Blogi: Timo Vihavainen, ti 25.07.2017 13:39

Laivat Itämerellä

Laivatkin sitten tulivat

 

Kävinpä minäkin jo nuorna miestä Leningradissa katsomassa laivastoparaatia Nevalla. Silloin supervallalla oli Itämerellä suuri laivasto ja sukellusveneitäkin pilvin pimein.

Sittemmin nuo alukset ruostuivat Kronstadtissa, missä niitä ei viitsitty sen enempää turisteiltakaan kätkeä. Muutama myytiin länteen näytöskappaleeksi ja yksi oli täällä Hietalahdessakin muutaman vuoden. Se tiettävästi sitten upposi hinauksessa. Toinen, joka oli Greenwichin merimuseon vetonaulana, oli myös presidentin vävyn ostama ja saattaa olla siellä yhä vieläkin. En kyllä muista, että enää tänä keväänä olisi ollut tienviittoja sinne.

Tilanne oli siis vähän kuin hävityn sodan jälkeen. Vanha rauta muuttui romuksi eikä uutta ollut heti varaa rakentaa. Ainakin meikäläisessä tämä myös synnytti illuusion siitä, että järki alkoi palailla niissä piireissä, jotka sotilaallisista asioista päättivät.

Toisaalta aseistuksensa menettänyt on siinä edullisessa asemassa, ettei hänen tarvitse raahata mukanaan vanhoja romuja, vaan hän voi miettiä koko konseptin uudelleen. Onko Itämerellä tosiaan tarpeen ylläpitää valtavaa määrää sukellusveneitä ja muita sotalaivoja? Rajojen valvonnassa laivoja tarvitaan, mutta muuten Itämeren kaltainen lätäkkö on hallittavissa rannikoilta ja ilmasta käsin.

Venäjällä asia on ollut ilmeisen hankala ymmärtää ja asiaan on tainnut vaikuttaa tietty kompleksi: kun muilla on, niin pitää olla meilläkin.

Japanin sodan jälkeen Venäjällä oli tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä ja niinpä panostettiin valtavaan, ehkä maailman suurimpaan linnoitusjärjestelmään, joka käsittää puolustuslinjoja Suomenlahden suulta aina Inoon ja Yhinmäkeen saakka. Itse asiassa pattereita oli vieläkin idempänä.

Kaiken kruununa oli Pietari Suuren merilinnoitus keskuksenaan Helsingin mahtava voimakeskus, jota Naissaari ja Tallinna etelässä täydensivät. Siinä oli putkea ja valonheitintä, etäisyysmittaria ja muuta rekvisiittaa.

Iskuvoimana mahdollista hyökkääjää vastaan oli vielä sekä sukellusveneitä että muita torpedoaluksia ja kun koko komeus täydennettiin kaikkein tehokkaimmalla eli miinoituksilla, ei läpimenoon halukkaita enää sitten ilmoittautunut.

Jostakin syystä makaili Kruunuvuoren selällä ensimmäisen maailmansodan aikana sen lisäksi myös valtavia teräskolosseja, taistelulaivoja, joista uusimmat kuuluivat huippumoderniin dreadnought-kastiin.

Niitä oli jo saatu rakennettua Tsushiman jälkeen ja ohjelman mukaan niitä piti vielä tulla paljon lisääkin. Ohjelma oli uskomattoman kallis ja sitä paitsi Venäjällä tehtynä laivojen yksikköhintakin kipusi paljon suuremmaksi kuin kilpailijoilla.

Näitä laivoja, jotka periaatteessa olivat laivaston pääase, ei käytännössä hyödynnetty juuri lainkaan. Heti sodan alussa oli saksalainen sukellusvene upottanut parissa tunnissa kolme risteilijää ja näyttänyt, ettei panssari enää pelastanut.

Skagerrakin meritaistelussa Englannin ja Saksan laivastojen suuret yksiköt vielä kohtasivat mittelössä, josta olisi voinut tulla ratkaiseva. Niin ei kuitenkaan käynyt. Venäjän vastaavat alukset sen sijaan pysyttelivät yleensä Helsingissä. Niiden vaarantaminen olisi ollut yhtä typerää kuin oli jatkosodassa panssarilaivojen lähettäminen valehyökkäykseen.

