Blogi: Timo Vihavainen, pe 14.07.2017 12:51

Myrkyllisiä suhteita

Myrkyllisiä suhteita

 

August Strindbergin kaksiosainen novellikokoelma Naimakauppoja (Giftas, 1884, 1886) oli aikanaan skandaali erityisesti siksi, että se poiki tekijää vastaan oikeusjutun jumalanpilkasta.

Tällaiset jututhan ovat taas ajankohtaisia, mutta minusta kirjan tämä puoli on vähiten kiinnostava osa.

Tapainkuvauksena kirjaa pidetään verrattomana ja se kannattaa lukea jo sen takia. Monet novellit kuvaavat harmonista ja idyllistä elämää kaikkine niine puutteineen, joita tuon ajan normaaliin arkipäivään liittyi. Köyhiäkin oltiin, paitsi niissä tietyissä piireissä, jotka yleensä katsoivat olevansa parempaa rotua.

Strindbergin kuuluisa naisviha osoittautuu tämän kirjan valossa aika kummalliseksi. Itse asiassa hän esittää siinä laajan ohjelman naisen vapauttamiseksi ja sukupuolten tasa-arvon saavuttamiseksi.

Nykyajan näkökulmasta tuo aikanaan radikaali ohjelma on yhtä vähän radikaali kuin Suomen sosialidemokraattisen puolueen Forssan ohjelma. Molemmat ovat realistisilta osailtaan toteutuneet jo kauan sitten.

Strindberg kuitenkin herätti kiivasta vastarintaa nimenomaan naisasiaihmisten piireissä, sillä hän ei todella siekaillut kohdella naisia tasa-arvoisesti ja tuoda esille myös miehen roolin epäkohtia.

Tuohon aikaanhan oli normi, että miehen oli elätettävä vaimonsa ja perheensä. Tekopyhä yksiavioisuuden kultti teki tosiasiassa miehistä orjia, jotka useinkin saivat palkakseen pelkkää kiittämättömyyttä.

Strindberg uskalsi jopa käydä Ibsenin kimppuun. Tämän takia johdannon fiktiivinen haastattelija sanoo häntä hyvin rohkeaksi mieheksi, mihin kirjailija tokaisee, ettei hän sentään pelännyt edes Kaarle XII:tta…

Strindberg oli yksi aikansa maanisista todenpuhujista ja muistutti siinä suhteessa Kiantoa. Ibsenin Nukkekodista hän teki silppua suhtautumalla siihen tavallisen, normaalijärkisen kansalaisen tavoin ja saattoi todeta koko jutun olevan aivan falski ja alkeellinen.

Näinhän asia onkin, ainakin minun mielestäni. Ibsen nautti kuitenkin tavatonta arvovaltaa vuosisataisnerona ja siksi keisarin uusien vaatteiden paljastaminen oli niin tavattoman kuohuttavaa. Kyllä siinä rohkeutta tarvittiin, sillä jopa Kaarle XII oli vain ruotsalainen sankari, kun taas Ibsenistä tehtiin koko naissukupuolen suuri puolestapuhuja.

Onkin varsin kiinnostavaa, miksi juuri Nukkekodin tapainen falski ja moraalisesti ala-arvoinen näytelmä saattoi saada sellaisen kulttimaineen kuin se sai. Asia voisi ehkä olla avain koko siihen uuteen aikakauteen, joka oli koittamassa tai ainakin sen huomioiminen edesauttaa sen ymmärtämistä.

Miten oli mahdollista, että Nukkekodin Norasta ennen pitkää tuli kaikkien säädyllisten naisten ja miesten sankaritar, jonka kriittinen arvosteleminen herätti pahennusta?

Perheen, erityisesti 1800-luvun porvarillisen perheen epäkohdat oli laajasti tunnustettu kaikissa edistyksellisissä piireissä jo 1800-luvun puolivälistä saakka. Marx ja Engels julistivat Kommunistisessa manifestissaan vuonna 1848 hävittävänsä koko instituution, joka muuten olikin jo kapitalismin tuhoama.

Sama päämäärä oli kaikilla nimensä arvoisilla radikaaleilla myös 1900-luvun alkupuolella. Kommuuneista uneksivat anarkistit ja Aleksandra Kollontain kaltaiset marxilaisetkin pyrkivät perheen hävittämiseen ja naisen ”humanisoimiseen”.

Nainenhan se heidän mielestään oli, joka joutui marttyyriksi synnytyskoneena. Tälläkin näkökulmalla oli epäilemättä paljon painavia argumentteja takanaan, siihen aikaan.

Sivumennen sanoen, perhe piti hävitettämän antamalla lapset yhteiskunnan kasvatettaviksi ja rationalisoimalla kotityöt suuriin yhteistalouksiin. Neuvostoliitossa puhuttiin paljon myös kotityön koneellistamisesta.

Kuten nyt voidaan huomata, tämä ohjelma todella myös toteutettiin ja siinä samalla myös toteutui se ohjelma, jonka Strindberg esitti naisen tasa-arvoistamiseksi: samat olosuhteet ja samat vastuut kuin miehille.

Se suuri seksuaalikysymys, joka Strindbergin aikana vallitsi kaikkea arvokeskustelua, on hävinnyt odottamatonta tietä. Masturbaatio, jonka hirveillä seurauksilla poikia peloteltiin vielä 1960-luvulla, on todettu mitättömäksi asiaksi, jolla kenenkään ei kannata päätään vaivata.

Vielä olennaisempaa on, että ehkäisymenetelmät ovat hävittäneet eräät Strindbergin, Tolstoin ja Kiannon maailman keskeisistä ongelmista. Avioliitto on lasten saamista varten, mutta lasten lukumäärä ei enää ole riippuvainen puolisoiden tahdonlujuudesta.

Seksuaalisuuden demonia ei sentään ole kukistettu. Strindberg joutui aikoinaan toteamaan, että se johdatti miehet yhä uudelleen kunniattomaan orjuuteen ja pyrki alati tavalla tai toisella turmelemaan sen totuudellisuuden, joka kirjailijalle oli uskonnon veroinen elämänkatsomus.

Halpamaiset naiset käyttivät seksuaalista resurssiaan hyväksi mielin määrin ja himonsa sokaisemia miehiä vietiin kuin pässiä narussa.

Epäilemättä Strindberg tekee useita koko naissukupuolta koskevia huomautuksia, joita voidaan luonnehtia ilkeiksi. Siinä suhteessa hän muistuttaa Schopenhaueria tai ajan muotikirjoittajaa Max Nordauta, joita hän myös siteeraa.

Näin asia varmaan onkin, mutta entä sitten? Miehistä ja ihmisistä yleensä on aina ollut lupa sanoa kaikkia mahdollisia ilkeyksiä keneltäkään lupaa kysymättä. Miksi naisilta pitäisi sellainen erityisesti kysyä ja kuka sen voisi antaa?

Strindbergin aidosti tasa-arvoinen lähestymistapa on tässäkin kaiken kiitoksen arvoinen. Hän ymmärsi hyvin, että se matkaan saattoi sekä erilaisten tekopyhimysten että myös aidosti pahastuneiden hölmöjen kiivaan vastareaktion.

Merkittävänä ryhmänä tällaisissa tapauksissa olivat ja ovat yhä myös naisten orjuuttamat nuoret miehet, joiden kriittinen ajattelukyky menetettiin jo murrosiässä.

Tuntuu hullunkuriselta kysyä, onko tällainen rienaus enää periaatteessa sallittua? Eikö kaiken pohjalla mahtanekin olla ihmisviha, tuo synkkä alkuvoima, joka uhkaa tuhota koko maailmamme tai ainakin typerän itsetyytyväisyytemme?

Ehkäpä se on niin. Ihmisen arvosteleminen ja etenkin rienaaminen olisi kai kiellettävä ja näyttää siltä, että niin ennen pitkää myös tapahtuu.

Kiellettyjen kirjonen listasta tulee pitkä. Sen tulee alkaa jo antiikista ja siihen tulevat varmasti kuulumaan ainakin Augustinus, La Rochefoucauld, Swift ja monet, monet muut. Heidän teoksiaan kannattaa hankkia nyt, kun vielä ehtii. Strindbergiä, Tolstoita ja Kiantoakaan ei kannata unohtaa.

Tuntuu lähinnä rienaukselta puuttua vielä detaljeihin tällaisessa yhteydessä, mutta minusta olin ainakin hauskaa havaita, että 1880-luvulla kirjoitetussa kirjassa mainitaan myös linja-auto…

Seikka, jolla kai on yleisempääkin mielenkiintoa, on vieraskielisten sitaattien kirjoittaminen usein väärin. Sormituntuman mukaan tällaiseen syyllistyttiin ennen maailmassa useammin kuin nykyään, vaikka lieventävä asianhaara on, että kieliäkin oli useampia.

Ei minua sinänsä häiritse, mikäli huomaan kirjoitettavan venetatis gravida sagittis, muttapar preferance herättää jo huomiota. Ei siksi, että aksentit puuttuvat, toki ranskalaisetkin jättävät ne nykyään usein pois. Mutta miksi on kirjoitettu niin väärin? Onko kyseessä kirjailijan itsensä kömmähdys vai kääntäjän?

Muutamalla merkittävälläkin kirjoittajalla on ollut pahoja oikeinkirjoitusongelmia, esimerkiksi vaikkapa Paavo Rintalalla ja myös Olavi Paavolaisella. Ei sillä nyt mitään suurta merkitystä ole, mutta jotenkin asia tuntuu kiinnostavalta.

Joku kaunis päivä otan tästäkin selvää. ehkäpä teen sen jo tänään, sillä netistä löydän myös alkutekstin. Voi kyllä olla, että keksin parempaakin tekemistä.

Sellaista saattaisi olla vaikkapa joidenkin epookkinsa kannalta tärkeiden kaunokirjallisten tuotteiden lukeminen. Jos ne ovat hyviä, niistä voi aina löytää jotakin enemmän kuin mitä aikalaiset tai kirjallisuudentutkijat ovat huomanneet. Elämähän ei koskaan mahdu teoriaan.

Timo Vihavainen pe 14.07. 12:51

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Suomen onnea valvomassa

Klo 07:37.

Hölmöillä on ongelma

pe 17.11. 05:57

Sota ja demokratia

to 16.11. 04:21

Orgaaninen solidaarisuus

ti 14.11. 09:19

Olen kuullut, on kaupunki tuolla

ma 13.11. 09:00

Sydämetttömyyden merkitys

la 11.11. 08:35

Kun muusat vihastuvat

pe 10.11. 10:12

Cordova

to 09.11. 13:00

Malagaa

ti 07.11. 10:21

Sanan valvontaa

su 05.11. 16:35

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Isänpäivä on edelleen isänpäivä

su 12.11.2017 11:04

Professorin Ajatuksia

Terroristi kuin terroristi

la 18.11.2017 07:34

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam IX: Kuunjumala Allahin esi-islamilaiset juuret

ma 13.11.2017 12:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Suomalaisen median erikoiskyky?

to 16.11.2017 04:23

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Vastine Markku Huuskon kirjoitukseen: "Valeuutiset tulivat jo Suomenkin vaaleihin - Pekka Haaviston tapaus"

to 16.11.2017 19:20

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

la 18.11.2017 07:37

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21