Blogi: Timo Vihavainen, ke 12.07.2017 09:44

Kiivailijan kronikka

Kiivailijan kronikka

 

Ilmari Kianto, Pyhä viha. Toinen painos. Vihtori Kosonen osakeyhtiö, Helsinki 1909, 435 s.

 

Moni taitaa nykyään kuitata Ilmari Kiannon aika kevyesti eksentriseksi korpikirjailijaksi, joka sitä paitsi kerran sanoi jotakin oikeasti kauheaa. Kyseessä ei muuten ollut tuo n-sana. Toki hän senkin sanoi, mutta ei se kauheaa ollut.

Kianto oli hyvin tuottelias kirjailija, jonka teoksia HELKA-tietokannassakin on pari sataa. Yhdellä lauseella tätä sanan mestaria ei kannata kuitata. Maria-Liisa Nevalan kirjan otsikkoAnarkisti ja ihmisyyden puolustaja sanoo jotakin olennaista, mutta onneksi ei aihe siihen tyhjene.

Kiannon aihepiiritkin ovat aika moninaisia. Pintapuolisesti voi näyttää siltä, että puolet noista tuhansista sivuista liittyy seksiin ja toinen puoli sitten viinaan, Vienaan, poroihin, matkailuun, pappilaelämään ja korvenkiroihin. Osittain toki aiheet ovat päällekkäin.

Mutta kirjailijan monipuolisuus lähtee hänen kokemuspiiristään. Kiannon henkilöhistoria on muuan avain hänen suureen kiinnostavuuteensa myös nykyajan kannalta.

”Kolmisataavuotisen pappisheimon” vesa syntyi ja kasvoi Suomussalmella, opiskeli Helsingissä ja Moskovassa, lähti upseerinuralle, mutta palasi maitojunalla, omaksui Tolstoin opin ja muutti korpeen asumaan, innostui heimoaatteesta ja tempautui mukaan suureen kansalaisteurastukseen, vastusti ikänsä esivaltaa ja valhetta, kieltolakia ja tekosiveyttä. Vankilassakin tuli käytyä.

Siinä joitakin aineksia elämästä, joka oli kiihkeä ja vaiheikas, mutta ennen kaikkea kiinnostava sikäli, että sen kautta voimme seurata maamme ja kansamme vaiheita, tekijän armottoman satiirin, mutta myös yhtä armottoman itsetutkistelun kautta.

Kianto ei siis ole vain ”hän joka kerran sanoi sen”, vaan myös korpipitäjän Voltaire ja Augustinus samassa persoonassa, ympäristönsä ja itsensä halveksija, mutta myös säälijä ja rakastaja. Mitä suurimmassa määrin hän on myös radikaali, anarkisti ja kiivailija, joka ei osaa olla sovussa valheen kanssa, vaan käy sitä vastaan ikuista sotaa.

Mikä kiinnostavinta, Kiannon keskeisen tuotannon ajoista on kulunut vain noin sata vuotta eli kyseessä on siis hyvin lyhyt välimatka sille, joka osaa ajatella muutakin kuin omaa sukupolveaan.

Pyhä viha on toisaalta varsin simppeli, joskin sydänverellä kirjoitettu maailmanselitys ”Kurjalan pitäjän” näkökulmasta, mutta toisaalta myös kertomus yhden aikansa radikaalin hyökkäyksestä aikansa instituutioita vastaan.

Kaikki tämä sijoittuu myös Suomen historian suureen draamaan, Bobrikoveineen ja lojaalisuusongelmineen ja sitten Suurlakkoon ja sen laukaisemaan uuteen maailmankatsomukseen, missä vanhat auktoriteetit romahtavat lahouttaan.

Kirjalliselta kannalta opus koostuu monista eriaineksisista pätkistä, joista yksi on pelkkää saarnaa, toinen filosofointia, kolmas tunnelmointia pappilan kamareissa ja neljäs korkeata veisua lihallisen rakkauden ylistykseksi.

Kaikelle on ominaista syvä vakavuus, vaikka lukijaa välillä nauratetaan erilaisilla karikatyyreillä (pastori Möhkönen, opettaja Limaskainen, Moukkalan kaupunki). Kiannon tolstoilaisuus oli ilmeisesti hyvinkin syvästi omaksuttua, kuten myös Maria-Liisa Nevala arvelee, vaikka hän sitten ei pysynytkään sille uskollisena. Pystyikö Tolstoikaan siihen?

Aikakauden erikoisuuksiin kuului ns. seksuaalikysymys muodossa, jota nykyaika ei enää tunne. Siitä ei ehkä kannata tässä puhua sen enempää, mutta vasta siltä pohjalta voi ymmärtää, että päähenkilö (kirjailijan alter ego) on vielä kolmikymmenvuotiaaksi säilyttänyt ns. puhtautensa. Luoja tietää, millaista taistelua sekin oli vaatinut. Ukko Tolstoiltahan tämäkin idea oli saatu.

Joka tapauksessa, kun se oikea sitten löytyy, mennään siviiliavioliittoon, joka ei onnistu Suomessa eikä naapurimaissa, mutta sentään Englannissa.

Koska asian kirkollinen vahvistaminen on vastoin totuudenetsijän vakaumusta, alkaa pään hakkaaminen seinään ja vihamielinen ympäristö yrittää eri tavoin tehdä selvää anarkistista siihen saakka kunnes Suurlakon pelastava vapaudensanoma saapuu kuin tervehdyttävä kevätmyrsky.

Itsekin siviiliavioliiton joskus solmiessani ei asia ollut sen kummallisempi eikä aiheuttanut ongelmia. Niitä kuitenkin taisi käytännössä, joskaan ei teoriassa aiheuttaa kirkosta eroaminen, joka herätti epäilyksiä, kun opettajan virkaa hain.

Itselleni ei liittyminen takaisin kirkkoon ollut temppu eikä mikään, mutta Kiannolle näillä kysymyksillä oli suuri periaatteellinen merkitys. Hänen mielessään koko kirkollinen järjestelmä oli isästä perkeleestä ja vasta se hävittämällä olisi mahdollisuus päästä jonkinlaiseen maanpäälliseen paratiisiin, jossa ei ilmeisesti olisi ainakaan ns. sukupuolikysymystä eikä paljon muutakaan valhetta.

Suuren vastuun olojen nurinkurisuudesta ja kansan takapajuisuudesta ”kolmisataavuotisen pappisheimon jäsen” sälyttää mustanpuhuvalle luterilaisuudelle. Antakoon joviaali Martti-tohtori tämänkin anteeksi.

Itäpuolellakin, Karjalassa, jossa vallitsee tosiasiallinen pakanuus, ovat Kiannon kuvaamat ihmiset säilyttäneet luonnollisen onnen tilansa ainakin jossakin mielessä. Myös muualla Euroopassa asiat ovat paremmin kuin Suomessa ja Venäjällä. Suomea ja Kurjalaa painaa kirkon ja valheen ies.

Suhde Venäjään on yksi aikakauden valheen ilmentymiä. Syrjäisessä mökissä päähenkilö poltattaa isännällä sekä helvettiä esittävän painokuvan, että keisarin muotokuvan. Kun vastustajat saavat tästä kuulla, he ovat valmiita käyttämään asiaa sankarin pään menoksi.

Venäläisen sortovallan myötäily on ilmeistä sukua sille kirkkouskovaisuudelle ja henkiselle orjuudelle, joka maassa vallitsee. Kaiken pahan ytimessä on tuo iänikuinen ja yhä uudelleen pinnalle nouseva valheessa eläminen, jota on vihattava pyhällä vihalla.

Mitä venäläisyyteen tulee, kirjailija on yllättävän suorasanainen, ottaen huomioon, että elettiin taas aikaa, jolloin vuoden 1905 suojasää oli vaihtumassa toisen sortokauden pakkasiin.

Kirjailija ei toki olisikaan ollut sanansa mittainen, ellei olisi puhunut suutaan puhtaaksi, mutta julkaisijan kannalta majesteettirikoksen kuvaus saattoi olla arkaluontoinen ja niinpä keisarin kuvan polttaminenkin esitetään kiertoilmauksin.

Filosofointi kristinuskon perusteista oli toki jo tuohon aikaan sivistyneen eurooppalaisen kannalta vakiintunutta valtavirtaa ja uskovaisuus sanan varsinaisessa merkityksessä yhä harvinaisempaa. Kuitenkin erityisesti Tolstoi moraalisena opettajana herätti tavatonta huomiota myös Suomessa, jossa hänen pamflettejaan sai estettä julkaista.

Kianto luettelee päähenkilönsä filosofisina oppi-isinä pitkän litanian tunnettuja ja unohdettujakin ajattelijoita, mutta papin poikana häntä taisi sentään eniten koskettaa Tolstoin uusi kristillisyys ja ehdottoman rehellisyyden vaatimus.

