Blogi: Timo Vihavainen, su 20.08.2017 21:05

Tolpat merellä

Tolpat merellä

 

Kuten kaikki tietävät, Suomen saaristo on ainutlaatuinen ja osa samaa Itämeren piirin luontoa kuin Ruotsin puoleinenkin saaristo.

Jo muutamien tuntien purjehdusmatkan päässä saavumme sitten aivan toisenlaiseen maailmaan. Viron rannikko on lähes saareton, Väinämerta tietenkin lukuun ottamatta ja jyrkät rantapenkereet tietyissä paikoin vielä korostavat maantieteellistä rajaa ja eroa lahden pohjoisrannikkoon. Toki matalaa ja karikkoista aluetta sieltäkin puolelta löytyy.

Kun kuitenkin menee vaikkapa Tanskaan, alkaa toisenlainen maailma. Siellä meren pohjan syvyyskäyrät muuttuvat tasaisesti eikä Suomen rannikolle ominaisia kaukana rannasta sijaitsevia karikoita enää ole.

Sen sijaan saavutaan vuorovesialueelle, jolle ominaisia ovat merivirrat, päivittäiset ja kuukausittaiset syvyyden vaihtelut ja vastaavat riesat, jotka meiltä puuttuvat. Muun muassa suomalaisen amiraali Kraemerin päällikkyydessä ollut fregatti Aleksanteri Nevskihaaksirikkoutui Jyllannin rannikolla vuonna 1868 ja sille on kuulemma Thyborönin kaupungissa museokin. Siellä ei tullut käytyä vaikka kaupungin muistan hyvin.

Kraemer ei kuitenkaan joutunut asian johdosta epäsuosioon. Seudun merivirrat nyt vain ovat niin arvaamattomia, ettei entisajan navigaatiovälineillä voinut kaiken kohtuuden mukaan saada oikeaa kuvaa laivan kulusta ja sijainnista, vaikka ohjesääntöä noudatti. Kraemer muun muassa johti vielä Venäjän laivasto-osastoa Kreikan vesillä 1870- ja 80-lukujen vaihteessa ja myöhempi palvelus lienee ollut ansiokasta.

Siinä Jyllannin luoteiskulmassahan sijaitsee paikka, jonka nimi on Jammerbugten, mikä viittaa lukemattomien merenkulkijoiden surulliseen kohtaloon wattimeren matalikoilla. Meillä vastaavia alueita on Saaristomerellä ja Suomenlahdella, jossa on viisainta pysytellä usein hyvin mutkaisilla väylillä. Mikäli kulkee pitkin avomerta, on mentävä hyvin kauas rannikosta eikä se etenkään ennen monia houkutellut.

Koska seutu on niin tavattoman omaleimaista, kehittivät suomalaiset omat systeeminsä merenkulkua turvaamaan. Majakat ja loistot valosektoreineen tuotiin muualta maailmasta ja niitä on yhäkin jossakin määrin merenkulkua palvelemassa, samoin tunnusmajakoita eli pookeja, joiden perusteella voi jo kaukaa määritellä sijaintinsa.

Todellinen helmi maamme saariston ja järvien kulkijoille ovat kuitenkin olleet linjaloistot, jotka antavat täysin tarkan suunnan ja joiden avulla voi myös tarkistaa kompassinsa eksymän. Kompassintarkastuspoijut ovatkin jo ilmeisesti siirtyneet historiaan. Ainakin Tervasaaren tuntumassa sijaitseva näyttää olevan jo viraton. Linjoja voi käyttää niiden sijasta ja nykyään tietysti GPS:ääkin. Yöllä välkkyvät linjat antavat turvallisen olon. GPS:hän sen sijaan saattaa joskus höperöityä.

Linjaviittoja siis meille pystytettiin valtavia määriä ja yhä ne koristavat saaristojamme. Niiden ylläpitäminen tietenkin maksaa ja siltä kannalta ymmärtää, että merenkulkuhallituksessa joskus parikymmentä vuotta sitten kerrottiin, että ne hävitetään.

Asiasta seurasi hirmuinen älämölö, jonka kyllä ymmärrän. Tuolloin oli elektroninen navigaatiokin vielä lapsenkengissään ja monella oli veneessään korkeintaan decca, jolla suunnilleen näki, millä selällä kulloinkin oltiin. Kapeilla väylillä sillä ei ollut mitään merkitystä.

Taisipa olla samaan aikaan, kun rannikkoväylille ilmaantui myös valkoisen ja punaisen kirjavia tolppia, jotka oitis saivat lempinimen polkagris. Sana viittaa Grännan kaupungissa läntisessä naapurimaassa tehtäviin makeisiin, jotka ovat vaarallisia hampaille. Väritykseltään ne ovat juuri valkean ja punaisen kirjavia keppejä.

Yleinen kiroilu noiden keskelle väylää upotettujen tolppien takia on ollut ymmärrettävää. Nehän, nuo keskiväylän merkit eivät lisää millään tavalla tietojamme siitä, missä ollaan ja missä on vaarallinen alue, mikä etenkin luovivalle purjehtijalle on olennainen tieto. Sen sijaan niiden päälle on vaarassa ajaa, etenkin pimeässä, vaikka olisi muuten selvillä vesillä.

No, tämä innovaatio ilmeisesti tuli meille Euroopasta, jossa kaiken muutenkin arveltiin olevan erityisen hienoa. Euroopan jokireiteillä ei tarvittu linjaviittoja ja keskiväylän merkit osoittivat, missä päin on riittävästi vettä.

Mutta ei meidän saaristomme jokireitiksi muuttunut eikä muutu, vaikka miten viitoitettaisiin. Nämä uudistukset olivat yhtä huuhaata ja onneksi ne taidettiin jättää suurimmaksi osaksi toimeenpanematta.

Mutta muuan epäkohta, jolla näyttää olevan kansalliseen kulttuuriin syvästi ankkuroitu pohjansa, on merimerkkiemme muoto.

Merimerkithän ovat kartalla kaikki varustettu erityisellä tunnuskuviolla, mutta luonnossa eivät. Kaikki ovat samanlaisia tolppia ja toisistaan ne erottaa vain väritys.

Ennen merimerkkeihin kuului oleellisena osana kori, jonka muoto ilmoitti, mistä oli kyse. Muistisäännöt esimerkiksi ruotsiksi kertoivat, että länsi (väst) muistutti kureliiviä, siinä oli kaksi pallon puoliskoa tai kartiota kärjet vastakkain. Kun ne olivat toisin päin, muodostui pallo, jollainen esimerkiksi edam-juusto (ost) oli. Yksi ylöspäin terävää osaansa osoittava kartio taas muistutti kompassin pohjoisneulaa ja vastaavasti alaspäin osoittaessaan se näytti viittaavan etelään.

Miksi korit hävisivät nimenomaan Suomessa ja jäljelle jäi vain väritys? Muistan aikoinaan selitetyn, että hinaajien tukkiniput veivät korit helposti mukanaan ja toiset epäilivät, että jäät tekevät saman tempun.

Kun en ole talvellakaan onnistunut näkemään jään alle jäänyttä merimerkkiä, en oikein usko jälkimmäiseenkään selitykseen, edellisestä puhumatta.

Eiköhän kyseessä ole vain suomalainen uusasiallisuus, joka perustuksia jäytävän syövän tavoin on tuhonnut ympäristöämme jo kohta sadan vuoden ajan.

Venytettyjä Bauhaus-shakkinappuloita muistuttavat reimarit ovat nyt vain mahdollisimman yksinkertaisia ja kaikki epäoleellinen on niistä karsittu. Siitä huolimatta niitä ei voi sekoittaa toisiinsa.

Vai eikö muka voi? Se, joka on joskus merellä saapunut johonkin kapeikkoon voimakkaan auringonkilon kaunistaessa edessä avautuvaa näkymää, on varmasti toivonut, että tunnuskorit olisivat paikallaan. Kukaan ei pysty kertomaan tolppien väritystä ennen kuin korkeintaan kaapelinmitan päässä ja siinä saattaa jo syntyä tarpeettomankin jännittäviä tilanteita.

Entäpä sitten lateraaliviittojen väritys! Punavihervärisokeus on väriaistiongelmien yleisin muoto ja merimerkeissä näiden värien sävykirjo on hämmästyttävän suuri. Ainakin itse olen lukemattomat kerrat joutunut vain päättelemään, minkä värin täytyy olla kysymyksessä, vaikka minulla ei ole mitään ongelmia erottaa punaista ja vihreää normaalissa taulussa tai vaikkapa liikennemerkissä.

Myös tässä vastavalo ja lisäksi esimerkiksi lokkien aktiivisuus antavat oman lisänsä sekavuuteen. Jotta asia olisi vielä hullumpi, on päätetty, että ns. erikoismerkit, jotka liittyvät merentutkimukseen, ovat yleensä muodoltaan täsmälleen samanlaisia kuin reimaritkin.

Amerikassa kuulemma lateraalimerkit eroavat toisistaan myös muodoltaan, kuten ne eroavat kartallakin. Punaiset poijut tunnetaan nimellä nuns, koska ne ovat teräväkärkisiä ja antavat assosiaation hupusta, jollaisia jotkut nunnat kai käyttivät. Punaiset poijut taas ovat tasapäisiä ja tunnetaan nimellä cans. Yksinkertaista, mutta tehokasta.

Muissa maissa, esimerkiksi Virossa, näkee sentään vielä käytettävän tunnuskoreja. Niiden lisääminen merimerkkiin ei voi olla edes kustannuskysymys. Tunnuksethan voisivat olla vaikkapa vain itse reimarin paksuisia, mutta muodoltaan tunnistettavissa siis jo kaukaa ja myös vastavalossa.

Jospa nyt edes päätettäisiin, että sitä mukaa kuin uusia merkkejä mereen lasketaan, otettaisiin kansainväliseen tapaan myös huomioon niiden tunnistettavuus muodon perusteella. Nuo polkagrisit sen sijaan voisi vaikka nyppiä pois, ellei sekin olisi yhtä tyhjänpäiväistä työtä kuin aikoinaan niiden paneminen.

Timo Vihavainen su 20.08. 21:05

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Venäjän synnit

la 16.12. 16:03

Sheriffit tulevat!

pe 15.12. 10:05

Joulukertomus, osa II

to 14.12. 08:38

Joulukertomus, osa I

ke 13.12. 12:59

Pietarin joulukuu

ti 12.12. 14:38

Kulttuurin perässä naapurissa

ma 11.12. 08:16

Mitä on sota Suomelle?

ke 06.12. 08:50

Mies suomalainen

ma 04.12. 13:46

Nyt vain toimeen!

su 03.12. 13:15

Kun hovista kartano tuli

la 02.12. 12:29

blogit

Vieraskynä

Muslimijohtajat muotoilevat Jerusalem-strategiaansa

la 16.12.2017 16:07

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?

la 16.12.2017 16:02

Jukka Hankamäki

Rotudenialismin lyhyet jäljet

to 14.12.2017 08:39

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Heikko ja naisellinen mies ei kelpaa

pe 15.12.2017 06:59

Arto Luukkanen

Niinistö - Iso Vilunki!

to 14.12.2017 17:25

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Hämmästyttävän epäluotettava Yle

pe 15.12.2017 21:24

Olli Pusa

EU Suomen turvallisuusuhkana

pe 15.12.2017 21:30

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Teoston Suomi 100 vuotta onnittelut

to 30.11.2017 11:23

Reijo Tossavainen

Hesarista tuli punavihreiden mitään kaihtamaton äänitorvi

la 16.12.2017 01:10

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Venäjän synnit

la 16.12.2017 16:03

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49