Blogi: Henna Kajava, to 29.06.2017 01:44

Rinnakkaiskulttuurien tukeminen on lopetettava

Ramadania markkinoidaan Ruotsissa "uutena ruotsalaisena perinteenä". Halutaanko islamilaisen Ramadanin olevan kaikkien ruotsalaisten uusi, yhteinen kulttuuriperinne? Tähänkö monikulttuurisuushypetyksessä on menty?

Ilmeisesti ei ihan näin. Monikulttuurisuusideologiassa eri kulttuurit elävät ihanteen mukaan rinnakkain ja toisiaan kunnioittaen, mutta laittomista elementeistään karsittuina. Toisaalta monikulttuurisen yhteiskunnan ajatellaan samalla olevan kaiketi myös suuri kulttuuritraditioiden pooli, josta jokainen voi valita mieleisiään elementtejä. Mutta onko monikulttuurinen todellisuus sellainen, kuin ideologiassa ajatellaan? Toteutuvatko ideologiat yleensä reaalimaailmassa, kuten on ajateltu? Onko monikulttuurinen todellisuus kuitenkin toisenlainen kuin millaisena se lasten kirjoissa varmasti esitettäisiin?

Ramadan on tietenkin sinällään vain hauska juhla, jota voisi ajatella olevan täysin harmitonta markkinoida uutena ruotsalaisena perinteenä. Mutta voidaanko kulttuurien elementtejä irrottaa vapaasti kaikkien "kulttuurishoppailtaviksi", alkuperäisistä yhteyksistään?

Jouluahan meillä kyllä vietetään nykyään monesti melko ateistisissa merkeissä, yleisenä hyvän tahdon juhlana. Eri uskontojen juhlat eivät kuitenkaan välttämättä vastaa täysin toisiaan. Ramadanissa on keskeisin merkitys paastolla, mutta siitä ei liene terveyspaastoksi, sillä auringon laskettua mässäillään niin, että ruoan kulutus moninkertaistuu normaaliin verrattuna. Ramadanin viettämiseen on tämän vuoksi vaikea motivoitua ilman uskonnollista vakaumusta. Vahvaa, normatiivista uskontokulttuuria, jossa on sharian antaman ohjeet niin talouselämälle koron perimiskieltoineen, kuin oikeusjärjestelmälle oikeuden todistajien pätevyysvaatimuksineen ei kastroida helposti pelkät hyvät puolet käsittäväksi monikulttuuripöhinäksi.

Koska Ramadania ei ehkä voi muuttaa maallistuneeksi juhlaksi, kauppojen innokas Ramadan-markkinointi tukee islaminuskon näkyvyyttä ja vahvistumista myös Suomessa. Kun muslimimaista tulevat kokevat, että islamista innostutaan Suomessa, heidän uskonnollinen identiteettinsä vahvistuu maallisen sijaan. Samalla tullaan tukeneiksi myös uskontoon kuuluvaa tyttöjen käyttäytymisen ja liikkumisen rajoittamista, epätasa-arvoa.

Osa ihmisistä, kuten muslimeista osaa poimia kyllä luonnostaan rusinat pullasta, mutta toinen puoli ymmärtää, että islamilainen uskontokulttuuri on kokonaisuus, josta ei voida rationaalisesti poimia vain niitä mukavia ja länsimaisiin arvoihin sopivia puolia. Moskeijoiden imaamit viimeistään herättelevät sitten ne rusinoiden poimijatkin tunnollisemmiksi islamin noudattajiksi - jos näille annetaan valtaa Suomessa esimerkiksi uskonnollisten järjestöjen taloudellisella tukemisella ja mittavien moskeijaprojektien välityksellä.

Mutta monikulttuurisuushan tekee yhteiskunnasta monimuotoisuudessaan kiinnostavamman sosiaalisen struktuurin? "Monikulttuurisuus" on vaan valitettavasti lähinnä islamilaista kulttuurituontia ja harmittomat eurooppalaiset kulttuurit ovat samaa länsimaista kulttuuripiiriä.

Vaikka eläisimme todellisessa, monipuolisessa monikulttuurisessa yhteiskunnassa, niin monikulttuurinen yhteiskunta tarkoittaa käytännössä sitä, että eri kulttuurit erilaisine arvoineen erottavat ihmisryhmiä toisistaan ja sirpaloittavat näin yhteiskuntaa. Sirpaloituneessa yhteiskunnassa, jossa on yhä enemmän juurettomuuden tunnetta potevia ihmisiä, yhteenkuuluvuuden tunne ja traditioiden merkitys hiipuvat. Toisaalta osa ihmisistä vastustaa kehitystä takertumalla yhä tiukemmin traditioihin ja uskontoon, mikä merkitsee valitettavan usein fundamentalistisempaa islamia ja radikalisoitumista. Toisen ja kolmannen polven muslimimaahanmuuttajista löytyy ensimmäisen polven maahanmuuttajia enemmän radikaalia uskonnollisuutta.

https://www.theguardian.com/world/2017/jun/23/why-has-italy-been-spared-mass-terror-attacks-in-recent-years?CMP=Share_AndroidApp_LinkedIn

Moderni yhteiskunta on kuitenkin monikulttuurinen? Modernissa yhteiskunnassa ihmiset ovat toki avarakatseisia ja kiinnostuneita erilaisuudesta, sekä kunnioittavia sellaista kohtaan sikäli, kuin ihmisoikeudet eivät joudu vaakalaudalle. Muista kulttuureista tulevia ihmisiä on mukava saada värittämään etenkin suurempien kaupunkien sykettä, mutta vain yhteiset, tasa-arvoon perustuvat eurooppalaiset arvot jakavia asukkaita ja vain siinä määrin, etteivät paikallisten asukkaiden ympäristöt ala muuttua siinä määrin vieraiksi, että kantaväestö alkaa paeta alueilta, kuten esimerkiksi Lontoossa ja Brysselissä. On aika luonnollista, etteivät paikalliset asukkaat halua, että heidän maansa vallataan pala palalta aseettomasti, kun eivät hyväksy aseellistakaan valtausta. Paikalliset asukkaat haluavat myös yleensä säilyttää maansa hallinnan itsellään niin, että voivat säilyttää maansa lapsilleenkin hyvänä paikkana elää.

https://yle.fi/uutiset/3-8808414

Puolet saksalaisista tuntee olevansa vieraita omassa maassaan: http://www.hs.fi/ulkomaat/a1466041880127

Uusien innovaatioiden tarve kiivastahtisessa talouden pyörityksessä on tietenkin kova ja monikulttuurisuuden ajatellaan poikivan uusia ideoita. Mutta saadaanko primitiivisistä perinnekulttuureista liike-elämän tarpeisiin uusia ideoita? Ainakin Suomen tieteellinen anti asukasta kohden on ollut 480 kertaa suurempi kuin islamilaisen maailman: http://blogit.iltalehti.fi/kari-enqvist/2015/01/12/ajatukset-ovat-vapaata-riistaa/

Voisiko monikulttuurisuus olla kuitenkin vapauttavaa? Modernissa yhteiskunnassa perinteitä on voinut jo ennen monikulttuuriakin muokata itselleen sopiviksi, joten ei yhteiskunnan vapauttamiseen ei enää tarvita mittavaa monikulttuuristamista. Suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan on kouluissa kyllä ilmeisesti monikulttuurisuuden ansiosta lisääntynyt ja tämä on ollut varmaankin koululaisille vapauttavaa. Samaan tulokseen oltaisiin varmasti päästy muutenkin määrätietoisella suvaitsevaisuuskasvatuksella jo ennen monikulttuurisuutta.

Monikulttuurisuudesta ei taida olla valtaväestölle laajemmin juurikaan hyötyä, koska se monikulttuurisuus, mikä Eurooppaan saadaan on valtaosin kantaväestön keskuudessa epäsuosittuun uskontoon sidoksissa olevia kulttuuritraditioita. Valtakulttuurin edustajat tuskin haluavat omaksua islamilaisesta kulttuurista juuri muuta, kuin kokeilla satunnaisesti kulttuurien ruokaerikoisuuksia ja nauttia epäterveellistä kebabia, jonka runsas tarjonta jarruttaa kasvispitoisempiin ruokiin siirtymistä. Pelkästään pienimuotoisella työperäisellä maahanmuutolla olisi jo mahdollista saada riittävästi myönteistä monikulttuurisuutta, eli etnisiä ruokapaikkoja.

Kulttuurien odotetaan muuttuvan toistensa vaikutuksesta - myös länsimaisten kulttuurien islamilaisten kulttuurien vaikutuksesta. Selittämättä on kuitenkin yhä, että mitä myönteistä voisimme omaksua islamilaisista kulttuureista. Yksilöt ja heidän elämänkokemuksensa ovat tietenkin aina kiinnostavia, mutta entä nämä kulttuurit; mitä annettavaa? Omaksuisimme sen aina hoetun vanhusten kunnioittamisen? Kyllä Suomessa vanhoista ihmisistä huolehditaan sikäli, kuin mahdollista nykyisen työelämän puristuksissa. Täällä kun naiset eivät yleensä ole kotona omistamassa elämäänsä paitsi perheidensä, samalla myös omien ja puolisonsa vanhempien palvelemiselle. Omaishoitajia on kuitenkin Suomessakin satojatuhansia. Entä jos omaksumme eläväisemmän tyylin uuseurooppalaisilta? Eläväisyys vain näilläkin taitaa tasoittua henkisesti haasteellisemmassa ilmastossamme ilman mielihyvähormoneja tuottavaa auringonvaloa ja sosiaalisesti haasteellisemmassa modernissa yhteiskuntarakenteessa.

Ranskalainen, nuori tutkijavieras Maimouna Jagne-Soreau ehdotti vastikään (HS, Ylioppilaslehti), että monikulttuurisuuden ihanteesta ja tukemisesta luovuttaisiin. Samaa olen ehdottanut itsekin Espoon valtuuston strategian hahmottelussa ja ajatuksena meillä molemmilla on juuri se, että ihmiset tulee kohdata yksilöinä, eikä leimata ja lokeroida tietyn kulttuurin edustajiksi. Lopetettaisiin koko monikulttuurisuushöpinä, mutta kulttuurien ongelmista täytyisi tietenkin edelleen keskustella. Monikulttuurisuus on myös tunnetusti monitulkintainen ja väärinkäsityksiä aiheuttava termi, mikä on jo itsessään painava syy lopettaa sen käyttö kokonaan. Heitetään monikulttuurisuuden kanssa samalla kaikki ideologiat roskakoriin, koska ne kahlitsevat ajattelua!

Mutta miten ruotsalaisten mielestä tulisi kutsua kantaruotsalaisten perinteistä kulttuuria, jos Ramadan ja islamilaiset traditiot ovat nykyään ruotsalaista kulttuuria? Ruotsalaiseksi perinnekulttuuriksi? Se viittaisi vanhoihin perinteisiin, vaikka kulttuureihin tulee myös uusia piirteitä. Kantaruotsalaisten kulttuuriksi? Sillä taas eroteltaisiin liikaa valtakulttuuri kuuluvaksi kantaväestölle. Valtakulttuuriksi? No kantaruotsalainen kulttuuri ei tule olemaan kauaa valtakulttuuri massamaahanmuuton ja muuttajien suuremman syntyvyyden seurauksena. Saammekin mielenkiinnolla seurata, että millainen monikulttuurinen pöhinä Ruotsissa on esimerkiksi kahden sadan vuoden kuluttua.

Ruotsissa oli syrjäytymisalueita v. 1999 kolme ja v. 2016 186: Norjan NRK:n raportti Rinkebystä 5/2016 https://www.youtube.com/watch?v=EAcfyJBc_74

Henna Kajava to 29.06. 01:44

Kommentit: 4

Alcibiades to 29.06.2017 07:38 2

"Omaksuisimme sen aina hoetun vanhusten kunnioittamisen?"

Tästä tuli mieleeni miten edesmennyt, tuolloin yli kahdeksankymppinen isäni kertoi minulle miten paikallisen vastaanottokeskuksen asukkaat kunnioittavat vanhuksia. Aamuisin kävellessään kieliopintoihin tuo monikymmenpäinen joukko kulki usein samaa reittiä kuin isäni aamukävelyllään. Vastaan tullessaan he täyttivät koko pyörätien reunasta reunaan ilman elettäkään tila tehdäkseen, ja näin pakottivat vanhan isäni lumipenkkaan seisomaan "kunniaa tekemään" herraskansan ohituksen ajaksi.

Tuoko on sitä vanhusten kunnioittamista, jota meidän tulee oppia? Että jos vanhus edustaa eri kulttuuritaustaa kuin me, me voimme kohdella häntä kuin roskaa?

Lisäksi sukua olevien vanhusten kunnioittaminenkin on lähinnä sellaista nuorempien sukupolvien asioihin sotkeutumista, että emme todellakaan kaipaa sitä tänne. Vai olisiko jostakusta todellakin ihanaa, jos isovanhempamme kokisivat oikeudekseen sanella meille aviopuolisomme, tai isovanhempamme jakelisivat tappotuomioita tottelemattomalle jälkikasvulleen kunnian nimissä? Tämä on tyypillistä tuossa vanhuksia kunnioittavassa kulttuurissa.

Winston Smith to 29.06.2017 07:48 1

Libanonilaistaustainen Nassim Taleb on kirjoittanut kiinnostavia kirjoja, tunnetuimpana Musta Joutsen (joka käsittele laajasti uskomista), ja viimeksi pienten vähemmistöjen diktatuurista, jossa kaikista suvaitsemattomin "kulttuuri" voittaa. Talebin kotimaa esimerkkinä. Jos parilla prosentilla väestöstä on joku uskomus niin 98 prosentin pitäisi kunnioittaa sitä koska "suvaitsevaisuus" mutta tulos on kaikista ahdasmielisimmän vähemmistön diktatuuri.

https://dl.dropboxusercontent.com/u/50282823/minority.pdf

Talebin ruokaesimerkkejä täydentämään taannoin oli quora.com:issä juttu kuinka Hollywood elokuvien pukeutumiskoodi on huomaamatta muuttunut sukupolvessa. Ennen oli rantakuvissa niukat bikinit ja uikkarit, nyt onkin väljemmät peittävämmät vaatteet, miehillä lököshortsit ja jopa T-paidat. Selitys Talebin kuvaama ahdasmielisten vähemmistökulttuurien diktatuuri jota niukka pukeutuminen häiritsee ja jolle liike-elämä "globalisaationa" antaa heti periksi.

Alcibiades to 29.06.2017 07:55 2

Ja tosiaan monikulttuurisuus tuntuu olevan nimenomaan muslimien kanssa rinnakkain elämistä. Muu ei kelpaa monikulttuurisuudeksi. Samassa yhteydessä myös termi "maahanmuuttaja" tarkoittaa nimenomaan hankalasti integroituvaan ihmisryhmään kuuluvaa maahanmuuttajaa. Tämä näkyi siinä kun Nasima Razmyar pääsi eduskuntaan. Monet vasemmistolaiset toimittajat uutisoivat asiasta innoissaan miten nyt meillä on ensimmäinen maahanmuuttajataustainen kansanedustaja!

Jostain syystä niitä Suomessa kansanedustajana toimineita ruotsalaisia, virolaisia, ranskalaisia ja puolalaisia ei laskettu, kuten ei myöskään Jani Toivolaa. Puolanjuutalainen, Suomen tunnetumpiin poliitikkoihikuuluva, nimeltään selkeän ulkomaalainen Ben Zyskowicz ei tule kenenkään mieleenkään maahanmuuttajataustaisista puhuttaessa, sillä hän on niin hyvin integroitunut, että häntä ei tule edes ajatelleeksi maahanmuuttajataustaiseksi.

Ehei, ensimmäisen Varsinaisen Maahanmuuttajataustaisen kansanedustajan saimme vasta kun kansanedustaja tuli huonosti integroituvien ryhmästä. Sellaisesta ryhmästä, joka ei osaa olla alleviivaamatta omaa erilaisuuttaan ja epäsuomalaisuuttaan kaikissa mahdollisissa käänteissä. Monikulttuurisuutta ihannoivien ihmisten silmissä integroitumattomuus on pikemminkin hyve, jopa niin etteivät integroituneet edes ansaitse maahanmuuttajataustaisen titteliä.

Alcibiades to 29.06.2017 07:59 1

Winston Smith, aiheesta on mielenkiintoinen Douglas Murrayn kirjoittama kirja nimeltä Islamophilia: http://www.goodreads.com/book/show/18044655-islamophilia

Kirja ei ole pitkä, mutta se pistää tarkastelemaan islamin ympärillä käytävää keskustelua uudessa alossa.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Henna Kajava

Olen maahanmuuttokriittinen vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden Star Wars -fanin äiti, joka pyrkii levittämään lonkeroitaan myös Espoon valtuustoon. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä, joten globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07. 17:14

Somalityttö Aman: Ympärileikkaamattomalla naisella on lehmän pimppi

ke 11.07. 22:31

Historialliset hetket Euroopassa - sisäministerin ehdotuksessa paljon hyvää

to 21.06. 21:14

Behdad - poliittiset pakolaiset tuvapaikkarallin uhreina

to 31.05. 23:27

Maailma kylässä -kokemuksia

ma 28.05. 14:58

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04. 14:00

Afrikan Unionin ja EU:n tulokseton kokous afrikkalaisten pysäyttämiseksi

ke 04.04. 22:45

Islam - yhdestoista vitsaus -kirjan julkistamistilaisuus

ma 19.03. 00:47

Afganistanin turvapaikanhakijat palautettava

su 11.03. 23:04

Espoon kotouttamisohjelmassa huolestuttavaa tietoa

ti 27.02. 00:23

blogit

Vieraskynä

Siniristin Liitto

ti 17.07.2018 21:07

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas

pe 20.07.2018 20:19

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Ay-porhot ja SDP - ruunan kummit?

pe 20.07.2018 20:22

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kaksi miljoonaa tuli täyteen

la 21.07.2018 19:43

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52