Yle: Britannia salaa terrorismin rahoitusta käsittelevän raportin

Merkittävin rahoitus tulee Britanniassa toimivilta nimettömiltä lahjoittajilta, joista jokainen tukee toimintaa pienellä summalla.

Ulkomaat to 13.07.2017 10:30
Kuva Ylen uutisesta 12.7.

Britannian parlamentti on päättänyt, että se ei julkaise koko terrorismin ja väkivaltaisen ääriajattelun rahoitusta käsittelevää raporttiaan. Hallitus on kuitenkin julkistanut raportin tiivistelmän, kertoo Ylen uutinen.

"Sisäministeri Amber Ruddin mukaan raportti sisältää sekä yksityishenkilöitä koskevia tietoja että kansalliseen turvallisuuteen liittyviä tietoja, joita ei voida julkistaa."

Hallituksen antaman tiivistelmän tietojen mukaan Britanniassa terrorismin ja väkivaltaisen ääriajattelun merkittävin rahoitus tulee Britanniassa toimivilta nimettömiltä lahjoittajilta, joista jokainen tukee toimintaa pienellä summalla. Nämä nimettömän lahjoittajat saattavat olla yhteiskunnan rahallista tukea nauttivia maahanmuuttajia, jolloin eräs suurimmista lahjoittajista olisi valtio itse.

Osa järjestöistä saa kuitenkin merkittävää tukea tai rahoitusta myös ulkomailta.

"Ulkomainen tuki on mahdollistanut opinnot oppilaitoksissa, jotka opettavat hyvin konservatiivista islamin tulkintaa. Ulkomainen tuki on mahdollistanut konservatiivisten saarnaajien saapumisen Britanniaan. Osa heistä on edistänyt ääriajattelua", Rudd sanoo tiedotteessa.

Terrorismi-raportti on ollut Britannian hallitukselle kiusallinen. Tutkimus aloitettiin loppuvuodesta 2015 ja luovutettiin hallitukselle viime vuonna. Brittiministereillä on ollut paine julkistaa raportti Britanniassa viime aikoina tehtyjen terrori-iskujen takia.

Viime viikolla brittiläinen ajatushautomo Henry Jackson Society (HJS) julkisti raportin, jonka mukaan Britannian islamistien ulkomainen rahoitus tulee lähinnä Persianlahden maiden hallituksilta ja hallituksia lähellä olevilta toimijoilta. Saudi-Arabia on raivostunut raportista ja vaatii esittämään lisää todisteita. 

Jukka Rahkonen to 13.07. 10:30

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot