Blogi: Jukka Hankamäki, la 01.07.2017 16:03

Jihadia käydään Euroopan kaduilla

Ajoneuvojen karkaaminen hallinnasta näyttää päätyneen terrorismin metodiksi. Nizzan noin vuoden takainen terrori-isku antoi mallin ja aseet viimekeväiselle Tukholman terrori-iskulle, joiden tekijöinä olivat muslimit ja motiivina islamistinen pyhä sota.

Kesäkuun aikana auto on osunut väkijoukkoon ainakin Lontoossa ja Pariisissa, ja osassa tapauksista kyse voi olla vastaterrorismista. Heidelbergin jaNew Yorkin tapauksissa kyse saattaa olla puhtaasti onnettomuuksista, vaikkakin syiden selvittäminen voi muodostua vaikeaksi, sillä liikenneonnettomuudet ovat osa konventionaalista arkipäivää.

Terrorismin rinnastaminen onnettomuuksiin on kuitenkin posketonta populismia niissä kannanotoissa, joissa on yritetty vähätellä terrorismin vaikutuksia ja huomautettu, että liikenteessä lipsahtaa muutenkin. Oikeusfilosofisesti ratkaisevaa teon moraaliselle tuomittavuudelle on, missätarkoituksessa se tehdään.

Myöskään vastaterrorismin esiintymisestä ei pidä moittia kantaväestöä, joka pyrkii puolustautumaan ja kostamaan jihadistien väkivaltaiset teot. Vaikka teot ovatkin moraalisesti tuomittavia, niitä voidaan ymmärtää, sillä ne ovat epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan hedelmiä. Kyse on enemmänkin ilmiöstä ja yhteiskunnallisesta oireesta, jonka mukaisesti yksilöt reagoivat, kuin yksilöiden omista vioista.

Syy on luonnollisestikin niiden, jotka aloittivat. Sotien tuloksia ratkaisemaan pyrkiessään historiantutkijat lausuvat usein liittoutuneiden puolustukseksi ja esimerkiksi Dresdenin pommitusten oikeuttamiseksi, että nationalistit aloittivat sodan. Kiintoisaa on, että tätä argumenttia ei käytetä, kun koetetaan taivutella yleisöjä hyväksymään muslimien harjoittama katuväkivalta. Islamistit kuitenkin aloittivat sodan.

Jukka Hankamäki la 01.07. 16:03

Kommentit: 3

Antero la 01.07.2017 19:18 1

Käsitettä "mielenterveystapaus" on valtamedia tarjonnut lukijoilleen useimmissa tapauksissa? "valkopesua"?

Itse olen aina ollut mieltä, että kysymys on islamista ja sen opin toteuttamisista.

Omat Aivot la 01.07.2017 22:09 1

"Mielenterveystapaus" on valtamedian uuskieltä. Sitä käytettäessä noudatetaan uutta käskyä: "Älä turhaan lausu islamin nimeä, jotta kauemmin eläisit." Samaan tapaan, kuin ennen vanhaan karhua, metsän kuningasta piti kutsua kiertoilmaisuilla.

Uuskieli kehittyy koko ajan ja sitä pitää oppia lukemaan sekä riveiltä, että rivien välistä. Sen lisäksi pitää heti kiirehtiä hakemaan selkokieliset uutiset vapaaasta mediasta, jota myös valtamediatoimittajat hyödyntävät, vaikka eivät tällöin lähteitään ilmoitakkaan. Uuskielen erityisogelma on, että sen tuottamat uudet positiiviset, mutta falskit ilmaisut muuttuvat hyvin nopeasti kansan käytössä sarkastisiksi ilmaisuiksi.

Juha. la 01.07.2017 22:42 1

Jahas. Olipa Jukan loma lyhyt, mutta niin on talvinen päiväkin. Joopa, joo. "Mielenterveysongelmainen", "Kälviäläinen mies", "sairauskohtaus".... Voi kiesus, kuinka kauan tämä voi jatkua. Tarvitaanko esim. Suomessa 100, 500, 3000 tai 1 milj. "yksittäistapausta", jossa auto karkasi kuljettajaltaan väkijoukkoon... ennen kuin YLE:n vajakit alkavat puhumaan ISLAMILAISESTA TERRORISMISTA!!!



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Jukka Hankamäki

Filosofian tohtori Filosofi, tietokirjailija, tutkija Etiikan ja yhteiskuntafilosofian asiantuntija

tuoreimmat

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11. 04:38

Fahrenheit 451

ti 14.11. 09:31

Media luo tekstuaalisella ahdistelulla elämäntapakontrollia

ma 13.11. 06:50

Maahanmuuttajien erityiskohtelu lopetettava

to 09.11. 13:05

Suomen Nato-juna meni jo

ke 08.11. 12:14

Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet

ma 06.11. 16:35

Mitätön kirja vallasta ja tyhjänpäiväistä porua populismista

pe 03.11. 05:18

Pukit kaalimaan vartijoina - Mitä valheellinen valtamedia ei taaskaan kertonut?

ke 01.11. 10:00

Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun

su 29.10. 11:02

Nollatoleranssi on suvaitsevaisten suvaitsemattomuutta

pe 27.10. 13:14

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Gender-ideologia tuhoaa lapsemme

la 18.11.2017 16:34

Professorin Ajatuksia

Terroristi kuin terroristi

la 18.11.2017 07:34

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam IX: Kuunjumala Allahin esi-islamilaiset juuret

ma 13.11.2017 12:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

la 18.11.2017 12:26

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Kysymykset Federico Mogherinille liittyen Pekka Haaviston 2005 EU:n Darfur-suurlähettiläsnimitykseen

la 18.11.2017 13:52

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

la 18.11.2017 07:37

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21