Iran rakentaa Libanonissa ohjustehtaita

Intelligence Online-tiedusteluorganisaation mukaan Iran on mukana Libanonissa rakentamassa ohjustehtaita.

Ulkomaat ke 12.07.2017 10:01

Intelligence Online-tiedusteluorganisaation mukaan Iran on mukana Libanonissa rakentamassa ohjustehtaita.

Lähteet kertovat, että ainakin kaksi tehdasta on suunnitteilla. Yksi rakennetaan pohjois-Libanoniin, lähelle Hermelin kaupunkia itäiseen Bekaan-laaksoon. Laitosta käytetään valmistamaan Fateh 110-keskimatkan ohjuksia. Kantama on noin 300 km Israelin puolelle.

Toisen laitoksen sijaintipaikaksi mainitaan etelärannikolla oleva Sidonin ja Tirin välinen alue. Tämän alueen laitos tuottaisi pienempiä ammuksia ja aseita.

Israel pyrkii torjumaan David's Sling (Daavidin linko)-järjestelmällä juuri Fateh 110 keskimatkan ohjuksia.

Kuwaitilainen al-Jarida-sanomalehti kertoi jo maaliskuussa, että Iran on perustanut useita maanalaisia tiloja 50 metrin syvyyteen. Tilat on suojattu israelilaisten ilmapommituksilta, julistaa Iranin vallankumouskaartin johto lausunnoissaan.

Uudet tehtaat tulevat lisäämän Hizbollahin iskukykyä Israelia kohtaan. Hizbollah on jo testannut kyseisiä raketteja Syyrian sodassa, kertoo Kuwaitilais-raportti.

Israelin armeijan IDF:n komentaja Gadi Eisenkot on tuonut asian esille Israelin parlamentissa Knessetissä. Eisenkot totesi puheessaan, että Iranin valtaa Israelin lähialueella tulee pyrkiä vähentämään.

Lähde: Times of Israel:”Report sheds light on Iranian missile factories being built in Lebanon”/ Heinäkuu 9,2017.

Jukka Rahkonen ke 12.07. 10:01

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot