Blogi: Reijo Tossavainen, ke 02.08.2017 06:31

Loikkareiden puoluehanke lässähti alkuunsa. Sen sijaan PS vahvistui.

Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen perussuomalaiset puolueeseen on liittynyt noin 700 uutta jäsentä. Samaan aikaan puolueesta on eronnut vain noin 100 henkilöä. Nämä luvut kertovat armottomalla tavallaan arjen todellisuuden. Terho-kodissa ei ole tulevaisuutta.

Loikkareiden aktiiveja toimijoita on todella vähän, noin 100 henkilöä. Se on niin vähän, että paikallisosastojen perustaminen ei onnistu. Porukkaa riittää juuri ja juuri "piirijärjestön" perustamiseen, sillä yhdistyksen perustamiseen tarvitaan vain kolme henkilöä. Näin tehtiin Lapissa.

Pentti Kettunen on entinen ps-kansanedustaja ja tuntee Kainuun asiat hyvin. Hän kertoi, että Kainuussa perussuomalaista eronneita on 3 henkilöä ja liittyneitä 47. Eräs lehti kertoi, että loikkarikansanedustajat Pirkko Mattila ja Matti Torvinen menevät lähipäivinä Kajaaniin perustamaan "piirijärjestöä". Se saattaa jopa onnistua, sillä tarvittavat 3 henkilöä näyttävät löytyvän.

Torviselta on tiedusteltu, että miksi hän kaikesta huolimatta on perussuomalaisten jäsen. Suomenmaa-lehden haastattelussa Torvinen toteaa, että "tällainen keskustelu pelottaa ihmisiä". Voi pyhä yksinkertaisuus! Ei voi olla puoluetta, joka hyväksyy jäsenekseen toisessa puolueessa toimivat.

Kirjoitin yllä "piirijärjestön" sitaatteihin, koska varsinaisista puolueen piirijärjestöistä ei ole kyse. Piirijärjestöä ei voida perustaa, jos puoluetta ja paikallisosastoja ei ole olemassa. Kyse on siten jonkinlaisista poliittisista yhdistyksistä, joita ylhäältä ohjaten yritetään perustaa. Unohtuu, että "kannettu vesi ei kaivossa pysy".

Puolueen perustamiseen tarvitaan 5000 kannattajakorttia. Loikkarit ovat pitkin kesää julistaneet, että heillä on 2000 kannattajakorttia kerättynä. Todellisuudessa niitä lienee muutama sata.

Loikkareiden puoluehanke siis lässähti heti alkuunsa. Samaan aikaan perussuomalaisten rivit ovat vahvistuneet ja yhteinen tahto toimia suomalaisten hyväksi on lisääntynyt. Hyvä niin.

Timo Soini korosti ennen puoluekokousta, että "pidän loikkareita luusereina". Hänen arvionsa toteutui. 

Soinilla lienee ollut mielessä Torvinen ja muut loikkarit, kun hän vuonna 2013 totesi näin: ”… se edellyttää, että kenttäväki osoittaa palturin puhujille ja hajottaville voimille ovea. Olen saanut viime viikkoina valtavan määrän kannustusta kentältä tälle linjalle.”

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

 

Reijo Tossavainen ke 02.08. 06:31

Kommentit: 2

Kaarle Akkanen ke 02.08.2017 11:30 1

Juuri näin! Perussuomalaiset ovat uuden nousun kynnyksellä.

Juha Kivelä ke 02.08.2017 11:48 0

Erinomainen havainto! - Kuinka on mahdollista, että loikkarit voisivat toimia kahdessa puolueessa samaan aikaan?! - Ainii.. unohdin, että Suomen Valtion sekä etenkin Suomen HAITTAhallituksen itsensä määrittelemät, aktiivisesti käyttämät ja kehittelemät KAKSOISSTANDARDI-järjestelmä pyrkii aina suojelemaan tuota todellisuudessa sosiaalis-kommunistista yksipuoluejärjestelmää Suomen Kansan aidolta tahdolta - ainoalta legiimiltä taholta!

Suomen Valtio pyrkii siis nykyisen täysin legitimiteettinsä menettäneen HAITTAhallituksen johtelemana suojelemaan ja säilyttämään vain ja ainoastaan oman asemansa! - Viis siis Suomen Kansan tahdosta, hyvinvoinnista, tulevaisuudesta, terveydestä, kehityksestä, jne.. kunhan vain Suomen sosialistis-kommunistinen yksipuoluejärjestelmä saa pitää "vallan" itsellään sekä Suomen talouspoliittisella "eliitillä"!

Suomesta on täysin tarkoituksella päätetty mahdollisimman nopealla aikataululla luoda äärimmäinen harvainvalta - oligarkia sekä feodaalivaltio! - Lähes täydellinen taloudellinen sekä tulonmuodostuksellinen segregaatio kahteen leiriin - niihin jolla on ja paljon sekä niihin joilla ei ole oikeastaan yhtään mitään - on jo valmis!

Suomi on täydellinen esimerkki ns. Failed State:stä eli ROMAHTANEESTA VALTIOSTA!



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Orpo: "Pakolaisten maahantulon motiivien arvostelu rasismia"

ke 21.02. 20:20

Orpo puhuu muunneltua totuutta. Aikoinaan sitä sanottiin valehteluksi.

su 18.02. 14:20

Median kenttäoikeus vallan väärinkäyttöä

la 17.02. 10:10

Punaviherlib-eliitti ajaa ihmiset kerrostalolokeroihin ja velkavankeuteen

ti 13.02. 23:32

"Islam on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosiaalidemokratiaa"

la 10.02. 22:35

Punavihreän vääristelyn oikomiseen tarvitsemme mediakorjaamon

pe 09.02. 18:06

Perussuomalaiset kestävältä pohjalta vahvasti eteenpäin

to 08.02. 10:32

Päätoimittajien yhdistyksen pj. Arno Ahosniemi käyttäytyi epäasiallisesti

ke 07.02. 15:04

Väyryselle on tärkeintä Väyrynen. Muusta viis.

ti 06.02. 17:25

Punavihreys on järjetön pakkomielle

to 01.02. 10:51

blogit

Vieraskynä

Postmodernismin kritiikki - Jordan Peterson

ke 21.02.2018 20:37

Juha Ahvio

Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin

pe 16.02.2018 19:19

Professorin Ajatuksia

Macronin hallitus toimii, vaikka taakka on Suomea pienempi

pe 23.02.2018 10:08

Jukka Hankamäki

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa

su 18.02.2018 06:11

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01.2018 06:34

Arto Luukkanen

Uganda-Suvi ja suomalaisen korruption sudet?

ti 20.02.2018 18:02

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Avoin kirje päätoimittajille ja JSN:lle

ke 07.02.2018 16:53

Heikki Porkka

Kokoomuslaista rehellisyyttä

to 22.02.2018 10:16

Olli Pusa

USA:n vaalit ja Venäjä

su 18.02.2018 11:40

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Hurstin valinta

la 27.01.2018 15:30

Reijo Tossavainen

Orpo: "Pakolaisten maahantulon motiivien arvostelu rasismia"

ke 21.02.2018 20:20

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Pahanteon merkityksiä

pe 23.02.2018 10:09

Matti Viren

Plagiointi

pe 19.01.2018 16:36