Myöskään toisessa maailmansodassa suuret tykistöalukset eivät saaneet mitään mainittavaa aikaan. Suomeakin vastaan toimiessaan nuo aikansa pelätyimmät mastodontit osoittautuivat paperitiikereiksi. Jopa Suomen kaupunkeja vastaan oli parasta hyökätä ilmasta, sillä torpedojen kanssa ei ollut leikkimistä.

Miksi ihmeessä sitten rahaa syydettiin noihin jättiläisiin aivan hillittömiä määriä? Vastaukseksi tuskin riittää pelkkä amiraalien irrationaalinen taipumus valmistautua edelliseen ja jopa sitä edelliseen sotaan. Eiköhän kyse ollut koko valtion arvovallasta, jolle suuri kummitus antoi konkreettisen hahmon. Sitä sopi sitten kuvissa esitellä kansalle, joka kaipasi tietoa siitä, mihin kaikki rahat ovat menneet.

Iso laiva nimittäin on aika sykähdyttävä näky, ainakin kaikkien lapsenmielisten mielestä. Teoriassa sellaisen ei tarvitse pelätä mitään: parhaimmillaan se pystyy tulittamaan kauempaa alivoimaista vastustajaa ja pakenemaan ylivoimaista, sellaisen piti oleman Dreadnought -mitään pelkäämätön. Mikäpä olisi suurvallalle sopivampi symboli?

Meidän omien passarilaivojemme konsepti oli hieman erilainen: nehän olivat järeitä pattereita, jotka olisi voinut nopeasti siirtää uhatulle Ahvenanmaalle. Komeus toki niissäkin oli tärkeää, myös kaikessa suhteellisessa vaatimattomuudessaan.

Yhtä kaikki. Itämeri ei ole soveltunut klassiseen linjataisteluun sitten purjelaivakauden eikä sellaista syntynyt enää Krimin sodassakaan. Niinpä tuohon taktiikkaan sopiville aluksille ei ole ollut täällä muuta tilausta kuin ns. sosiaalinen tilaus: jossakinhan ne paraatit on pidettävä ja mielellään sellaisessa paikassa, jossa on katsojiakin.

Laivastoa rakentaessaan saksalaiset keskittyivät ihailemaan sitä Kielissä, jossa he olivatkin valtameren ulottuvilla. Venäläiset joutuivat tekemään saman Kronstadtissa tai sitten menemään kapeata merikanavaa pitkin Pietariin paradeeraamaan. Koko Kronstadtin lahdella eli markiisin lätäkössä ei ollut paikkaa, missä olisi voinut huoletta manöveerata. Suomen itsenäistyttyä osa tuota lahteakin jäi rajan taakse.

Tervejärkinen reaktio asiaan olisi varmaankin ollut luopuminen suurista yksiköistä. Ne nyt olivat kuin olivatkin väärässä paikassa, mikäli niille oikeaa paikkaa yleensä edes olikaan.

Asia pyrittiin ratkaisemaan rosvopolitiikalla, joka poiki surkeita seurauksia, kuten tiedämme, mutta se nyt historiasta.

Ihmiskunta on kovin hidasoppista ja näyttää siltä, että sama irrationaalinen pullistelun tarve, joka aikoinaan sai mannervaltio Venäjän pyrkimään merivallaksi, vaikuttaa tässä maailmassa yhä.

Entinen Naton Euroopan joukkojen komentaja, jonka nimeä en juuri nyt muista, kirjoitti romaanin, jonka aiheena oli sotilaallisen konfliktin eskaloituminen Itämeren alueella. Olen siitä blogannut noin vuosi sitten, luulen.

Euroopan kansakuntia oli tuon skenaarion mukaan hyvin vaikeaa houkutella sotilaalliseen toimintaan, mutta asiaa edesauttoi Riiassa sijaitsevan saksalaisen sotalaivan upotus, jonka joku pölhö-Kustaa suoritti ohjuksella.

Sen jälkeen piti näyttää voimia ja kun ei parempaakaan keksitty, lähetettiin Itämerelle lentotukialus, joka sitten torpedoitiin. Niin valtavaa tappiota ei enää voitu niellä ilman oikeaa sotaa, jossa sitten asianmukaisesti hävitettiin maksimaalisesti kaikkea hyödyllistä ja arvokasta, jota vuosien mittaan oli eri maissa rakennettu ja kasvatettu.

Fiktio fiktiona, mutta silmiinpistävää on, että taas kerran joku on keksinyt lähettää suuria avomerilaivaston sotalaivoja Itämerelle, missä ne ovat aivan väärässä paikassa ja sitä paitsi hyvin haavoittuvia.

Vedenalaisen ydinohjusristeilijän osallistuminen taisteluharjoituksiin Itämerellä on jo ajatuksena pelkkä vitsi.

Voimannäytöksi operaatio on epäonnistunut ja muistuttaa taas kerran siitä, että ylevän ja naurettavan välinen raja on hiuksenhieno.

Itse asiassa koko tämä omituinen tapahtumasarja antaa sen vaikutelman, että vaikutuksen tekemiseksi oman ja ulkomaisen yleisön tyhmimpään osaan haalittiin viimeisetkin rippeet sitä, missä niitä vielä oli, huolimatta siitä, että koko operaatio sotilaallisesti näyttää aivan idioottimaiselta.

En toki pyri vähättelemään Venäjän sotilaallista voimaa Itämeren piirissä. Se perustuu ja voi perustua kuitenkin muuhun kuin suuriin avomerialuksiin. Ne olisivat tositilanteessa täällä pelkkä rasite.

Mitä taas tulee tuhon niin sanottuun tositilanteeseen, sotilaallisen konfliktin syntyminen Itämeren piirissä olisi sen luokan intellektuaalinen ja moraalinen skandaali, että ne, jotka osoittautuisivat siitä vastuullisiksi, varmasti tuomittaisiin uudessa Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Kuvitelma totaalisesta voitosta, jonka jälkeen tuomareita ei ole, on helppohintaista utopiaa.

Timo Vihavainen ti 25.07. 13:39

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Mielikuvien tärkeydestä

ma 16.10. 08:55

Johtavat kirjailijat

la 14.10. 12:16

Moskova kehittyy, myöhässä, mutta nopeasti

pe 13.10. 18:21

Vallankumousta muistellessa

to 12.10. 15:10

Vuoden hurjin

ke 11.10. 13:14

Mainio vallankumous

su 08.10. 18:02

Esimerkkiä suomesta!

la 07.10. 11:51

Terrori ja sosialismi

pe 06.10. 13:11

Kuolema ei jätä tulematta

to 05.10. 15:38

Skoropadski ja Mannerheim

ke 04.10. 21:15

blogit

Vieraskynä

"Niiden, jotka haluavat rauhaa, tulee varautua sotaan"

to 12.10.2017 21:58

Juha Ahvio

Itsenäisen Suomen syntyvaiheet -ohjelmasarja Radio Patmoksen taajuuksilla

su 08.10.2017 18:14

Professorin Ajatuksia

Itävallassa toteutui kansan tahto

ma 16.10.2017 08:33

Jukka Hankamäki

Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen?

la 07.10.2017 11:53

Petteri Hiienkoski

YLE ja STT vastuussa mielipidevainoista

ma 16.10.2017 17:42

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lasten ja nuorten ääni maahanmuuton ongelmista kuuluville!

pe 13.10.2017 23:58

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Feministin ja cuck-miehen ero

ti 10.10.2017 09:24

Arto Luukkanen

Valtakunnansyyttäjä alistaa pakolla Suomen kansaa?

ma 16.10.2017 17:39

Mika Niikko

Äärinaivit päättäjät erityiskohteluineen

su 01.10.2017 20:27

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Valtakunnansyyttäjä vaarallisilla vesillä

su 15.10.2017 07:40

Heikki Porkka

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtaja toivoo paluuta menneeseen

ma 16.10.2017 12:37

Olli Pusa

Islam ja Eurooppa

ke 11.10.2017 11:12

Alan Salehzadeh

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10.2017 22:15

Janne Suuronen

Uusi Testamentti ja homoseksuaalisuus

ma 25.09.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Euroopan kansat heräävät, nyt vuorossa Itävalta

ma 16.10.2017 10:01

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Mielikuvien tärkeydestä

ma 16.10.2017 08:55

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02