Jussi Halla-aho (ps) ja Simon Elo (ps) toivat eilen esille sen, kuinka monet muslimimaat ovat kieltäneet maahantulon kaikilta Israelin kansalaisilta ja rinnastivat sen Donald Trumpin paljon kohua herättäneeseen seitsemän muslimimaan asukkaiden maahantulokieltoon Yhdysvaltoihin. Niinpä Halla-aho heitti ilmaan poliittisesti kuuman, vaikkakin sarkastiselta vaikuttavan kommentin: "on varmaan jokin hyvä syy siihen, että tästä ei olla laajemmin närkästyneitä, mutta en lonkalta keksi, mikä se on."

En toki väitä tietäväni Halla-ahon ajatuksia, enkä muutenkaan selitystä hänen ihmettelyynsä. Mutta koska blogeissa on aina harrastettu spekulointia niin sallittakoon se minullekin.

Suoraan sanoen epäilen, että Halla-ahon ihmettelynaiheen taustalla on ainakin osittain Trumpin toiminnasta närkästyneiden ihmisten käsitys muslimeista jonkinlaisina alempina olentoina, joilta ei voi vaatia samanlaista käytöstä kuin meiltä länsimaalaisilta. Eikä heidän huonosta käytöksestään - eikä edes uskonnollisesta rasismista - tarvitse siksi närkästyä.

Samaan tapaan monet hyvää tarkoittavat ihmiset suhtautuvat kehitysmaiden taloudellisiin ongelmiin kuin lasten hoitamiseen. Sen sijaan, että todettaisiin siirtomaa-ajasta kuluneen jo vähintään kaksi sukupolvea, monet hyvää tarkoittavat ihmiset väittävät edelleen kirkkain silmin kehitysmaiden ongelmien johtuvan yli puolen vuosisadan takaisesta imperialismista.

Ei tuollekaan väitteelle ole löydettävissä juuri muuta selitystä kuin se, ettei sen esittäjä pidä kehitysmaalaisia aivan itsensä veroisina toimijoina, vaan huolenpitoa vaativina ressukoina. Siis joinakin sellaisina, joita ei mitenkään voi verrata reilun sadan vuoden takaisiin suomalaisiin, joka perivät lähes vuosituhantisen imperialismin jäljiltä taloudellisesti kehitysmaan asteelle jääneen valtion, mistä osoituksena viimeisessä nälänhädässä 1860-luvulla kuoli ruuan puutteeseen lähes yksi kymmenestä maamme asukkaasta.

Ja missä vuonna 1918 käytiin raaka sisällissota, joka piirsi syvät arvet koko kansakunnan sieluun. Ja joka vuonna 1939 joutui suurvallan hyökkäyksen kohteeksi. Ja joka maksoi valtavat sotakorvaukset ja lopulta nousi yhdeksi maailman vauraimmista valtioista.

Imperialismista selitystä kehitysmaiden ongelmiin hakevat ihmiset eivät siis mitä ilmeisimmin näyttäisi uskovan kehitysmaalaisten kykenevän nostamaan maatansa Suomen tavoin kukoistukseen ilman heitä jollain tavalla etevämpien länsimaiden kehitys- ja muuta apua. Näin tarkastellen monet länsimaalaiset suhtautuvat kehitysmaalaisiin kuin pieniin lapsiin, joiden kaikista tarpeista huolehtiminen on vanhempien vastuulla.

Kolmas esimerkki hyvää tarkoittavien länsimaisten ihmisten kehitysmaalaisiin kohdistuvista asenteista on suhtautuminen kehitysmaista saapuneisiin maahanmuuttajiin. Ei heidänkään oleteta selviytyvän omin avuin uudessa kotimaassaan.

Eikä heidän oleteta olevan itse vastuussa järkyttävästäkään käytöksestä, vaan sellainenkin selitetään milloin milläkin verukkeella - usein jopa uhreja eli meitä länsimaisia ihmisiä syyllistäen. Siis vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi koiran purressa ihmistä syylliseksi katsotaan eläimen omistaja eikä itse lemmikkiä.

Tämä spekuloinnista.

Tosiasia joka tapauksessa on, että länsimainen elintaso on tuottanut niissä eläville ihmisille sellaisen vapauden ja turvallisuuden, ettei enää ole syytä murehtia välittömästä toimeentulosta. Kukaan ei kuole nälkään ja vain harvojen kohdalle osuu edes henkirikoksia. Jopa autoilu on monin verroin turvallisempaa kuin minun lapsuudessani. Eivätkä länsimaiset ihmiset ole aikoihin joutuneet edes sodan uhreiksi paitsi osallistuessaan kehitysmaissa tapahtuviin selkkauksiin.

Näin on tietenkin hyvä. On myös syytä toivoa lastemme takia, että länsimainen hyvinvointi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Ja jos sitä jakamaan halutaan kehitysmaalaisia, on meidän hyväksyttävä myös heidät itsemme kanssa samanarvoisiksi ja annettava mahdollisuus rakentaa itse omat hyvinvointiyhteiskuntansa, järjestää omat asiansa sekä odotettava heiltä yhtä vastuullista käytöstä kuin itseltämmekin. Eli luottettava heidän kykyihinsä samalla tavalla kuin omiimme. Sekä paheksuttava heidän käytöstään tarvittaessa täsmälleen samoilla kriteereillä kuin omaammekin.