Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 31.07.2017 10:01

HS penää siirtolaiskriisille ratkaisua

Helsingin Sanomien pääkirjoitus vaatii siirtolaiskriisille kunnon ratkaisuja. Olen samaa mieltä, mutta joudun samalla toistamaan eilisen kirjoitukseni loppukaneetin, jonka mukaan "sen enempää HS, Amnesty kuin asianajajatkaan eivät ehdota ongelmaan minkäänlaista järjellistä ratkaisua. Siis veronmaksajien selkänahasta revityn rahan maahanmuuttobisnekseen pumppaamisen lopettamista.

Näin ei tehnyt myöskään tämän aamun pääkirjoittaja, joka kaipaili tulijoiden nykyistä tehokkaampaa sijoittamista EU-maiden kesken sekä arveli laillisten reittien järjestämisen Eurooppaan ratkaisevan ongelman. Ei, vaikka molemmat ehdotukset pelkästään lisäisivät tulijoiden määrää maanosaamme, jonka asukkaiden enemmistö ei heitä kaipaa ainakaan mikäli he ovat muslimeita. 

Samassa pääkirjoituksessa painostettiin hallitusta löperöittämään maahanmuuttopolitiikkaamme entisestään nyt kun Perussuomalaiset on ajettu ulos hallituksesta. Perusteluna kirjoittaja käytti sitä, että ainoan maahanmuuttopolitiikasta vastuullisesti ajattelevan hallitusryhmän (Uusi Vaihtoehto/Sininen tulevaisuus) kannatus näyttäisi olevan vain pari prosenttia. 

Tämä kertoo siitä, kuinka suuren karhunpalveluksen pääministeri Sipilä (kepu) ja puheenjohtaja Orpo) tekivät suomalaiselle yhteiskunnalle hyödyntämällä Timo Soinin (st) ja muiden entisten perussuomalaisten ministereiden vallankipeyttä. Tässä yhteydessä olisi pääministerin, Petteri Orpon ja miksei pääkirjoittajankin syytä muistaa, että ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista haluaa rajoittaa maahanmuuttoa EU-maiden ulkopuolelta.

Tärkein syy tälle näkemykselle lienee tulijoiden aiheuttama radikaali muutos yhteiskunnassa. Sen yhdestä aspektista saa käsityksen katsomalla Ylen lähettämän dokumentin, jossa ruotsalainen toimittaja teki tutkivaa journalismia naisten nyky-Ruotsissa saamasta kohtelusta ravintoloissa. Samaa ei haluta Pohjanlahden tälle puolelle, paitsi pääkirjoituksen perusteella HS:n toimituksessa, joka nyt nähdyn perusteella näyttäisi pitävän naisten puristelua takapuolesta tai käsien työntämistä jalkoväliin tavoiteltavana asiaintilana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi EU-kansalaiset eivät halua lainkaan muslimeita kotimaihinsa?
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?

Professorin Ajatuksia ma 31.07. 10:01

Kommentit: 6

Juha Kivelä ma 31.07.2017 10:09 1

Hyvä kirjoitus - olen kanssasi samaa mieltä!

Mitä HS, YLE, MTV, jne.. "valtamediaan" tulee, niin varsinkin pääkirjoitukset HS:ssa edustavat todellista propaganda-, aivopesu- ja kuraosastoa! - Yritetään vaikuttaa lukijoiden mieliin, niin että lukijat "ajattelisivat" tavalla, jota Euroopan komission "valtaeliitti" sekä heitä ohjaava todellinen Maailmanhallitus eli globaali-federalistinen talouspoliittinen "eliitti" tahtoo!

Uskollisena lammaskansana suomalaiset sitten määkyvät em. "eliittien" tahdon mukaisesti! - Aivan hullua ja tyhmää, aivan kuin suomalaiset syntyisivät nykyisin ilman aivoja!

Kaarle Akkanen ma 31.07.2017 12:25 2

HS on "opettaja", aivopesijä ja jankuttaja. Myös maahantulijoiden edusmies ja heidän asianajajansa. Viikosta viikkoon saamme lukea viranomaisten pahuudesta ja maahanmuuttajien "kärsimyksistä" heidän edessään. Tai sitten luemme yksittäisen maahanmuuttajan "onnistumisesta" kotoutuksessa! Tai miten että seurakunnat ovat saaneet uusia kristittyjä jäseniä jne. jne. Eikö lehti näe mitään erikoista toimituspolitiikassaan?

Winston Smith ma 31.07.2017 14:03 0

Quora.com:ssa on käyty vuosikausia keskustelua Euroopan islamisaatiosta. Tämä diskurssi jakautuu kahteen haaraan: 1) Suvaitsevaisten denialistien mukaan mitään islamisaatiota ei tapahdu kun muslimeja on NIIN vähän vasta ja hädänalaisia on autettava ja olemme sen velkaa ja se on ihkua. 2) Matemaattiseen ja loogiseen ajatteluun perustavat laskevat että islamisaatio tapahtuu nykyisillä maahanmuutto- ja syntyvyysluvuilla todella nopeasti, yhden tai enintään kahden sukupolven aikana. Ja nopeimmin monissa suurkaupungeissa joissa enemmistö koululapsista saattaa jo olla muslimeja. Samaan aikaan peak oil = peak demand eli emme tarvitse muslimien päätuotetta öljyä. Seurauksiin ei rakettitiedettä tarvita. "Siirtolaiskriisi" ei todellakaan ole "siirtolaiskriisi".

Juha Kivelä ma 31.07.2017 15:03 0

Kaarle Akkanen ma 31.07.2017 12:25 ja Winston Smith ma 31.07.2017 14:03, komppaan Teitä tuossa täysin!

Etenkin Winston tuo peak oil = peak demand, olen sitä samaa itsekin miettinyt! - Ei todellakaan ole sattumaa, että juuri IRAKISTA, SYYRIASTA ja AFGANISTANISTA, joista tosin viimeisimmällä ei ole tietääkseni öljyvaroja, mutta joita kaikkia yhdistää sisällissota, joka on ollut enemmän tai vähemmän suurvaltojen aiheuttamaa tai ainakin rahoittamaa, aseistamaa ja toteuttamaa.

Juha Kivelä ma 31.07.2017 15:05 0

Miksi siis Suomen Kansan on laitettu noiden sotien laskun maksajiksi?!

Suomen poliittinen johto ja ns. talouspoliittinen "eliitti" on VÄLITTÖMÄSTI saatava edesvastuuseen Suomen TUHOAMISESTA MAANPETTUREINA!!!

Juha Kivelä ma 31.07.2017 15:08 1

Tänään oli jälleen paikallisen supermarketin Postin pisteessä jonoa, kun KELA Gold ja KELA Platinum -kortit olivat saapuneet "kunniakansalaisille"!

Oletteko muuten huomanneet saman, että nyt Suomen Valtio on päättänyt myöntää aivan kaikille pysyvän oleskeluluvan ja Suomen kansalaisuuden?! - Lisää on kuuleman mukaan matkalla kohti Pohjolaa!



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Sikailua toisten juhlissa

to 19.10. 10:20

Riitelevät vennamolaisuuden perilliset

ke 18.10. 10:34

Ruotsin Kokoomus Itävallan Kansanpuolueen jalanjäljillä

ti 17.10. 11:04

Itävallassa toteutui kansan tahto

ma 16.10. 08:33

Maksamme velkaa

la 14.10. 10:44

Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi

pe 13.10. 18:16

Entä jos Suomessa olisi vain luomutiloja?

to 12.10. 15:08

Haataisen ja Vanhasen maahanmuuttopoliittiset linjaukset

ke 11.10. 13:01

Haluaisitko Suomeen 13 410 pakolaista?

ti 10.10. 13:35

Media kehitysuskoisille lukijoille

ma 09.10. 10:49

blogit

Vieraskynä

Logiikan halveksuntaa: Hamasin ja Fatahin sovinto johtaa rauhaan

to 19.10.2017 22:07

Juha Ahvio

Itsenäisen Suomen syntyvaiheet -ohjelmasarja Radio Patmoksen taajuuksilla

su 08.10.2017 18:14

Professorin Ajatuksia

Sikailua toisten juhlissa

to 19.10.2017 10:20

Jukka Hankamäki

Helsingin Sanomien kultaiset kuohijat vaarallistavat seksin

to 19.10.2017 10:32

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam III: "Teologian desantit" ja Aabrahamin usko

ke 18.10.2017 22:14

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lasten ja nuorten ääni maahanmuuton ongelmista kuuluville!

pe 13.10.2017 23:58

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Touko Aalto vihapuhuu setiä vastaan

to 19.10.2017 08:40

Arto Luukkanen

Pelkoa Suomen herraan ja lomarahat takaisin!

ke 18.10.2017 10:59

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Valtakunnansyyttäjä vaarallisilla vesillä

su 15.10.2017 07:40

Heikki Porkka

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtaja toivoo paluuta menneeseen

ma 16.10.2017 12:37

Olli Pusa

Islam ja Eurooppa

ke 11.10.2017 11:12

Alan Salehzadeh

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10.2017 22:15

Janne Suuronen

Uusi Testamentti ja homoseksuaalisuus

ma 25.09.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Kuntaliitokset eivät tuoneet säästöjä. Liitoskuntien palvelut heikkenivät.

ke 18.10.2017 08:04

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Apteekin hyllyltä

to 19.10.2017 17:52

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02