Itse asiassa on aika kiinnostavaa huomata, miten merkittäviksi tuohon aikaan saatettiin nostaa asiat, joille nykyään tuskin edes kohautetaan olkapäitä.  Nykyiseen tyhmyyteen kuuluu välinpitämättömyys monia keskeisiä elämän kysymyksiä kohtaan.

Uskonto ei ole nyt se juttu, jolla kansa antaa pettää itseään. Sen sijaan kätkeydytään toisenlaisen hurskastelun taakse ja kieroillaan farisealaisesti totuudenpuhujien vaientamiseksi ja omaa hyveellisyyden kruunua kirkastaen.

Kyllä Kiannon perusproblematiikka tänäkin päivänä täysin tuttua ja ajankohtaista on. Kukapa ei huomaisi, miten tarkoitushakuisesti valhetta pönkitetään ja totuutta vainotaan nimenomaan farisealaisen puolueen toimesta.

Mies, joka sanoi …-sanan on tänään täysin moderni hahmo, mutatis mutandis.

Timo Vihavainen ke 12.07. 09:44

Kommentit: 1

Seppo ke 12.07.2017 19:48 1

On näitä mukava lueskella, kiitos siitä! Tosiaan ellei ihminen tunne menneisyyttään, vaikeaa on tulevaisuutta rakentaa ja ymmärtää nykyhetkeä.

"Uskonto ei ole nyt se juttu, jolla kansa antaa pettää itseään. Sen sijaan kätkeydytään toisenlaisen hurskastelun taakse ja kieroillaan farisealaisesti totuudenpuhujien vaientamiseksi ja omaa hyveellisyyden kruunua kirkastaen."

Saatatkos sen paremmin sanoa!



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kanavointia

ke 20.09. 07:53

Arkipäivän ressentimentti

su 17.09. 21:50

Valitun kansan olemus

ti 12.09. 20:49

Hyvin järjestetty poliisivaltio

ma 11.09. 18:55

Pala Amerikkaa

su 10.09. 15:09

Vapaus, mi meitä viet!

ke 06.09. 08:48

Suin päin tulevaisuuteen

ti 05.09. 08:48

Stolypinistä Leniniin

to 31.08. 11:37

Uhka mereltä?

ti 29.08. 14:15

Kiihottuminen ja kiihottaminen

ke 23.08. 21:04

blogit

Vieraskynä

Turku ja Suomi. Lintukoto joka romahti.

to 21.09.2017 19:57

Juha Ahvio

Ylen mielenkiintoinen Me kannatamme Trumpia! -radiokeskustelu

pe 08.09.2017 13:47

Professorin Ajatuksia

Kielirasismia Pohjoismaiden neuvostossa

pe 22.09.2017 08:18

Jukka Hankamäki

Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan

pe 22.09.2017 09:50

Petteri Hiienkoski

Suomea integroidaan Euroopan yhteiseen puolustukseen millä mandaatilla?

to 21.09.2017 10:51

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lähi-idän ja Afrikan väestö ohittaa venäjänkielisten määrän pian Helsingissä ja Espoossa

ti 19.09.2017 00:54

Piia Kattelus

Hallituksen vastuu laittomassa maahantulossa

ke 13.09.2017 11:50

Henry Laasanen

Demarit tukkanuottasilla: feministit vs. sovinistit

la 02.09.2017 10:37

Arto Luukkanen

Niinistö jänistää ja tekee "putinit"?

pe 22.09.2017 08:23

Mika Niikko

YK - Yllä kritiikin

ke 13.09.2017 15:58

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

50 000 tulotonta ruokakuntaa - keitä he ovat? - tietämiseen ei muuten tarvita rakettitiedettä

ma 11.09.2017 19:06

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 13, Tony Halme ja punavihreä hiljaisuus

pe 22.09.2017 14:08

Olli Pusa

Kuka on suvakki?

ma 18.09.2017 04:24

Alan Salehzadeh

Iran pyrkii hiljentämään myös ulkoiranilaisia toimittajia ja kriitikkoja

ma 11.09.2017 18:52

Janne Suuronen

Ylikomisario Taponen on aivan oikeassa

ti 12.09.2017 13:39

Reijo Tossavainen

Matkailuautolla Malagaan, 20. päivä: Pisan torni pysyy edelleenkin pystyssä

pe 22.09.2017 07:55

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Kanavointia

ke 20.09.2017 07:53

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02