Yleisradion klo 18:00 uutisten juontaja kertoi, että ”lähes puolet [amerikkalaisista] kannattaa Trumpin asettamaa maahantulokieltoa”.
Aiheesta raportoinut toimittaja jatkoi:
”Arvostelijoiden mukaan maahantulokielto on perustuslain vastainen ja syrjivä. Kielto on poikinut lukuisia kanteita. Siitä huolimatta uutistoimisto Reutersin kyselyn mukaan lähes 50 % amerikkalaisista kannattaa maahantulokieltoa, heille kielto on vaalilupausten täyttämistä.”
Tiedon välittämisessä on olennaista, millainen mielikuva katsojalle jää. Viestiä voidaan tarkoitushakuisesti suunnata tavalla, joka palvelee viestin lähettäjän näkökantaa.
Uutisissa todettiin, että ”lähes 50 % amerikkalaisista kannattaa maahantulokieltoa”. Tarkkaa lukemaa ei kerrottu. Uutisissa ei ilmoitettu myöskään kuinka suuri prosentti vastustaa Trumpin asettamaa kieltoa.
Katsojalla jää uutisoinnin perusteella mielikuva, jonka mukaan suurin osa amerikkalaisista on kieltoa vastaan, koska kieltoa kannattaa alle 50 %.
Reutersin 1.2.2017 julkaisemassa alkuperäisessä uutisessa lukee: ”Reuters / Ipsos kysely kertoo, että 49 % amerikkalaisista hyväksyy määräyksen ja 41 % ei hyväksy”.
”The Reuters/Ipsos poll found that 49 percent of Americans agreed with the order and 41 percent disagreed.”
Rasmussen Reports – tutkimuslaitoksen 30.1.2017 julkaistun kyselyn mukaan 57 % amerikkalaisista hyväksyy määräyksen ja 33 % ei hyväksy, 10 % ei ottanut kantaa kumpaankaan suuntaan.
Jostain syystä Yle ei halua kertoa katsojille, että amerikkalaisten enemmistö tukee Trumpin määräystä.
Yleisradion Trump-uutinen on tuorein esimerkki manipulaatiosta, jolla pyritään peittelemään jotain, joka sotii viestin lähettäjän (Yle) mielipidettä tai tahtoa vastaan.
Ylen aiheesta raportoinut toimittaja oli Aishi Zidan ja uutisankkurina oli Marjukka Havumäki.
Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05. 10:37Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04. 15:06Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04. 19:38Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01. 00:48