Blogi: Reijo Tossavainen, su 13.08.2017 08:20

Mannerheim rikollinen? Suomi 100 juhlavuoden vietto täysin ala-arvoista.

Pääosa kansallisesta päätöksenteosta on siirtynyt Brysselin, joten maamme on autonominen tasavalta. Silti Suomen 100 vuotta sitten tapahtunut itsenäistyminen on juhlimisen arvoinen. Asetettiin toimikunta jakamaan rahaa erilaisiin hankkeisiin, joilla haluttiin muistaa isänmaatamme.

Toimikunnan työn jälki on ollut lähinnä pelleilyä. Ilta-Sanomat kertoi, että "joukossa on myös hankkeita, joiden yhteys Suomen itsenäisyyden juhlintaan ei välttämättä ole aivan ilmeinen. Avustuksia on annettu muun muassa hankkeisiin, joissa on ajettu Afrikassa bussilla opettaen koodausta paikallisille, järjestetty feministinen festivaali ja annettu rahoitusta turvapaikanhakijoiden yritysideoihin. Esimerkiksi koodibussi Afrikassa sai 30 000 euron avustuksen."

On vaikeaa, suorastaan mahdotonta käsittää, miten koodaribussi Afrikassa liittyisi jotenkin maamme satavuotiseen taipaleeseen. Moni muu rahaa saanut hanke on yhtä kyseenalainen.

Hakijoiden ja rahatta jääneiden joukossa oli hankkeita, joiden yhteys Suomen itsenäisyyteen on täysin kiistaton.

Esimerkiksi Maskun kunta haki avustusta Mannerheim-ristin ritareiden muistoksi perustetun Askaisten Ritaripuiston 10-vuotisjuhlaan, joka järjestettiin viime kesäkuussa.

Hakemuksessa kerrottiin, että kaikille avoin yleisöjuhla oli suunniteltu erityisesti Mannerheim-ristin ritarien omaisille ja veteraaneille. Suomi 100 -hankkeen toivottiin osallistuvan 2 000 eurolla juhlan kahvikuluihin.

Suomi 100 toimikunnan kanta oli, että avustusta ei tipu.

Rahanjaosta päättäneessä toimikunnassa on mm. Paleface eli ääripunavihreä taiteilija Karri Miettinen ja piispa Irja Askola. Miettinen on aiemmin ilmoittanut, että Mannerheim oli rikollinen.

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

 

Reijo Tossavainen su 13.08. 08:20

Kommentit: 6

Reijo Tossavainen su 13.08.2017 08:31 1

Suomi 100 toimikunnan hallituksen puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Paula Lehtomäki ja hallituksen sihteerinä pääsihteeri Pekka Timonen valtioneuvoston kansliasta.

Hallituksen jäsenet: piispa Irja Askola taiteilija Manuela Bosco professori Martti Häikiö johtaja Leif Jakobsson yliasiamies Mikko Kosonen muusikko Karri Miettinen "Paleface" päällikkö Riitta Pihlajamäki muotoilija, yrittäjä Paola Suhonen kunnanjohtaja Asta Tolonen emerituspäätoimittaja, varapuheenjohtaja Janne Virkkunen toimitusjohtaja Antti Zitting

HTK su 13.08.2017 08:52 2

Muistettava myös P.E.Svinhufvudin Siperiasta paluun (1917) merkkivuosi. Hänethän karkoitettiin sinne puolustettuaan Suomen autonomiaa.

Nohh, huomioiden karkoituksen syy ei ehkä ole kovin kummallista, jos merkkivuotta ei haluta mediassa ja toimikunnan enemmistön mielestä muistella. Itsenäinen päätöksenteko kun ei ole parhaita argumentteja anojien perustellessa raha-anomuksia.

Mielenkiinnolla seuraan, miten jääkäreiden kotiinpaluu huomioidaan ensi vuoden alussa mediassa ja ylimmässä hallinnossamme, kun kotiinpaluusta on kulunut 100 vuotta. Muistamme, kuinka jääkäripostimerkki ei saanut lupaa pari vuotta sitten, kun oli kulunut 100 vuotta heidän lähdöstään Saksaan. Hinttipostimerkin julkaisuun lupa sen sijaan tuli.

Juha. su 13.08.2017 14:03 1

Kuten jo 1960-luvulta lähtien kansakunnan kaapinpäällä on joka toimikunnassa ja etenkin Suomen itsenäisyyden juhlavuosina olleet päällimmäisenä heilumasssa ääri-kommunistit ja suoranaiset isänmaanpetturit sekä juhlittu avoimesti sellaisessa toiminnassa mukana olleita henkilöitiä Suomen kohtalonvuosina antaen silloiselle Suomen vastaiselle työlle kunniaa ja gloriaa. Kommunistit ja sosiaademorkaatit ovat mädättäneet niin asiokkaasti Suomen yhteiskuntaelämää ja kansan aitoa isänmaallisuutta sekä tervehenkistä kansallista ylpeyttä saavutuksista yhteiskunnassa, joka teki Suomesta maailman parhaita maita elää silloisesta huonomasta elintasosta huolimatta. Silloinkin oli syrjäytyneitä ja todellista köyhyyttä, mutta kuitenkin enemmistö silloisista suomalaisista tunsi kuitenkin olevansa kotonaan, eikä ulkopuolinen omassa maassaan vailla oikeuksia ja etuja, jotka hänelle tuon maan kansalaisena automaattisesti kuuluu tehdystä työstä ja maksetuista veroista yhteiskunnalle. Tässäkin taapauksessa, jos kyse olisi ollut C.G. Mannerheimin tietoisesta halventamisesta, vaikkapa erään tamperelaisen kommari "taiteilijan" tekemästä nukkeanimaatiosta, jossa vihjailtiin Mannerheimin olevan homo ja hänen homosteluistaan sotilaspalvelijansa kanssa. Tuolloin asiasta nousi kova kohu, jota tietenkin YLE "ymmärsi" tätä taide -pläjäystä. Tamperelais akan luomisen tuskan tulos oli pelkkää alastonta kommunistista vihan purkausta hänen punaisen sukulaisensa pataan saamiseen (punikit itse aloittivat sodan) sodassa, jolla heidän puoleltaan ei ollut muuta kyseessä kuin laillisen hallituksen kaataminen. Kohta 50-vuotta olen saanut ajatella sitä, että oikeastaan on nurinkurista kuinka Suomen sisäpoliittinen tilanne on ollut nurinniskaista sen suhteen, että valkoiset sentään voittivat sodan, Mutta siitä huolimatta kaikki on realisoitunut siten, että "häviäjät" olivatkin voittajia, jotka määräävat ja määräsivät tämän maan elämän ja henkisen tilan tahdin vieden tämän hyvän ja puhtaan maan nuorison ja kansa

Juha. su 13.08.2017 14:04 2

kansan mädäntyneeseen helvettiin, jossa riehuvat kaikki luonnottomuuksein ja moraalittomuuden mätäpaise, jossa on tappamalla tapettu kaikki hyvellisyys, kunnia, itsensä alttiiksi paneminen, isänmaallisuus ja kunnioitus vanhempia ja menneitä sukupolvia kohtaan sekä Jumalan pilkka ja rienaus korvia särkevänä kakofoniana.

Kaarle Akkanen ma 14.08.2017 10:42 0

"Sekasikiö-toimikunta" saa aikaiseksi vain murhetta, tuskaa ja häpeää?

Reijo Tossavainen3402 ma 14.08.2017 17:05 0

Suomi 100 toimikunnan nimitti silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki....



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Presidentti Sauli Niinistö puhui "muunneltua totuutta" maahantulijoista

Klo 06:22.

Terrori-iskun jälkeen väkivallan ja vastakkainasettelun lietsonta lisääntynyt

ti 22.08. 07:19

Valtaeliitin suvaitsemattomuus estää asiallisen keskustelun maahanmuutosta

ma 21.08. 09:56

Hallitsemattoman muuttoliikkeen seurauksia ymmärretään ja ei ymmärretä

su 20.08. 11:01

PS-puolueen ja edusk.ryhmän johto: Surunvalittelut ja latteudet eivät riitä

la 19.08. 16:26

Turun ja Barcelonan terrorismin opetus: maassa maan tavalla tai maasta pois

pe 18.08. 11:19

Loikkareiden säälittävä tilanne

ke 16.08. 21:01

Presidenttitaisto on Huhtasaari vastaan muut: suoraa puhetta ja hymistelyä

ma 14.08. 16:30

Mannerheim rikollinen? Suomi 100 juhlavuoden vietto täysin ala-arvoista.

su 13.08. 08:20

"Paremmat ja edistykselliset" mielipiteet huonoa journalismia. Siksi some tarpeen.

la 12.08. 06:49

blogit

Vieraskynä

Israel rakentaa sulkuaidan Hamasin tunneleita vastaan

to 17.08.2017 16:00

Juha Ahvio

Mietteitä Rooman Capitolium-kukkulalla ja Forum Romanumilla

to 17.08.2017 12:58

Professorin Ajatuksia

Pentti Linkola tarinoi loogisen epäloogisesti

to 17.08.2017 10:16

Jukka Hankamäki

Me emme tarvitse sharia-murhaajia

ma 21.08.2017 08:34

Petteri Hiienkoski

Kollektiivinen itsepetos palvelee muslimiterrorismia

ma 21.08.2017 08:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Sosiaali- ja terveysministeriön rasismia

pe 11.08.2017 23:54

Piia Kattelus (kesk.)

Ministeri Risikon muunneltu totuus työttömien poliisien määrästä

ma 14.08.2017 13:01

Henry Laasanen

Kumman haluaisit työtoveriksi - feministin vai miesasianaisen?

ti 22.08.2017 08:44

Arto Luukkanen

Suomi parlamentarismin slummi - eurooppalaiset arvot hukassa?

ma 21.08.2017 21:34

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Miksi vain Laura Huhtasaaren oudot maailmankuvakäsitykset kiinnostavat mediaa?

la 05.08.2017 13:36

Heikki Porkka

Vastuulliset esiin, hallituksella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero

ti 22.08.2017 11:09

Olli Pusa

Turun terrorimurhien jälkipyykki

ma 21.08.2017 23:11

Alan Salehzadeh

Terrori-iskut jatkuvat niin kauan, kun islamistien kanssa lepsuillaan

su 20.08.2017 13:33

Janne Suuronen

Uuninpankkopoika - kun guru ei tiedäkään

ma 21.08.2017 18:49

Reijo Tossavainen

Presidentti Sauli Niinistö puhui "muunneltua totuutta" maahantulijoista

ke 23.08.2017 06:22

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Armotonta menoa

ti 22.08.2017 12:32

Matti Viren

Työvoiman tarjonta kasvaa vain palkkojen myötä

ti 22.08.2017 13:10