kyseessä ole vain suomalainen uusasiallisuus, joka perustuksia jäytävän syövän tavoin on tuhonnut ympäristöämme jo kohta sadan vuoden ajan.

Venytettyjä Bauhaus-shakkinappuloita muistuttavat reimarit ovat nyt vain mahdollisimman yksinkertaisia ja kaikki epäoleellinen on niistä karsittu. Siitä huolimatta niitä ei voi sekoittaa toisiinsa.

Vai eikö muka voi? Se, joka on joskus merellä saapunut johonkin kapeikkoon voimakkaan auringonkilon kaunistaessa edessä avautuvaa näkymää, on varmasti toivonut, että tunnuskorit olisivat paikallaan. Kukaan ei pysty kertomaan tolppien väritystä ennen kuin korkeintaan kaapelinmitan päässä ja siinä saattaa jo syntyä tarpeettomankin jännittäviä tilanteita.

Entäpä sitten lateraaliviittojen väritys! Punavihervärisokeus on väriaistiongelmien yleisin muoto ja merimerkeissä näiden värien sävykirjo on hämmästyttävän suuri. Ainakin itse olen lukemattomat kerrat joutunut vain päättelemään, minkä värin täytyy olla kysymyksessä, vaikka minulla ei ole mitään ongelmia erottaa punaista ja vihreää normaalissa taulussa tai vaikkapa liikennemerkissä.

Myös tässä vastavalo ja lisäksi esimerkiksi lokkien aktiivisuus antavat oman lisänsä sekavuuteen. Jotta asia olisi vielä hullumpi, on päätetty, että ns. erikoismerkit, jotka liittyvät merentutkimukseen, ovat yleensä muodoltaan täsmälleen samanlaisia kuin reimaritkin.

Amerikassa kuulemma lateraalimerkit eroavat toisistaan myös muodoltaan, kuten ne eroavat kartallakin. Punaiset poijut tunnetaan nimellä nuns, koska ne ovat teräväkärkisiä ja antavat assosiaation hupusta, jollaisia jotkut nunnat kai käyttivät. Punaiset poijut taas ovat tasapäisiä ja tunnetaan nimellä cans. Yksinkertaista, mutta tehokasta.

Muissa maissa, esimerkiksi Virossa, näkee sentään vielä käytettävän tunnuskoreja. Niiden lisääminen merimerkkiin ei voi olla edes kustannuskysymys. Tunnuksethan voisivat olla vaikkapa vain itse reimarin paksuisia, mutta muodoltaan tunnistettavissa siis jo kaukaa ja myös vastavalossa.

Jospa nyt edes päätettäisiin, että sitä mukaa kuin uusia merkkejä mereen lasketaan, otettaisiin kansainväliseen tapaan myös huomioon niiden tunnistettavuus muodon perusteella. Nuo polkagrisit sen sijaan voisi vaikka nyppiä pois, ellei sekin olisi yhtä tyhjänpäiväistä työtä kuin aikoinaan niiden paneminen.

Timo Vihavainen su 20.08. 21:05

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Mielikuvien tärkeydestä

ma 16.10. 08:55

Johtavat kirjailijat

la 14.10. 12:16

Moskova kehittyy, myöhässä, mutta nopeasti

pe 13.10. 18:21

Vallankumousta muistellessa

to 12.10. 15:10

Vuoden hurjin

ke 11.10. 13:14

Mainio vallankumous

su 08.10. 18:02

Esimerkkiä suomesta!

la 07.10. 11:51

Terrori ja sosialismi

pe 06.10. 13:11

Kuolema ei jätä tulematta

to 05.10. 15:38

Skoropadski ja Mannerheim

ke 04.10. 21:15

blogit

Vieraskynä

"Niiden, jotka haluavat rauhaa, tulee varautua sotaan"

to 12.10.2017 21:58

Juha Ahvio

Itsenäisen Suomen syntyvaiheet -ohjelmasarja Radio Patmoksen taajuuksilla

su 08.10.2017 18:14

Professorin Ajatuksia

Itävallassa toteutui kansan tahto

ma 16.10.2017 08:33

Jukka Hankamäki

Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen?

la 07.10.2017 11:53

Petteri Hiienkoski

YLE ja STT vastuussa mielipidevainoista

ma 16.10.2017 17:42

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lasten ja nuorten ääni maahanmuuton ongelmista kuuluville!

pe 13.10.2017 23:58

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Feministin ja cuck-miehen ero

ti 10.10.2017 09:24

Arto Luukkanen

Valtakunnansyyttäjä alistaa pakolla Suomen kansaa?

ma 16.10.2017 17:39

Mika Niikko

Äärinaivit päättäjät erityiskohteluineen

su 01.10.2017 20:27

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Valtakunnansyyttäjä vaarallisilla vesillä

su 15.10.2017 07:40

Heikki Porkka

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtaja toivoo paluuta menneeseen

ma 16.10.2017 12:37

Olli Pusa

Islam ja Eurooppa

ke 11.10.2017 11:12

Alan Salehzadeh

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10.2017 22:15

Janne Suuronen

Uusi Testamentti ja homoseksuaalisuus

ma 25.09.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Euroopan kansat heräävät, nyt vuorossa Itävalta

ma 16.10.2017 10:01

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Mielikuvien tärkeydestä

ma 16.10.2017 08:55

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02